Journalismin Suomi

Tässä juttusarjassa kerrotaan varhaisista digiloikista, joita tehtiin 1990-luvun puolivälin tietämillä Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksessa ja sen liepeillä. ARI HEINONEN – Journalismin etiikka on aina ollut tamperelaisen toimittajakoulutuksen ydintä sekä käytännön opetuksessa että tutkimuksessa. Jo ennen 1990-luvun puoliväliä alan tietämystä vietiin verkkoon Tampereella, ja asiasta kerrottiin maailmallakin. Syysnumerossaan vuonna 1993 yhdysvaltalainen mediaetiikan akateemis-ammatillinen julkaisu Media Ethics kertoi, että Suomessa suunnitellaan kansainvälistä ”mediaetiikan ja mediakritiikin hakemistoa”. Minun kirjoittamani jutun mukaan Tampereella tuumittiin, että alan tutkijoiden ja muiden mediaetiikasta kiinnostuneiden yhteydenpitoa voisi parantaa tällaisella palvelulla, jossa olisi paitsi dokumentteja myös esimerkiksi keskustelualue. Työnimenä hankkeella oli Media Ethics and Criticism Directory.

HEIKKI LUOSTARINEN – Vuosi 1973 ei ollut mukava porvarilliselle Suomelle. Yhdysvallat alkoi vetäytyä Vietnamista ja terrorismi muuttui Länsi-Euroopassa arkipäiväksi. Suomessa taistolaisliike lihoi ja ärjyi yliopistoissa ja yritti valtaan myös kouluneuvostovaaleissa. Eduskunnassa ehdotettiin rauhanlakia, jonka uskottiin kieltävän kaiken Neuvostoliiton arvostelun. Vasemmisto eteni, minne katsoikin.

Tässä juttusarjassa kerrotaan varhaisista digiloikista, joita tehtiin 1990-luvun puolivälin tietämillä Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksessa ja sen liepeillä ARI HEINONEN – Tampereen yliopiston harjoitustoimituksessa siirryttiin verkkojulkaisemisen aikakauteen syksyllä 1995. ”Harkkarissa” oli ja on edelleen tapana simuloida toimitustyötä tekemällä toimitukseksi järjestäytyneissä ryhmissä opettajien ohjaamina harjoitusjulkaisuja. Lukukausien aikana ilmestyvien julkaisujen levikki on aina saattanut olla pieni, mutta tekemisen intensiteetti on ollut vahva. Näin syntyi myös Campus-verkkojulkaisu.

ARI HEINONEN – Kesäkuussa vuonna 1996 lähti Tampereen yliopiston tiedotusopin laitokselta minun nimissäni laadittu tiedote alan ammattilehtiin, Journalistiin ja Suomen Lehdistöön. Otsikon mukaisesti tiedotteessa kerrottiin, että laitoksella oli ”päättyneen lukuvuoden aikana testattu internetin erilaisia mahdollisuuksia journalismin kannalta”.

HEIKKI LUOSTARINEN – Tapasimme ensimmäisen kerran syyskuussa 1977 Tampereen Ylioppilastalolla. Istuimme samassa pöydässä uusien opiskelijoiden tutustumistilaisuudessa. Muistan Riston olleen meistä kolmesta varmin siitä, miksi oli hakenut lukemaan tiedotusoppia ja tietävän parhaiten, mitä aikoi jatkossa tehdä. Pertti ja minä olimme hyvin epävarmoja tulevasta.

RAIMO SALOKANGAS – HEIKKI LUOSTARINEN – Hanna Kuuselan syytöksen kohde on yliopisto, erityisesti Tampereen ”uusi”, ja sen kanssa tekemisissä olevat päätöksentekijät professoreista opetusministeriön virkamiehiin ja -naisiin. Kuusela oli kirjan tapahtuma-aikaan akateeminen pätkätyöläinen, joka viimeisellä sivulla paljastuu siirtyneeksi (pelastautuneeksi?) Tampereelta Jyväskylään turvallisempaan pätkään tenure track -apulaisprofessoriksi. Kirjan lajityypistä ei oikein saa selvää, mutta raivoisa se on. ”Esseistiikkaa, päiväkirjaa, valitusvirttä ja autofaktaa”, kerrotaan takakannessa.

RAIMO SALOKANGAS – Neljän tutkijan Kulttuuritelevision aika -teoksen pääteesi on, että heidän tutkimuskautensa – noin vuodesta1975 noin vuoteen 1985 – suomalainen televisio oli sisällöltään monipuolisempi kuin tähän saakka on ymmärretty tai ainakaan ulos kirjoitettu. ”Kulttuuritelevisio” ei ole aikalaissana, vaan tutkijaryhmän kehittämä luonnehdinta tutkimuskohteesta, ja siis samalla tutkimustulos.

HEIKKI LUOSTARINEN – 1.4.2024. Perussuomalaisten puoluetoimisto sijaitsee Helsingin Punavuoressa osoitteessa Yrjönkatu 8–10 B. Talo on vanha ja arvokas jugendrakennus, valmistunut vuonna 1909. Parhaillaan myynnissä olevasta kolmiosta pyydetään 11 000 euron neliöhintaa.

Painovirheillä on ollut journalismin tutkimuksessa aina tärkeä asema. Edesmennyt professori Pertti Hemánus oli pinovihreiden elinikäinen hihittelevä ystävä, joka avusti Suomen Kuvalehden Jyviä ja akanoita -palstaa uutterasti. Toimitusten kansanperinteessä on aiheesta lukuisia anekdootteja. Kuten juttu toimittajasta, joka kirjoitti saamelaisten olevan oma entinen ryhmänsä. Saamelaisten ilmaistua olevansa yhä hengissä toimittaja korjasi saamelaisten olevan oma erityinen tyhmänsä.

Aamukahvilla on hyvä hetki lukea Etelä-Suomen Sanomia ja ihmetellä vaikkapa torihintoja. Se kummastuttaa, että hauki on Lahdessa paljon kuhaa ja ahventa kalliimpaa ja kokonaisen pyyn saa kympillä. Mutta Lahti onkin kummallinen kaupunki.

Ensi vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun toimittajakoulutus alkoi Suomessa. Journalismin Suomi julkaisee merkkivuoden alla outoja tapahtumia toimittajakoulutuksen taipaleelta. Ensimmäisenä aiheena on geenien asema viestinnän koulutuksessa. Yllättävän moni alan professori on viitannut perimän vaikutukseen kirjoituksissaan ja haastatteluissaan. Toiset geenien merkitystä korostaen, toiset niiden merkityksen kiistäen.

Heikki Luostarisen tutkimus Velka vaaliaseena on ilmestynyt Tampereen yliopiston julkaisemana sähköisenä kirjana osoitteessa https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-3606-6 . Tutkimuksen ensimmäinen versio ilmestyi Journalismin Suomi -blogissa 8.5.2024. Kirja on paranneltu ja ajan tasalle saatettu laitos blogin tekstistä.

HEIKKI LUOSTARINEN – Perinteinen suomalainen kesähuvi on naureskelu lomamatkan varrelle jäävien kuntien kömpelöille iskulauseille: Joroinen – Savon Pariisi. Höh-höh. Lieto – täällä on kaikki. Jaa että kaikki! Hollywood of Finland – Pornainen. No just! Kuntien sloganit ovat olleet suomalaisten riemuna ja riesana jo 86 vuotta, jolloin juttu sai alkunsa Tampereella. Aloitetaan siis sieltä ja silloin.

RAIMO SALOKANGAS – Juha Vikatmaa (1941–1974) oli näkyvä kokoomuslainen poliitikko, joka tappoi itsensä. Seppo Toiviainen (1944–2005) oli taistolaiskommunistien akateeminen kärkinimi, joka joi itsensä tärviölle. Kummastakin on ilmestynyt tuore elämäkerta.

RAIMO SALOKANGAS – Pentti Raittilan kirja Vasemman laidan toisinajattelijat on oivallinen kuvaus kommunistisen ja kansandemokraattisen liikkeen sisäisistä kipuiluista erityisesti Tampereella. Raittila avaa kahden sikäläisen journalistin kautta näkymiä paikallisista aina kansainvälisiin ulottuvuuksiin.

Matti oli titteliltään neljännesmies, jollaisen velvollisuuksiin kuului veronkannon lisäksi myös kylien muun menon silmälläpito. Niinpä hän joutui vetämään joulukuussa 1665 pidetyille ylimääräisille käräjille naimisissa olevan talollisen Tuomaan, jonka huhuttiin saattaneen raskaaksi piikansa Marketan.

Keskustelu sanomalehden palstoilla on hyväksi, etenkin, jos sen järjestää itse päätoimittaja. Näin teki vuoden 1986 tammikuussa Aamulehden silloinen päätoimittaja Pertti Pesonen. Aiheena oli sotatarviketeollisuus.

Näin otsikoi Iltalehti uutisensa 10.1.1989. Jutussa sanottiin: ”Neuvostonuorista on tulossa helpotus Lahden työvoimapulaan. Kaupungin työvoimatoimiston johtaja kävi viikonvaihteessa työvoiman värväysmatkalla Tallinnassa. Ensimmäiset neuvostotyöläiset saapunevat Lahteen jo tänä keväänä. -- Neuvostoliittolaiset haluavat takeet asunnosta ja turvallisesta työpaikasta. Käsittääkseni sieltä olisi tulossa paljonkin nuoria. Tosin en vielä tiedä, miten byrokratiamme tähän suhtautuu, sanoo Lahden työvoimatoimiston johtaja Väinö Pässilä. Tähän mennessä kolme lahtelaisyritystä on ilmoittanut halunsa ottaa neuvostonuoria palvelukseensa. Salamyhkäisyys verhoaa kuitenkin värväystoimintaa. Yritykset eivät ainakaan vielä halua nimiään julkisuuteen.”

Tamperetta imarrellaan mediassa niin paljon, että se alkaa alkuasukkaita jo puistattaa, kainoa ja korutonta väkeä kun ovat. Kehuminen muuttui ylistämiseksi vuoden 2021 lopulla, kun ratikka aloitti liikennöinnin ja avattiin ratapihan ylle rakennettu monitoimiareena Uros Live, nykyinen Nokia-areena.

Taannoisten presidentinvaalien kampanjoinnin tyyliä on luonnehdittu kohteliaaksi ja sivistyneeksi. Sitä on kiitelty, mutta joissakin kommenteissa on ollut aistittavissa haikailua napakamman ja terävämmän väittelyotteen suuntaan. Maltillinen keskustelu on kuitenkin meikäläisessä vaalidebatissa tavallisempaa kuin ärhäkkä sanailu, kertoo kurkistus takavuosiin.

HEIKKI LUOSTARINEN – Vuoden 2023 huhtikuussa käytiin Suomessa hyvin tavalliset eduskuntavaalit, joiden tärkein kysymys oli julkinen velka. Valtiovarainministeriö vaati sopeuttamaan tulevan vaalikauden aikana julkista taloutta kuuden miljardin euron verran. Osa puolueista hyväksyi VM:n esityksen sellaisenaan saaden rinnalleen elinkeinoelämän etujärjestöt, Suomen Pankin, tasavallan presidentin sekä suuren osan suomalaista uutismediaa ja kansaa.

RAIMO SALOKANGAS –Tein yli 40 vuotta sitten väitöskirjan Puolueen aseet. Maalaisliiton sanomalehdistön synty ja sen asema puolueessa ja sanomalehtimarkkinoilla 1906–1916 . Yksi lehdistä oli Ilkka, ja kirjan pääotsikko kiteyttää sen perustajan ja pitkäaikaisen päätoimittajan Santeri Alkion käsityksen sanomalehden tehtävästä.

Jos Aamulehden päätoimittaja Eetu Alha (tehtävässä 1913–1926) olisi joutunut kirjoittamaan työtodistuksen taannoin eroamaan joutuneille Helsingin Sanomien tai Aamulehden kollegoilleen, se olisi ollut hänelle ehkä hankalaa. Alha tuskin olisi katsonut hyvällä herrojen käytöstä.

ARI HEINONEN – Journalismia analytiikkavetoisesti vai uutiskriteerien perusteella? Onko Google hyvä vihollinen vai vain vihollinen? Nämä olivat alan ammattilehtien ajankohtaisia kysymyksiä pari vuosikymmentä sitten, ovat nyt ja epäilemättä tulevat olemaan vastedeskin. – Alla olevat vanhat katkelmat ovat kirjoittajan Verkonsilmä-palstalta, jota julkaistiin Suomen Lehdistössä vuodesta 1998 vuoteen 2016. Palsta kertoili digitaalisen journalismin noiden aikojen uusista ilmiöistä.

Journalismin Suomi kertoo siitä, miten uutismedia on kuvannut Suomea ja vaikuttanut sen muutoksiin. Tarkoitus ei ole oppia menneestä, vaan hymyillä sille ovelan näköisenä.