Journalismin Suomi

ARI HEINONEN – Toisaalla tässä blogissa Janne Ridanpää kertoo , kuinka 1990-luvun puolivälin Helsingin Sanomissa otettiin ensimmäisiä askeleita verkkoaikakauden viestintäympäristöön. Ideoita riitti VHS-kasettilehdestä cd-rompulla jaettavan lehden kautta lopulta syntyneeseen verkkolehteen – jota tosin kutsuttiin vain Verkkoliitteeksi. Ajankuva on osuva, sillä pitkin ja poikin Suomen lehtitaloja yritettiin tuolloin muodostaa edes jonkinlaista käsitystä internetin merkityksestä omalle toiminnalle. Julkaisin vuonna 1997 tutkimusraportin Sanomalehdistö ja internet , jonka melkoisen suurellisen pääotsikon täsmentävä alaotsikko kuvasi ajan tunnelmia vähän Ridanpään kertoman tapaisesti: ”Toiveita, huolia, epätietoisuutta”. Raportissa sanomalehtien päätoimittajat kertoivat, miten he suhtautuvat internetiin ja kuinka se mahdollisesti vaikuttaa lehtien tekemiseen. Näin tervehti Aamulehti lukijaansa verkossa vuonna 1996. Julkaisua luvattiin päivittää joka arkipäivä puoleen päivään mennessä. K...

JANNE RIDANPÄÄ – Kun Sanoma Osakeyhtiö julkaisi vuoden 1995 toimintakertomuksensa, yhtiö ja sen päätuote Helsingin Sanomat olivat huippukunnossa. Lama oli kurittanut mediakenttää, mutta Erkon imperiumi oli selvinnyt vaikeista ajoista kuivin jaloin. Sanomat kirjasi vuodelta 1995 1,7 miljardin markan liikevaihdon jo 186 miljoonan liikevoiton. Painettu lehti eli kulta-aikaansa, mutta muutos oli muhimassa. Vuoden 1995 toimintakertomus oli ensimmäinen, jossa internet mainittiin – peräti kuusi kertaa. Se ei suinkaan ollut sattumaa, sillä kertomusvuoden aikana kilpailijat Iltalehti ja MTV olivat lanseeranneet ensimmäiset verkkopalvelunsa. Tavallaan Hesarikin oli sähköistynyt yli vuosikymmen aiemmin. Lehden teksti-tv-uutiset, HS-Kaapelisanomat , oli aloitettu jo vuonna 1983, ja ideoita oli heitelty niin VHS-kasettina toimitettavasta lehdestä kuin mahdollisuudesta tulostaa päivän aviisi kotona itse. Vuosikertomus sisälsi mielenkiintoisen ennustuksen internetin ja median tulevaisuudest...

PERTTI SUHONEN – Eduskuntavaalien jälkeinen journalismi on usein poliittista sanan vahvassa mielessä. Lehtien pääkirjoituksissa ja kolumneissa pohditaan vaalien tuloksia ja otetaan kantaa uuden hallituksen kokoonpanoon. Kannanottoja perustellaan painavimmin vetoamalla kansaan, demokratiaan ja parlamentarismiin.

JANNE RIDANPÄÄ – Kirjapainon perustaminen oli menneillä vuosisadoilla vaativa tehtävä. Liiketaloudellisten edellytysten lisäksi oli huomioitava lainsäädäntö. Vielä 1900-luvun vaihteessa voimassa oli Ruotsin vallan ajalta periytyvä laki, jonka mukaan kirjapainoja sai perustaa vain kaupunkeihin. Lainsäädäntö, sensuuri ja ailahteleva talous riiputtivat sanomalehti- ja kirjapainohankkeiden yllä Damokleen miekkaa. Etenkin venäläistämiskausien aikana vallanpitäjät käyttivät lakia hyväkseen kontrolloidakseen epäilyttäviä painopuuhia. Kaupungeissa kirjapainojen piti toimia myös siksi, että elinkeinon harjoittamista yleisesti ja maaseudulla erityisesti oli perinteisesti rajoitettu. Privilegioihin ja keisarillisiin mahtikäskyihin perustunut kaupunkipolitiikka jäi ajastaan jälkeen 1800-luvun lopulla. Kaupunkimaiset yhteisöt eivät enää syntyneet sinne, minne hallitsija määräsi, vaan sinne, missä kauppa kävi ja tehtaat tuprusivat. Kun väestö kasvoi ja lukutaitokin koheni, kasvoi myös uutisnälkä...

PERTTI SUHONEN & LIISA SUHONEN – Tämä on kertomus pienen tutkimuksen saamasta laajasta ja värikkäästä mediahuomiosta kesällä 1973. Meillä on henkilökohtainen suhde aiheeseen, sillä teimme tuon tutkimuksen yhdessä. 24.7.1973 julkaistiin raportti Turvattomia suomalaisia, Tutkimus turvattomuuden kokemisesta . [1] Tutkimus tehtiin Tampereen Rauhan- ja konfliktintutkimuslaitoksen aloitteesta ja sen myöntämällä apurahalla. Tiedotustilaisuudessa puhetta johti johtokunnan puheenjohtaja, Tampereen yliopiston professori Olavi Borg. Tilaisuudessa jaettiin tutkimusraportti ja kahden liuskan lehdistötiedote, jossa selostettiin tutkimuksen luonnetta, aineistoa ja keskeisiä tuloksia. Hankkeessa turvattomuuden kokemista tutkittiin keskustelunomaisilla haastatteluilla, joita tuohon aikaan kutsuttiin syvähaastatteluiksi. Myöhemmin tällaista aineistonkeruuta on luonnehdittu avoimin kysymyksin toteutetuksi teemahaastatteluksi. Tällaisen aineiston kokoaminen ja sen analysointi ovat suuritöisiä ja ...

Tässä juttusarjassa kerrotaan varhaisista digiloikista, joita tehtiin 1990-luvun puolivälin tietämillä Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksessa ja sen liepeillä. ARI HEINONEN – Lokakuussa 1995 käynnistyi Tampereen yliopistossa postituslista journalismi@uta.fi, joka syntyi mahdollistamaan keskustelua alan ihmisten kesken. Se oli suljettu lista, jonne pääsi vain listan ylläpitäjien hyväksynnällä. Varsinaista moderointia listalle ei kuitenkaan ollut, kuten listaa esitelleellä verkkosivulla kerrottiin: ”Lista on suljettu, mutta keskusteluissa kukoistaa sananvapaus. Tämä tarkoittaa sitä, että itse kukin lähettää puheenvuoronsa listalle ilman listanpitäjän vaikutusta tai sensurointia.” Journalismi-listana tunnetun postituslistan perusajatus oli ”toimia suomenkielisenä yhdysvälineenä ja ammatillisen ajatustenvaihdon kanavana journalismin tekijöiden, tutkijoiden, opettajien ja opiskelijoiden välillä”. Journalismi-listan juhlasivua lokakuulta 1999. Vielä 1990-luvun puolivälin tien...

Huhtikuussa 1995 ilmestynyt Tietokone-lehti ilmoitti pontevasti kertovansa kaiken Internetistä. Erikoisnumeron teemana olivat tietoverkot, ja julkaisu sanoi olevansa tietoverkkojen käyttöopas. Ja kyllä runsaalla sadalla sivulla annettiinkin perusteellista, joskaan ei ehkä ihan tyhjentävää tietoa aiheesta. Juttujen ohella lehdessä oli Internet-sanasto ja Tiedonsiirtäjän sanasto, jotka epäilemättä tulivat tarpeeseen tuolloin – ja ovat hyödyllisiä edelleen.

Tässä juttusarjassa kerrotaan varhaisista digiloikista, joita tehtiin 1990-luvun puolivälin tietämillä Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksessa ja sen liepeillä. ARI HEINONEN – Vuonna 1997 maailman väestöstä noin kaksi prosenttia käytti internetiä, heistä enin osa Yhdysvalloissa. Tätä nykyä luku on noin 65 %, joskin esimerkiksi yhteyksien nopeudet ja käytettävät laitteet toki vaihtelevat suuresti. Mutta tuolloin, 1990-luvun pulivälissä Tampereen yliopistossa oli jo järjestetty toimittajille kursseja, joissa ammattikuntaa perehdytettiin internetin mahdollisuuksiin.

Tässä juttusarjassa kerrotaan varhaisista digiloikista, joita tehtiin 1990-luvun puolivälin tietämillä Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksessa ja sen liepeillä. ARI HEINONEN – Journalismin etiikka on aina ollut tamperelaisen toimittajakoulutuksen ydintä sekä käytännön opetuksessa että tutkimuksessa. Jo ennen 1990-luvun puoliväliä alan tietämystä vietiin verkkoon Tampereella, ja asiasta kerrottiin maailmallakin. Syysnumerossaan vuonna 1993 yhdysvaltalainen mediaetiikan akateemis-ammatillinen julkaisu Media Ethics kertoi, että Suomessa suunnitellaan kansainvälistä ”mediaetiikan ja mediakritiikin hakemistoa”. Minun kirjoittamani jutun mukaan Tampereella tuumittiin, että alan tutkijoiden ja muiden mediaetiikasta kiinnostuneiden yhteydenpitoa voisi parantaa tällaisella palvelulla, jossa olisi paitsi dokumentteja myös esimerkiksi keskustelualue. Työnimenä hankkeella oli Media Ethics and Criticism Directory.

Tässä juttusarjassa kerrotaan varhaisista digiloikista, joita tehtiin 1990-luvun puolivälin tietämillä Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksessa ja sen liepeillä ARI HEINONEN – Tampereen yliopiston harjoitustoimituksessa siirryttiin verkkojulkaisemisen aikakauteen syksyllä 1995. ”Harkkarissa” oli ja on edelleen tapana simuloida toimitustyötä tekemällä toimitukseksi järjestäytyneissä ryhmissä opettajien ohjaamina harjoitusjulkaisuja. Lukukausien aikana ilmestyvien julkaisujen levikki on aina saattanut olla pieni, mutta tekemisen intensiteetti on ollut vahva. Näin syntyi myös Campus-verkkojulkaisu.

ARI HEINONEN – Kesäkuussa vuonna 1996 lähti Tampereen yliopiston tiedotusopin laitokselta minun nimissäni laadittu tiedote alan ammattilehtiin, Journalistiin ja Suomen Lehdistöön. Otsikon mukaisesti tiedotteessa kerrottiin, että laitoksella oli ”päättyneen lukuvuoden aikana testattu internetin erilaisia mahdollisuuksia journalismin kannalta”.

Painovirheillä on ollut journalismin tutkimuksessa aina tärkeä asema. Edesmennyt professori Pertti Hemánus oli pinovihreiden elinikäinen hihittelevä ystävä, joka avusti Suomen Kuvalehden Jyviä ja akanoita -palstaa uutterasti. Toimitusten kansanperinteessä on aiheesta lukuisia anekdootteja. Kuten juttu toimittajasta, joka kirjoitti saamelaisten olevan oma entinen ryhmänsä. Saamelaisten ilmaistua olevansa yhä hengissä toimittaja korjasi saamelaisten olevan oma erityinen tyhmänsä.

Aamukahvilla on hyvä hetki lukea Etelä-Suomen Sanomia ja ihmetellä vaikkapa torihintoja. Se kummastuttaa, että hauki on Lahdessa paljon kuhaa ja ahventa kalliimpaa ja kokonaisen pyyn saa kympillä. Mutta Lahti onkin kummallinen kaupunki.

Ensi vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun toimittajakoulutus alkoi Suomessa. Journalismin Suomi julkaisee merkkivuoden alla outoja tapahtumia toimittajakoulutuksen taipaleelta. Ensimmäisenä aiheena on geenien asema viestinnän koulutuksessa. Yllättävän moni alan professori on viitannut perimän vaikutukseen kirjoituksissaan ja haastatteluissaan. Toiset geenien merkitystä korostaen, toiset niiden merkityksen kiistäen.

Matti oli titteliltään neljännesmies, jollaisen velvollisuuksiin kuului veronkannon lisäksi myös kylien muun menon silmälläpito. Niinpä hän joutui vetämään joulukuussa 1665 pidetyille ylimääräisille käräjille naimisissa olevan talollisen Tuomaan, jonka huhuttiin saattaneen raskaaksi piikansa Marketan.

Keskustelu sanomalehden palstoilla on hyväksi, etenkin, jos sen järjestää itse päätoimittaja. Näin teki vuoden 1986 tammikuussa Aamulehden silloinen päätoimittaja Pertti Pesonen. Aiheena oli sotatarviketeollisuus.

Näin otsikoi Iltalehti uutisensa 10.1.1989. Jutussa sanottiin: ”Neuvostonuorista on tulossa helpotus Lahden työvoimapulaan. Kaupungin työvoimatoimiston johtaja kävi viikonvaihteessa työvoiman värväysmatkalla Tallinnassa. Ensimmäiset neuvostotyöläiset saapunevat Lahteen jo tänä keväänä. -- Neuvostoliittolaiset haluavat takeet asunnosta ja turvallisesta työpaikasta. Käsittääkseni sieltä olisi tulossa paljonkin nuoria. Tosin en vielä tiedä, miten byrokratiamme tähän suhtautuu, sanoo Lahden työvoimatoimiston johtaja Väinö Pässilä. Tähän mennessä kolme lahtelaisyritystä on ilmoittanut halunsa ottaa neuvostonuoria palvelukseensa. Salamyhkäisyys verhoaa kuitenkin värväystoimintaa. Yritykset eivät ainakaan vielä halua nimiään julkisuuteen.”

Tamperetta imarrellaan mediassa niin paljon, että se alkaa alkuasukkaita jo puistattaa, kainoa ja korutonta väkeä kun ovat. Kehuminen muuttui ylistämiseksi vuoden 2021 lopulla, kun ratikka aloitti liikennöinnin ja avattiin ratapihan ylle rakennettu monitoimiareena Uros Live, nykyinen Nokia-areena.

Taannoisten presidentinvaalien kampanjoinnin tyyliä on luonnehdittu kohteliaaksi ja sivistyneeksi. Sitä on kiitelty, mutta joissakin kommenteissa on ollut aistittavissa haikailua napakamman ja terävämmän väittelyotteen suuntaan. Maltillinen keskustelu on kuitenkin meikäläisessä vaalidebatissa tavallisempaa kuin ärhäkkä sanailu, kertoo kurkistus takavuosiin.

Jos Aamulehden päätoimittaja Eetu Alha (tehtävässä 1913–1926) olisi joutunut kirjoittamaan työtodistuksen taannoin eroamaan joutuneille Helsingin Sanomien tai Aamulehden kollegoilleen, se olisi ollut hänelle ehkä hankalaa. Alha tuskin olisi katsonut hyvällä herrojen käytöstä.