Journalismin Suomi

ARI HEINONEN – Toisaalla tässä blogissa Janne Ridanpää kertoo , kuinka 1990-luvun puolivälin Helsingin Sanomissa otettiin ensimmäisiä askeleita verkkoaikakauden viestintäympäristöön. Ideoita riitti VHS-kasettilehdestä cd-rompulla jaettavan lehden kautta lopulta syntyneeseen verkkolehteen – jota tosin kutsuttiin vain Verkkoliitteeksi. Ajankuva on osuva, sillä pitkin ja poikin Suomen lehtitaloja yritettiin tuolloin muodostaa edes jonkinlaista käsitystä internetin merkityksestä omalle toiminnalle. Julkaisin vuonna 1997 tutkimusraportin Sanomalehdistö ja internet , jonka melkoisen suurellisen pääotsikon täsmentävä alaotsikko kuvasi ajan tunnelmia vähän Ridanpään kertoman tapaisesti: ”Toiveita, huolia, epätietoisuutta”. Raportissa sanomalehtien päätoimittajat kertoivat, miten he suhtautuvat internetiin ja kuinka se mahdollisesti vaikuttaa lehtien tekemiseen. Näin tervehti Aamulehti lukijaansa verkossa vuonna 1996. Julkaisua luvattiin päivittää joka arkipäivä puoleen päivään mennessä. K...

JANNE RIDANPÄÄ – Kun Sanoma Osakeyhtiö julkaisi vuoden 1995 toimintakertomuksensa, yhtiö ja sen päätuote Helsingin Sanomat olivat huippukunnossa. Lama oli kurittanut mediakenttää, mutta Erkon imperiumi oli selvinnyt vaikeista ajoista kuivin jaloin. Sanomat kirjasi vuodelta 1995 1,7 miljardin markan liikevaihdon jo 186 miljoonan liikevoiton. Painettu lehti eli kulta-aikaansa, mutta muutos oli muhimassa. Vuoden 1995 toimintakertomus oli ensimmäinen, jossa internet mainittiin – peräti kuusi kertaa. Se ei suinkaan ollut sattumaa, sillä kertomusvuoden aikana kilpailijat Iltalehti ja MTV olivat lanseeranneet ensimmäiset verkkopalvelunsa. Tavallaan Hesarikin oli sähköistynyt yli vuosikymmen aiemmin. Lehden teksti-tv-uutiset, HS-Kaapelisanomat , oli aloitettu jo vuonna 1983, ja ideoita oli heitelty niin VHS-kasettina toimitettavasta lehdestä kuin mahdollisuudesta tulostaa päivän aviisi kotona itse. Vuosikertomus sisälsi mielenkiintoisen ennustuksen internetin ja median tulevaisuudest...

HEIKKI LUOSTARINEN – Vuoden 2027 eduskuntavaalien lähtölaukaus ammuttiin sunnuntaina 23.11.2025. Silloin valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä kertoi STT:n haastattelussa, että ministeriö on aloittanut valmistautumisen vaaleihin. [1] Niemelä kertoi ennakkotietona, että talouspolitiikan lähtökohtia arvioiva virkapuheenvuoro (aiemmin virkamiespuheenvuoro) sekä erilaisten sopeutustoimien tuloksia esittelevät meno- ja rakennekartoitus sekä verokartoitus julkaistaan nyt jo alkusyksystä 2026. Ennen vuoden 2023 vaaleja virkamiespuheenvuoro julkaistiin joulukuussa ja kartoitukset maaliskuussa.

HEIKKI LUOSTARINEN – Luostariset ovat keskimääräistä väkeä. Meitä ei ole vähän eikä paljon, kerrallaan on elossa noin kaksi tuhatta. Korhosia ja Virtasia on kymmenen kertaa enemmän. Emme ole kuuluisia, emme Nykäsiä, Kekkosia tai Sibeliuksia, emme päivystäviä dosentteja tai julkkiksia. Mutta on meissä muutama keskitunnettu. Tulemme Suomen keskiosista ja sukukokousten kuvista päätellen olemme keskikokoisia sekä pituuden että leveyden puolesta.

PERTTI SUHONEN – Eduskuntavaalien jälkeinen journalismi on usein poliittista sanan vahvassa mielessä. Lehtien pääkirjoituksissa ja kolumneissa pohditaan vaalien tuloksia ja otetaan kantaa uuden hallituksen kokoonpanoon. Kannanottoja perustellaan painavimmin vetoamalla kansaan, demokratiaan ja parlamentarismiin.

RAIMO SALOKANGAS – TV 1 esittää päivisin vanhoja kotimaisia elokuvia. Hiljattain paikalla näytettiin Ilmari Unhon vuonna 1950 ohjaama Härmästä poikia kymmenen , pääosassa Tauno Palo. Ohjelmatiedossa kerrottiin, että elokuvan käsikirjoitus on Artturi Leinosen. Hänen varhaisesta romaanistaan Lakeuksien lukko teki Matti Kassila seuravana vuonna elokuvan.

HEIKKI LUOSTARINEN – Tammikuussa 2025 tuli kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Suomen ensimmäiset edustajat aloittivat työnsä Euroopan parlamentissa. Nämä 16 tieraivaajaa valitsi eduskunta silloisten voimasuhteidensa mukaan kahden vuoden siirtymäajaksi. Lokakuussa 1996 järjestettiin sitten oikeat eurovaalit.

MATTI MÖRTTINEN – Ensimmäiset suomalaiset europarlamentaarikot olivat ilman muuta mielenkiintoinen joukko, kuten Heikki Luostarinen kirjoittaa blogitekstissään. Ja edelleen Heikkiä myötäillen; silloinen pispalalainen ja nykyinen rautajärveläinen Marjatta Stenius-Kaukonen oli vielä omassa sarjassaan kuudentoista tienraivaajamepin joukossa.

RAIMO SALOKANGAS – Takakannessa kiteytetään Elina Grundströmin kirjan ydin hyvin: ”Vesa-Pekka Kangaskorpi on Suomen 2000-luvun tärkein mediavaikuttaja, jonka imperiumi leviää Suomen kartalla kuin mustetahra imupaperilla. Keskisuomalainen on hänen aikanaan laajentunut yhden läänin lehtitalosta puolta Suomea hallitsevaksi mediakonserniksi.”

ARI HEINONEN – Tampereen ja samalla Suomen toimittajakoulutus täyttää tänä vuonna sata vuotta. Vastikään e-kirjana ilmestynyt kokoomateos Muistoja 100 vuoden varrelta tarjoaa aiheesta monipuolisen kirjon asianosaisten muisteloita.