Hyvä toimittaja on käytökseltään moitteeton ja tavoiltaan raitis



Jos Aamulehden päätoimittaja Eetu Alha (tehtävässä 1913–1926) olisi joutunut kirjoittamaan työtodistuksen taannoin eroamaan joutuneille Helsingin Sanomien tai Aamulehden kollegoilleen, se olisi ollut hänelle ehkä hankalaa. Alha tuskin olisi katsonut hyvällä herrojen käytöstä.

Media- ja lehdistöarkisto Merkissä säilytettävien työtodistusten luonnosten perusteella kunnon toimittajan määreisiin kuuluivat Alhan mielestä hyvä käytös ja raittius. Eräänkin toimittajan kuvailtiin olevan ”…käytökseltään reipas ja rehellinen ja vakaumukseltaan kansallismielinen sekä ehdottomasti raitis” ja toinen oli ”…uuttera, huolellinen ja luotettava, käytökseltään miellyttävä ja tavoiltaan raitis” kun taas yhden osalta kehuttiin hänen olevan ”…tavoiltaan nuhteeton, kuten käytökseltäänkin”.

Aivan kaikissa noin 30 säilyneessä työtodistuksen luonnoksessa ei mainittu mitään hyvästä käytöksestä tai raittiudesta. Saattoi hyvin olla, että juuri tämä puute lausunnossa kiinnitti huomiota, kun työtodistusta kyseltiin seuraavissa työpaikoissa.

Toki Alhakin arvosti henkilökohtaisten ominaisuuksien lisäksi ammatillista kyvykkyyttä. Tätä nykyäkin lienee eduksi, jos toimittaja on ”… uutisten hankkijana nopea ja täsmällinen sekä asiallinen…” ja jos ”…hänen tyylinsä on pirteätä ja sujuvaa, käsittelytapansa asiallista ja mukaansa tempaavaa”. Eduksi varmaan on myös, jos toimittajalla on ”…erittäin hyvä suomenkielen taito ja sujuva tyyli”.

* * *

”Hyvää toimittajaa” määritellään nykyisin mieluumminkin ammatillisten kykyjen kuin henkilökohtaisia ominaisuuksien kautta. Vuonna 2019 valmistuneen Salla Varpulan gradun mukaan toimittajalta edellytetään ennen muuta monimediaosaamista, ammatillista kunnianhimoa, ideointikykyä ja verkko-osaamista. Alan työpaikkailmoituksia peranneessa tutkielmassa eriteltiin kolmisenkymmentä toimittajilta haluttua piirrettä. Niiden joukossa ei ollut mainintoja käytöksestä tai suhteesta alkoholiin.



Hyvää käytöstä tai raittiutta ei nosteta esiin myöskään määriteltäessä kesätoimittajien ominaisuuksia. Tammikuussa 2024 Journalistissa ja mediayhtiöiden verkkosivuilla julkaistuissa ilmoituksissa näyttää korostuvan rekrytoitavan oma-aloitteisuus, innostuneisuus ja yhteistyökykyisyys. Perinteinen vaade ajokortista on toki myös mukana.



Mielenkiintoista kyllä, mediatalojen edustajat vaikuttavan hakemuksia lukiessaan katselevan erityisesti aiempaa kokemusta. Journalistissa 1/24 rekrytoijat kehottavat kertomaan esimerkiksi aiemmista jutuista. Tunnetusti sellainen kesätoimittaja on aarre, joka hoitaa työnsä ammatti-ihmisen tavoin, vaikka harjoittelijapalkkaa saakin.

Kommentit