Huhu, julkisuus ja rangaistus

Matti oli titteliltään neljännesmies, jollaisen velvollisuuksiin kuului veronkannon lisäksi myös kylien muun menon silmälläpito. Niinpä hän joutui vetämään joulukuussa 1665 pidetyille ylimääräisille käräjille naimisissa olevan talollisen Tuomaan, jonka huhuttiin saattaneen raskaaksi piikansa Marketan.

Neljännesmies oli kuullut huhun naapurikylän miehen Eskon vaimolta Valpurilta, jonka lähteenä oli ollut Tuomaan lanko ja naapuri Yrjö. Valpuri ja Yrjö olivat keskustelleet naapurikylän naineesta isännästä, joka oli ollut pari viikkoa karussa erään sotilaan vaimon kanssa toisella paikkakunnalla, jossa heidät oli vangittu.

Asiayhteys oli johtanut sananvaihtoon, jonka käräjäkirjuri ikuisti ihan suomeksi muuten ruotsinkieliseen pöytäkirjaan:

– ”Jumala nähkön haise meidenkin kyläs.”
– ”Kukas haise?”, oli Valpuri kysynyt, ja Yrjö vastannut, että
– ”Thuåmas, sille hänen emendens on pahoin hänän såimannut pijkans.”

Oikeudessa Yrjö myönsi sanoneensa Valpurille, että Tuomaan vaimo oli tullut epäluuloiseksi, kun aviomies ja piika olivat edelliskeväänä yhdessä yöpyneet metsäsaunassa tervasmetsässä. Vaimo oli saattanut epäilyksen miehensä tietoon niin kantavalla äänellä, että huhu oli alkanut levitä. Muutamat lautamiehet ja monet muut vahvistivat pitäjän puhuvan nyt juuri siitä.

Yrjö kertoi myös, että syksyllä piika oli ollut hakkaamassa tervaksia naapurien kanssa ilman Tuomasta, jäänyt kaatuvan puun alle ja joutunut olemaan kaksi viikkoa makuulla metsäsaunassa. Tuomaan vaimo oli pannut liikkeelle huhun, että piika olikin synnyttänyt metsässä lapsen. Naapurit

todistivat kyllä loukkaantumisen, mutta heidän käsittääkseen piika ei kyllä ollut synnyttänyt. Muuan naispuolinen todistaja oli sitä paitsi ollut hänkin metsässä koko sen ajan kun piika oli ollut vuoteenomana.

Tuomas ja Marketta kumpikin kiistivät suhteen, mutta kun huhu kerran kiersi, lautamiehet eivät voineet vapauttaa naimisissa olevaa Tuomasta, ellei hän seuraavilla käräjillä itse kahdentenatoista vannonut syyttömyyttään suhteeseen. Toisin sanoen Tuomaan piti uskaltaa valalla vannoa syyttömyyttä ja lisäksi saada yksitoista miestä vannomaan pitävänsä häntä syyttömänä. Lasta suhteen todisteena ei siis kuitenkaan ollut, eikä liioin puhuttu lapsenmurhasta.

Seuraavat käräjät pidettiin helmikuussa, mutta Tuomas pyysi asialleen lykkäystä, koska kaikki naapurit olivat tervasmetsässä. Pelkästään hänen asiansa vuoksi pidettiin huhtikuussa ylimääräiset käräjät ja niin kävi, että Tuomas ei saanut riittävän monta naapuria vannomaan puolestaan. Lähin naapuri oli hänen veljensä Juho, joka perusteli kieltäytymistään toisen naapurin ja Tuomaan langon Yrjön kertomilla kuulohavainnoilla tervasmetsän saunalta edellissyksynä. Myös Juhon vaimo oli kuullut kertomuksen ja huoanut, että eipä taida kukaan Tuomaan kanssa vannomaan ryhtyä. Kun Tuomaan veljeltä ja muilta naapureilta kysyttiin, menisivätkö he Tuomaan puolesta valalle, vastaus oli ”Herra varjelkoon ei”.

Niinpä makuusyytös katsottiin vannojien puutteessa toteen näytetyksi ja Tuomaalle langetettiin, naimisissa kun oli, iso sakko. Marketta-piian sakko oli pienempi koska hän oli naimaton, mutta varattomana hän joutui kärsimään sen raipparangaistuksena. Maksukykyinen selvisi rahalla, köyhä maksoi selkänahalla.

* * *

Tuodaanpa nykyaikaan. Sosiaalisen median alustoilla alkaa levitä ”tieto” Tuomaan ja Marketan suhteesta. Tuomaan vaimon tiedetään haukkuneen miehensä. Uutismedia tarttuu klikkauksia keräävään aiheeseen. Iltapäivälehti otsikoi:

Emännän huoli
MITÄ MIES JA PIIKA TEKIVÄT METSÄSAUNASSA?

Mediajulkisuus pakottaa viranomaiset tutkimaan onko lakia rikottu. Käräjillä hoidetaan kaikki esitutkinnasta tuomioon:

Epäilty Tuomas käräjillä
”EI OLLUT SUHDETTA SEN NAISEN KANSSA”

Todistajat
EIVÄT MENE VALALLE TUOMAAN PUOLESTA

KUULIVAT ÄÄNIÄ SAUNALLA
Tuomiot pannaan täytäntöön ja iltapäivälehti jatkaa:

Raippa-Marketan katkera tilitys
TUOMAS JÄTTI MINUT YKSIN KÄRSIMÄÄN


Tarina löytyy myös kirjasta Raimo Salokangas – Ulla Ekman-Salokangas, Ylistarolaisten historia (2005), sivuilta 180–181. Kontekstina on tervanpoltto.

Kommentit