Kaupungissa on lehti painettava

JANNE RIDANPÄÄ – Kirjapainon perustaminen oli menneillä vuosisadoilla vaativa tehtävä. Liiketaloudellisten edellytysten lisäksi oli huomioitava lainsäädäntö. Vielä 1900-luvun vaihteessa voimassa oli Ruotsin vallan ajalta periytyvä laki, jonka mukaan kirjapainoja sai perustaa vain kaupunkeihin.

Lainsäädäntö, sensuuri ja ailahteleva talous riiputtivat sanomalehti- ja kirjapainohankkeiden yllä Damokleen miekkaa. Etenkin venäläistämiskausien aikana vallanpitäjät käyttivät lakia hyväkseen kontrolloidakseen epäilyttäviä painopuuhia. Kaupungeissa kirjapainojen piti toimia myös siksi, että elinkeinon harjoittamista yleisesti ja maaseudulla erityisesti oli perinteisesti rajoitettu.

Privilegioihin ja keisarillisiin mahtikäskyihin perustunut kaupunkipolitiikka jäi ajastaan jälkeen 1800-luvun lopulla. Kaupunkimaiset yhteisöt eivät enää syntyneet sinne, minne hallitsija määräsi, vaan sinne, missä kauppa kävi ja tehtaat tuprusivat. Kun väestö kasvoi ja lukutaitokin koheni, kasvoi myös uutisnälkä.

Esimerkiksi käy Hollolan pitäjässä sijainnut Lahden kylä. Siitä oli kehittynyt vuonna 1870 avatun Pietarin radan ja Vääksyn kanavan myötä vilkas kauppapaikka ja liikenteen solmukohta. Lahti kohotettiin vuonna 1878 kauppalaksi, mutta kaupunkioikeudet sille myönnettiin vasta syksyllä 1905.

Yleisnäkymä Lahden kauppalasta 1890-luvulta. Kuvalähde: Lahden museot.

Lahti oli vilkas ja omaleimainen kauppala, jonne tahdottiin myös oma lehti. Ensimmäisen kerran lehtihanketta oli viritelty jo 1880-luvulla, ja lisää pontta haaveet saivat, kun naapurikaupunki Heinolaan perustettiin vuonna 1890 – paikallislehtien ensimmäisessä aallossa – oma äänenkannattaja Jyränkö. Se koetti palvella lahtelaistenkin tarpeita julkaisemalla kauppalassa omaa erityistä liitettä.

Toden teolla lahtelaiset ryhtyivät lehtipuuhaan keväällä 1900. Ensin onneaan kokeili suutari, myöhemmin työväenkirjailijana tunnetuksi tullut Kaarlo O. Tanner. Hänen yrityksensä julkaista Lahden Uutisia kaatui Lahden porvaripiirien sekä kenraalikuvernöörin vastustukseen, Tanner kun rohkeni tunnustaa lehden linjanvedoissa avointa perustuslaillisuutta – se oli keskellä sortovuosia liian uskaliasta.

Paremmin menestyi Lahden opettajapiireissä alkunsa saanut Lahden Lehti. Sen taustavoimat olivat yhtä lailla perustuslaillisia, mutta lehden tilausilmoituksessa sanat aseteltiin varovaisemmin, ja lupa lehden julkaisulle heltisi.

Lahden lehti törmäsi kuitenkin kirjapaino-ongelmaan. Jälleen katse oli käännettävä Heinolaan, jossa toiminut Väänäsen kirjapaino hoiti lehden painotyöt. Se oli ehkä onni, sillä kirjanpainaja Väänänen hoiti myös taitavasti diplomatian paikallisten painoasiamiesten kanssa, eikä sensuuri pahemmin hätyytellyt Lahden Lehteä.

Lehti oli käytännössä päätoimittaja Antti Rytkösen yhden miehen yritys. Oman kirjapainon puute tyrehdytti yritykset lehden kehittämiseksi. Rytkönen purki turhautumistaan lehtensä palstoilla helmikuussa 1901:”Nykyinen asian tila kurittaa kuitenkin paikkakunnan sanomalehtiharrastukset niin kireälle, että ei niihin juuri mieli tee itseänsä uhrata.”

Kaikesta huolimatta Rytkösen uhrimieli kesti. Ja kun Lahdesta marraskuussa 1905 tuli kaupunki, tilanne muuttui. Lahden Lehdestä tuli virallisesti nuorsuomalainen lehti, ja kilpailevat suomettarelaiset perustivat hetimiten oman aviisinsa, Lahden. Pian perässä seurasi myös sosialidemokraattinen Raivaaja.

Raivaaja-lehden latomo Lahdessa joskus 1900-luvun alkupuolella. Kuvalähde: Lahden museot.

Lahden kirjapainokysymys ratkesi sekin hetimiten. J. A. Hovi perusti heti marraskuussa 1905 kaupunkiin ensimmäisen painon, jonka Lahden Lehti hankki omistukseensa heti seuraavan vuoden alussa.

Valtakunnallisesti tilanne helpottui vasta itsenäisessä Suomessa. Kirjapainot kaupunkeihin sitonut lainsäädäntö jäi historiaan, kun uusi painovapauslaki tuli voimaan vuoden 1919 alussa. Lakiteksti toteaa: ”Jokainen Suomen kansalainen --- olkoon oikeutettu harjoittamaan kirjapainoliikettä. Sama oikeus olkoon myös laillisesti perustetulla yhtiöllä, osuuskunnalla tai yhdistyksellä, kun liikkeen esimiehenä on sellainen henkilö, joka on oikeutettu kirjapainoliikettä harjoittamaan.”

Erilaisia painotaloja on nykypäivän Suomessa satoja, mutta perinteisestä sanomalehtipainosta on tullut uhanalainen afääri. Kun printtimedian kysyntä on vähentynyt vähenemistään, moni perinteikäs lehtipaino on suljettu tarpeettomana. Heinolassa sanomalehden painaminen päättyi jo vuonna 1994. Lahdessa Etelä-Suomen Sanomien vanha lehtipaino ajettiin alas syksyllä 2023, mutta kuin ihmeen kaupalla tiloissa avattiin keväällä 2025 uusi paino. Printtilehden perinne Päijät-Hämeessä siis jatkuu.

Ympäri on käyty, yhteen on tultu: jäljellä olevat sanomalehtipainot taitavat kaikki sijaita kaupungeissa. Valtakunnassa siis kaikki hyvin, levätkööt menneisyyden sensorit ja painoasiamiehet rauhassa haudoissaan.

Kirjoittaja työskentelee tutkijana Median museo ja arkisto Merkissä.

Lähteitä:

Ekman-Salokangas, Ulla 1992: Lahti Päijät-Hämeen sanomalehtikeskuksena. Teoksessa Lahden Historia 2, s. 117–245.

Ridanpää, Janne 2025: Kaupunki kiirastulessa – Lahti ja sen Lehti 1900–1905. Julkaisematon käsikirjoitus Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirjaan 2025.

Tommila, Päiviö (toim.) 1988: Suomen Lehdistön historia, osat 1–7.

Turpeinen, Oiva 2000: Sata vuotta sanomia Päijät-Hämeessä: Etelä-Suomen Sanomat ja Esa-konserni 1900–2000.

Lahden Lehti 1900–1905.