Geeneillä professoriksi

Ensi vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun toimittajakoulutus alkoi Suomessa. Journalismin Suomi julkaisee merkkivuoden alla outoja tapahtumia toimittajakoulutuksen taipaleelta.

Ensimmäisenä aiheena on geenien asema viestinnän koulutuksessa. Yllättävän moni alan professori on viitannut perimän vaikutukseen kirjoituksissaan ja haastatteluissaan. Toiset geenien merkitystä korostaen, toiset niiden merkityksen kiistäen.

Sanomalehtimies-Journalisten-lehden numerossa 9/1973 julkaistiin Pertti Hemánuksen kirjoitus Teoria, käytäntö ja koulutus. Samana vuonna Hemánus nimitettiin Tampereen yliopiston lehdistö- ja tiedotusopin professorin virkaan:

”En aikoihin ole nähnyt tai kuullut kenenkään sanovan, että toimittajaksi synnytään eikä siihen ammattiin siksi kannata ketään kouluttaa.

Silloin kun uskottiin että toimittajaksi synnytään, tämä ammatti nähtiin perusteitaan myöten toisenlaiseksi kuin esim. lääkärin ja insinöörin ammatit. Toimittaja on kuin taitelija: hänen on täytynyt jo äitinsä kohdussa saada tietynlaiset lahjat ja käytännön työssä ne sitten puhkeavat kukkaan. Tulevalle lääkärille tai insinöörille sen sijaan on järjestelmällisesti opetettava tietoja ja taitoja.

Tänään tällaista näkemystä olisi mahdotonta puolustaa jo siitäkin syystä, että eri puolilla maailmaa koulutetaan paitsi tulevia toimittajia myös tulevia taiteilijoita. Viimeksi mainituillekin opetetaan systemaattisesti tietoja ja taitoja”.

Pertti Hemánus tiedotusopin opiskelijoiden Kommentti-lehdessä 3/1979. Piirtäjä ei tiedossa.

Sama Suomen Sanomalehtimiesten Liiton lehti julkaisi numerossaan 8/1979 Helsingin yliopiston viestinnän professoriksi nimitetyn Osmo A. Wiion virkaanastujaisesitelmän (tai osan siitä). Otsikko oli Professori Osmo A. Wiio toimittajakoulutuksesta: Keskittäminen ei edistä moniarvoista yhteiskuntaa. Toimittajakoulutuksen ohella Wiio käsitteli laajasti myös geenien roolia suomalaisessa viestinnässä:

”Ehkäpä me olemme kiinnostuneita viestinnästä siksi, että olemme niin kovin huonoja viestimään. Erityisen surkeata on nimenomaan ns. keskinäisviestintä eli välitön henkilökohtainen vuorovaikutus, kaikentasoinen keskustelu. Sen on jokainen kansainvälisiin kokouksiin tai seminaareihin osallistunut voinut havaita suomalaisten osanottajien kohdalla. […]

Olen esittänyt toistaiseksi todistamattoman olettamuksen, että suomalaisten huono viestinnän taito on perinnöllistä. Kun tämä laaja maa asutettiin aikoinaan ehkä nykyisestä Virosta, niin tänne korpiin jäivät asumaan erakkoluonteet, jotka kestivät erämaiden yksinäisyyttä ja talven pimeyttä. Luonnollisen valinnan seurauksena tänne kehittyi yksinään toimeen tuleva ihmistyyppi, jolle naapuri oli lähinnä vihollinen. Ei liene toista maata, jossa olisi niin paljon käräjäriitoja naapurien välillä kuin Suomessa. […]

Me suomalaiset emme osaa kuunnella muita. Kun me viestimme, niin me julistamme. Oman kantamme.”

Helsingin Sanomat julkaisi puolestaan 6.11.1997 Tampereen yliopiston tiedotusopin, erityisesti journalistiikan, apulaisprofessori Esko Salmisen 60-vuotishaastattelun otsikolla Kyseenalaistajia maa tarvitsee. Haastattelun alkupuoli oli omistettu päiväkotien kritiikille: ”Lapset sullotaan näihin laitoksiin eivätkä he voi vaikuttaa tai valittaa kuin huutamalla.” Sen jälkeen siirrytään toimittajakoulutuksen kysymyksiin:

”Salminen on huolissaan toimittajakoulutuksesta, joka lähtee Suomessa yhä ´epäjournalistisista lähtökohdista´. Hän sanoo, että koulutuksessa jyrää edelleen vanhahtava, sosiologiaan ja uusmarxilaisuuteen perustuva lähestymistapa.

Suurin ongelma on Salmisen mukaan opiskelijavalinta. Hänen mielestään yliopiston pääsykokeissa pitäisi ehdottomasti olla ´habitus-koe´, jossa myös pyrkijän geneettinen lahjakkuus ja sopivuus alalle voitaisiin selvittää. […]

´Nyt Suomessa alkaa olla jo aika tavalla kuuden laudaturin hyviä kirjoittajia, mutta missä ne toimittajat ovat? Tyttöistyvät yliopistot alkavat liiaksi muistuttaa lukion jatkoluokkia´, Salminen sanoo. […]

Salminen sanoo, että ”journalistin ammatissa huipulle pääsy vaatii erityistä perittyä lahjakkuutta, oivalluksen nopeutta, joka yhtyy ilmaisun nopeuteen.”

Mitä Journalismin Suomi sanoo? Perityt lahjakkuudet eivät ole haitaksi toimittajan tai professorin ammatissa, mutta vähemmälläkin pärjää. Muutettavat muuttaen järjenlahjoihin pätee vanha savolainen viisaus: Ihmisellä on tarpeeksi pituutta silloin kun jalat yltävät maahan.