Journalismin Suomi

RAIMO SALOKANGAS – Kirja ilmestyi jo 2021, mutta sattui silmiin antikvariaatissa vasta hiljattain. Kaksi seikkaa sai minut maksamaan sen kympin: pidän Antti Tuurin romaaneista ja novelleista ja minulla on niitä hyllyssä pitkä rivi, sekä kirjan nimi Elämä on ihanaa Pohjanmaalla . En ole asunut siellä sitten vuoden 1970 ja hieman epäilen että liekö, mutta halusin tietää onko Tuuri ladannut siihen edes hieman ironiaa. Ei ollut ironiaa. Livet är härligt i Österbotten , sanoi tuotteitaan kerman kera nauttinut mansikanviljelijä Petolahdella (Petalax), kun Tuuri oli kesän ensimmäisiä marjoja hakemassa. Siitä ihanuus laajenee meriloheen, jonka säästämistä Tornionjokivarren turisteille kolumnissa varsinaisesti vastustetaan. Samalla Tuuri tuomitsee pyydä ja päästä -kalastuksen eläinrääkkäyksenä, kuten tekee jonkin kerran myös myöhemmissä jutuissa. Tuurille ominaisella vähäeleisellä tavalla sarkastinen on kyllä kirjan avausjuttu Pohjalaisten alkuperästä , jossa hän esittelee musiikkimies He...

RAIMO SALOKANGAS – Yleisradion 100-vuotishistoriahanke on edennyt kirjaan, jonka teemana on Yleisradion (nykykielellä Ylen) ja sen yleisön, suomalaisten, suhde aikojen saatossa. Kirjan ovat toimittaneet ja pääosin kirjoittaneet historian dosentit Jukka Kortti ja Reetta Hänninen Helsingin yliopistosta. Kortin erikoisalaa on mediahistoria, ja samaan suuntaan kallistuvat myös Hännisen aiemmat työt. Lisäksi mukana ovat pienemmillä osuuksilla Iisa Aaltonen, Amir Abdelamir, Antero Holmila, Heidi Kurvinen ja Roosa Tuukkanen. Kokonaisuus on samaa korkeaa tasoa kuin sarjan aiemmat osat. Kortti aloittaa johdantoluvun Sohvaperunoilla . Hänestä ohjelma ”toteuttaa – vaikkakin kevyen banaalissa muodossa – myös niin kutsutun julkisen palvelun periaatetta, jossa koko kansakunta voi puhua itselleen”. Kirjan pääotsikko onkin kaksimielinen: ”Kansan ääni ja kuva” voi viitata sekä Yleen ”kansan” kuvastajana että ”kansaan”, joka kuluttaa Ylen ohjelmia ja on niistä tai yhtiöstä mieltä. Alaotsikko ”Yle, Suo...

HEIKKI LUOSTARINEN – Imatralla ilmestyvä sanomalehti Ylä-Vuoksi kirjoitti 5. syyskuuta vuonna 1936 näin: ”´Ruhristamme´ on kirjoitettu romaaneja, täytetty sanomalehtien palstoja sanoin ja kuvin, retkikuntia täällä käy päivittäin ja viikoittain kymmenittäin tutustumassa ihmeellisen Ylä-Vuoksen laaksoon, jossa teollisuuslaitos pyörii teollisuuslaitoksen kyljessä.” [1]

ARI HEINONEN – Toisaalla tässä blogissa Janne Ridanpää kertoo , kuinka 1990-luvun puolivälin Helsingin Sanomissa otettiin ensimmäisiä askeleita verkkoaikakauden viestintäympäristöön. Ideoita riitti VHS-kasettilehdestä cd-rompulla jaettavan lehden kautta lopulta syntyneeseen verkkolehteen – jota tosin kutsuttiin vain Verkkoliitteeksi. Ajankuva on osuva, sillä pitkin ja poikin Suomen lehtitaloja yritettiin tuolloin muodostaa edes jonkinlaista käsitystä internetin merkityksestä omalle toiminnalle. Julkaisin vuonna 1997 tutkimusraportin Sanomalehdistö ja internet , jonka melkoisen suurellisen pääotsikon täsmentävä alaotsikko kuvasi ajan tunnelmia vähän Ridanpään kertoman tapaisesti: ”Toiveita, huolia, epätietoisuutta”. Raportissa sanomalehtien päätoimittajat kertoivat, miten he suhtautuvat internetiin ja kuinka se mahdollisesti vaikuttaa lehtien tekemiseen. Näin tervehti Aamulehti lukijaansa verkossa vuonna 1996. Julkaisua luvattiin päivittää joka arkipäivä puoleen päivään mennessä. K...

JANNE RIDANPÄÄ – Kun Sanoma Osakeyhtiö julkaisi vuoden 1995 toimintakertomuksensa, yhtiö ja sen päätuote Helsingin Sanomat olivat huippukunnossa. Lama oli kurittanut mediakenttää, mutta Erkon imperiumi oli selvinnyt vaikeista ajoista kuivin jaloin. Sanomat kirjasi vuodelta 1995 1,7 miljardin markan liikevaihdon jo 186 miljoonan liikevoiton. Painettu lehti eli kulta-aikaansa, mutta muutos oli muhimassa. Vuoden 1995 toimintakertomus oli ensimmäinen, jossa internet mainittiin – peräti kuusi kertaa. Se ei suinkaan ollut sattumaa, sillä kertomusvuoden aikana kilpailijat Iltalehti ja MTV olivat lanseeranneet ensimmäiset verkkopalvelunsa. Tavallaan Hesarikin oli sähköistynyt yli vuosikymmen aiemmin. Lehden teksti-tv-uutiset, HS-Kaapelisanomat , oli aloitettu jo vuonna 1983, ja ideoita oli heitelty niin VHS-kasettina toimitettavasta lehdestä kuin mahdollisuudesta tulostaa päivän aviisi kotona itse. Vuosikertomus sisälsi mielenkiintoisen ennustuksen internetin ja median tulevaisuudest...

HEIKKI LUOSTARINEN – Vuoden 2027 eduskuntavaalien lähtölaukaus ammuttiin sunnuntaina 23.11.2025. Silloin valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä kertoi STT:n haastattelussa, että ministeriö on aloittanut valmistautumisen vaaleihin. [1] Niemelä kertoi ennakkotietona, että talouspolitiikan lähtökohtia arvioiva virkapuheenvuoro (aiemmin virkamiespuheenvuoro) sekä erilaisten sopeutustoimien tuloksia esittelevät meno- ja rakennekartoitus sekä verokartoitus julkaistaan nyt jo alkusyksystä 2026. Ennen vuoden 2023 vaaleja virkamiespuheenvuoro julkaistiin joulukuussa ja kartoitukset maaliskuussa.

HEIKKI LUOSTARINEN – Luostariset ovat keskimääräistä väkeä. Meitä ei ole vähän eikä paljon, kerrallaan on elossa noin kaksi tuhatta. Korhosia ja Virtasia on kymmenen kertaa enemmän. Emme ole kuuluisia, emme Nykäsiä, Kekkosia tai Sibeliuksia, emme päivystäviä dosentteja tai julkkiksia. Mutta on meissä muutama keskitunnettu. Tulemme Suomen keskiosista ja sukukokousten kuvista päätellen olemme keskikokoisia sekä pituuden että leveyden puolesta.

PERTTI SUHONEN – Eduskuntavaalien jälkeinen journalismi on usein poliittista sanan vahvassa mielessä. Lehtien pääkirjoituksissa ja kolumneissa pohditaan vaalien tuloksia ja otetaan kantaa uuden hallituksen kokoonpanoon. Kannanottoja perustellaan painavimmin vetoamalla kansaan, demokratiaan ja parlamentarismiin.

RAIMO SALOKANGAS – TV 1 esittää päivisin vanhoja kotimaisia elokuvia. Hiljattain paikalla näytettiin Ilmari Unhon vuonna 1950 ohjaama Härmästä poikia kymmenen , pääosassa Tauno Palo. Ohjelmatiedossa kerrottiin, että elokuvan käsikirjoitus on Artturi Leinosen. Hänen varhaisesta romaanistaan Lakeuksien lukko teki Matti Kassila seuravana vuonna elokuvan.

HEIKKI LUOSTARINEN – Tammikuussa 2025 tuli kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Suomen ensimmäiset edustajat aloittivat työnsä Euroopan parlamentissa. Nämä 16 tieraivaajaa valitsi eduskunta silloisten voimasuhteidensa mukaan kahden vuoden siirtymäajaksi. Lokakuussa 1996 järjestettiin sitten oikeat eurovaalit.