Journalismin Suomi aloittaa

Journalismin Suomi kertoo siitä, miten uutismedia on kuvannut Suomea ja vaikuttanut sen muutoksiin. Tarkoitus ei ole oppia menneestä, vaan hymyillä sille ovelan näköisenä.

Blogissa ilmestyy erilaisia juttuja, vähän riippuen kirjoittajien kiinnostuksesta: selvityksiä tai tutkimuksia (tutkitut), kevyempiä ja lyhyempiä ajankuvia (lastut), journalismin tekijöiden ja kohteiden henkilökuvia (henkilöt), esseitä ja kirja-arvioita. Muitakin saattaa matkan varrella ilmaantua.

Blogiin kirjoittavat eläköityneet journalismin tutkijat ja opettajat Ari Heinonen, Heikki Luostarinen ja Raimo Salokangas.

Blogissa on nyt julkaistu Heikki Luostarisen tutkimus Helsingin Sanomat ja julkinen velka eduskuntavaaleissa 1995, 2011 ja 2023. Tutkimus avaa julkista velkaa käsittelevää journalismia ja teeman käyttöä vaalikampanjoissa. Velkajournalismin ohella tämä kirjan mittainen julkaisu kertoo valtiovarainministeriön kasvaneesta halusta ja kyvystä vaikuttaa vaalien päiväjärjestykseen mediajulkisuuden avulla.

Laajemmista julkaisuista, kuten Luostarisen tutkimuksesta, ilmestyy blogissa vain tiivistelmä, jonka lopusta löytyvän linkin kautta pääsee lukemaan koko tekstin.

Blogin kommentointi (moderoitu) on tervetullutta ja tiedon uudesta materiaalista voi tilata sähköpostiinsa. Tekijät tavoittaa osoitteesta journalisminsuomi@googlegroups.com.

Tervetuloa matkaan!

Kommentit