Journalismin Suomi

HEIKKI LUOSTARINEN – Tämä kirjoitus kertoo Suomen mediajulkisuuden kehityksestä itsenäisyyden aikana kolmen Luostarisen kautta: ukkini Toivon, minun itseni ja poikani Vertin. Olemme kaikki olleet sen verran esillä – keräsin kustakin runsaat sata mediatekstiä – että jotakin voi sanoa. Topista oli juttuja eniten vuosina 1927–1937, minusta 1985–1995 ja Vertistä nyt aivan viime aikoina. Topi oli julkisuuden alkaessa 28-vuotias, samoin minä ja Vertti on nyt juuri sen ikäinen.

RAIMO SALOKANGAS – Kirja ilmestyi jo 2021, mutta sattui silmiin antikvariaatissa vasta hiljattain. Kaksi seikkaa sai minut maksamaan sen kympin: pidän Antti Tuurin romaaneista ja novelleista ja minulla on niitä hyllyssä pitkä rivi, sekä kirjan nimi Elämä on ihanaa Pohjanmaalla . En ole asunut siellä sitten vuoden 1970 ja hieman epäilen että liekö, mutta halusin tietää onko Tuuri ladannut siihen edes hieman ironiaa. Ei ollut ironiaa. Livet är härligt i Österbotten , sanoi tuotteitaan kerman kera nauttinut mansikanviljelijä Petolahdella (Petalax), kun Tuuri oli kesän ensimmäisiä marjoja hakemassa. Siitä ihanuus laajenee meriloheen, jonka säästämistä Tornionjokivarren turisteille kolumnissa varsinaisesti vastustetaan. Samalla Tuuri tuomitsee pyydä ja päästä -kalastuksen eläinrääkkäyksenä, kuten tekee jonkin kerran myös myöhemmissä jutuissa. Tuurille ominaisella vähäeleisellä tavalla sarkastinen on kyllä kirjan avausjuttu Pohjalaisten alkuperästä , jossa hän esittelee musiikkimies He...

RAIMO SALOKANGAS – Yleisradion 100-vuotishistoriahanke on edennyt kirjaan, jonka teemana on Yleisradion (nykykielellä Ylen) ja sen yleisön, suomalaisten, suhde aikojen saatossa. Kirjan ovat toimittaneet ja pääosin kirjoittaneet historian dosentit Jukka Kortti ja Reetta Hänninen Helsingin yliopistosta. Kortin erikoisalaa on mediahistoria, ja samaan suuntaan kallistuvat myös Hännisen aiemmat työt. Lisäksi mukana ovat pienemmillä osuuksilla Iisa Aaltonen, Amir Abdelamir, Antero Holmila, Heidi Kurvinen ja Roosa Tuukkanen. Kokonaisuus on samaa korkeaa tasoa kuin sarjan aiemmat osat. Kortti aloittaa johdantoluvun Sohvaperunoilla . Hänestä ohjelma ”toteuttaa – vaikkakin kevyen banaalissa muodossa – myös niin kutsutun julkisen palvelun periaatetta, jossa koko kansakunta voi puhua itselleen”. Kirjan pääotsikko onkin kaksimielinen: ”Kansan ääni ja kuva” voi viitata sekä Yleen ”kansan” kuvastajana että ”kansaan”, joka kuluttaa Ylen ohjelmia ja on niistä tai yhtiöstä mieltä. Alaotsikko ”Yle, Suo...

HEIKKI LUOSTARINEN – Imatralla ilmestyvä sanomalehti Ylä-Vuoksi kirjoitti 5. syyskuuta vuonna 1936 näin: ”´Ruhristamme´ on kirjoitettu romaaneja, täytetty sanomalehtien palstoja sanoin ja kuvin, retkikuntia täällä käy päivittäin ja viikoittain kymmenittäin tutustumassa ihmeellisen Ylä-Vuoksen laaksoon, jossa teollisuuslaitos pyörii teollisuuslaitoksen kyljessä.” [1]

ARI HEINONEN – Toisaalla tässä blogissa Janne Ridanpää kertoo , kuinka 1990-luvun puolivälin Helsingin Sanomissa otettiin ensimmäisiä askeleita verkkoaikakauden viestintäympäristöön. Ideoita riitti VHS-kasettilehdestä cd-rompulla jaettavan lehden kautta lopulta syntyneeseen verkkolehteen – jota tosin kutsuttiin vain Verkkoliitteeksi. Ajankuva on osuva, sillä pitkin ja poikin Suomen lehtitaloja yritettiin tuolloin muodostaa edes jonkinlaista käsitystä internetin merkityksestä omalle toiminnalle. Julkaisin vuonna 1997 tutkimusraportin Sanomalehdistö ja internet , jonka melkoisen suurellisen pääotsikon täsmentävä alaotsikko kuvasi ajan tunnelmia vähän Ridanpään kertoman tapaisesti: ”Toiveita, huolia, epätietoisuutta”. Raportissa sanomalehtien päätoimittajat kertoivat, miten he suhtautuvat internetiin ja kuinka se mahdollisesti vaikuttaa lehtien tekemiseen. Näin tervehti Aamulehti lukijaansa verkossa vuonna 1996. Julkaisua luvattiin päivittää joka arkipäivä puoleen päivään mennessä. K...

JANNE RIDANPÄÄ – Kun Sanoma Osakeyhtiö julkaisi vuoden 1995 toimintakertomuksensa, yhtiö ja sen päätuote Helsingin Sanomat olivat huippukunnossa. Lama oli kurittanut mediakenttää, mutta Erkon imperiumi oli selvinnyt vaikeista ajoista kuivin jaloin. Sanomat kirjasi vuodelta 1995 1,7 miljardin markan liikevaihdon jo 186 miljoonan liikevoiton. Painettu lehti eli kulta-aikaansa, mutta muutos oli muhimassa. Vuoden 1995 toimintakertomus oli ensimmäinen, jossa internet mainittiin – peräti kuusi kertaa. Se ei suinkaan ollut sattumaa, sillä kertomusvuoden aikana kilpailijat Iltalehti ja MTV olivat lanseeranneet ensimmäiset verkkopalvelunsa. Tavallaan Hesarikin oli sähköistynyt yli vuosikymmen aiemmin. Lehden teksti-tv-uutiset, HS-Kaapelisanomat , oli aloitettu jo vuonna 1983, ja ideoita oli heitelty niin VHS-kasettina toimitettavasta lehdestä kuin mahdollisuudesta tulostaa päivän aviisi kotona itse. Vuosikertomus sisälsi mielenkiintoisen ennustuksen internetin ja median tulevaisuudest...

HEIKKI LUOSTARINEN – Vuoden 2027 eduskuntavaalien lähtölaukaus ammuttiin sunnuntaina 23.11.2025. Silloin valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä kertoi STT:n haastattelussa, että ministeriö on aloittanut valmistautumisen vaaleihin. [1] Niemelä kertoi ennakkotietona, että talouspolitiikan lähtökohtia arvioiva virkapuheenvuoro (aiemmin virkamiespuheenvuoro) sekä erilaisten sopeutustoimien tuloksia esittelevät meno- ja rakennekartoitus sekä verokartoitus julkaistaan nyt jo alkusyksystä 2026. Ennen vuoden 2023 vaaleja virkamiespuheenvuoro julkaistiin joulukuussa ja kartoitukset maaliskuussa.

HEIKKI LUOSTARINEN – Luostariset ovat keskimääräistä väkeä. Meitä ei ole vähän eikä paljon, kerrallaan on elossa noin kaksi tuhatta. Korhosia ja Virtasia on kymmenen kertaa enemmän. Emme ole kuuluisia, emme Nykäsiä, Kekkosia tai Sibeliuksia, emme päivystäviä dosentteja tai julkkiksia. Mutta on meissä muutama keskitunnettu. Tulemme Suomen keskiosista ja sukukokousten kuvista päätellen olemme keskikokoisia sekä pituuden että leveyden puolesta.

PERTTI SUHONEN – Eduskuntavaalien jälkeinen journalismi on usein poliittista sanan vahvassa mielessä. Lehtien pääkirjoituksissa ja kolumneissa pohditaan vaalien tuloksia ja otetaan kantaa uuden hallituksen kokoonpanoon. Kannanottoja perustellaan painavimmin vetoamalla kansaan, demokratiaan ja parlamentarismiin.

RAIMO SALOKANGAS – TV 1 esittää päivisin vanhoja kotimaisia elokuvia. Hiljattain paikalla näytettiin Ilmari Unhon vuonna 1950 ohjaama Härmästä poikia kymmenen , pääosassa Tauno Palo. Ohjelmatiedossa kerrottiin, että elokuvan käsikirjoitus on Artturi Leinosen. Hänen varhaisesta romaanistaan Lakeuksien lukko teki Matti Kassila seuravana vuonna elokuvan.

HEIKKI LUOSTARINEN – Tammikuussa 2025 tuli kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Suomen ensimmäiset edustajat aloittivat työnsä Euroopan parlamentissa. Nämä 16 tieraivaajaa valitsi eduskunta silloisten voimasuhteidensa mukaan kahden vuoden siirtymäajaksi. Lokakuussa 1996 järjestettiin sitten oikeat eurovaalit.

MATTI MÖRTTINEN – Ensimmäiset suomalaiset europarlamentaarikot olivat ilman muuta mielenkiintoinen joukko, kuten Heikki Luostarinen kirjoittaa blogitekstissään. Ja edelleen Heikkiä myötäillen; silloinen pispalalainen ja nykyinen rautajärveläinen Marjatta Stenius-Kaukonen oli vielä omassa sarjassaan kuudentoista tienraivaajamepin joukossa.

RAIMO SALOKANGAS – Takakannessa kiteytetään Elina Grundströmin kirjan ydin hyvin: ”Vesa-Pekka Kangaskorpi on Suomen 2000-luvun tärkein mediavaikuttaja, jonka imperiumi leviää Suomen kartalla kuin mustetahra imupaperilla. Keskisuomalainen on hänen aikanaan laajentunut yhden läänin lehtitalosta puolta Suomea hallitsevaksi mediakonserniksi.”

ARI HEINONEN – Tampereen ja samalla Suomen toimittajakoulutus täyttää tänä vuonna sata vuotta. Vastikään e-kirjana ilmestynyt kokoomateos Muistoja 100 vuoden varrelta tarjoaa aiheesta monipuolisen kirjon asianosaisten muisteloita.

RAIMO SALOKANGAS – Yleisradio (tuttavallisemmin ja nykyään virallispuheessakin Yle) täyttää ensi vuonna sata vuotta ja julkaisee sen kunniaksi viisi laajaa tutkimusta yhteistyössä Helsingin, Jyväskylän, Tampereen ja Turun yliopistojen kanssa. Nyt käsillä oleva kirja, Kulttuurin vuosisata , koskee tutkijoiden ”kulttuurin” raamien sisään mahduttamia ohjelmia ja niiden tekemistä. Kirjan päätekijät ja toimittajat ovat mediatutkijoita ja kulttuurihistorioitsijoita Turun yliopistosta: Anu Koivunen, Maiju Kannisto, Heidi Keinonen ja Janne Mäkelä.

JANNE RIDANPÄÄ – Kirjapainon perustaminen oli menneillä vuosisadoilla vaativa tehtävä. Liiketaloudellisten edellytysten lisäksi oli huomioitava lainsäädäntö. Vielä 1900-luvun vaihteessa voimassa oli Ruotsin vallan ajalta periytyvä laki, jonka mukaan kirjapainoja sai perustaa vain kaupunkeihin. Lainsäädäntö, sensuuri ja ailahteleva talous riiputtivat sanomalehti- ja kirjapainohankkeiden yllä Damokleen miekkaa. Etenkin venäläistämiskausien aikana vallanpitäjät käyttivät lakia hyväkseen kontrolloidakseen epäilyttäviä painopuuhia. Kaupungeissa kirjapainojen piti toimia myös siksi, että elinkeinon harjoittamista yleisesti ja maaseudulla erityisesti oli perinteisesti rajoitettu. Privilegioihin ja keisarillisiin mahtikäskyihin perustunut kaupunkipolitiikka jäi ajastaan jälkeen 1800-luvun lopulla. Kaupunkimaiset yhteisöt eivät enää syntyneet sinne, minne hallitsija määräsi, vaan sinne, missä kauppa kävi ja tehtaat tuprusivat. Kun väestö kasvoi ja lukutaitokin koheni, kasvoi myös uutisnälkä...

HEIKKI LUOSTARINEN – Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksen 1970-luku on myyttiripustin. Laitosta on muisteltu hurmahenkisen taistolaisuuden pesäpaikkana tai Neuvostoliiton johtaman maailmanvallankumouksen etäispesäkkeenä, kuten Esko Salminen kirjassaan Viestinnällä vallankumoukseen (2004). Salmisen teos päättyy virkkeeseen: ”Suomi yritettiin siirtää punaisen radikalismin voimin sosialistiseen järjestelmään, keinoja kaihtamatta ja Neuvostoliiton tuella – tilanteen niin salliessa vaikka väkivalloin”. Tiedotusopin laitoksen rooli vallankumouksessa oli aivopestä toimittajaopiskelijat kommunisteiksi, vallata heidän avullaan Suomen viestinnän avaintehtävät ja toteuttaa Suomen itsenäisyyden ja arvopohjan tuhoava tajuntavallankumous. Journalismin Suomi -blogi julkaisi talven 2024–2025 aikana neliosaisen sarjan Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksesta 1970-luvulla. Tämä juttu esittelee sarjan osat ja tiivistää sen keskeisen sisällön. Yksi myyteistä kertoo, että tiedotusopissa...

RAIMO SALOKANGAS – Vasabladet on toiseksi vanhin Suomen yhä ilmestyvistä sanomalehdistä. Dennis Rundt meni sinne kesätoimittajaksi 1967 ja jäi vuonna 2008 eläkkeelle päätoimittajana. Maailma muuttui, lehden omistus muuttui, mediamarkkinat mullistuivat, ja tavoitteesta ”vi ska göra världens bästa svenskspråkiga tidning” jouduttiin muutosten myllerryksessä antamaan periksi. ”Good enough” riitti.

HEIKKI LUOSTARINEN – Vuonna 2004 ilmestyi Esko Salmisen kirja Viestinnällä vallankumoukseen. ”Demokraattisen toimittajakoulutuksen” aika 1960-luvulta 1980-luvulle. Salminen toimi Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksella journalistiikan apulaisprofessorina ja professorina vuosina 1982–2000.

PERTTI SUHONEN & LIISA SUHONEN – Tämä on kertomus pienen tutkimuksen saamasta laajasta ja värikkäästä mediahuomiosta kesällä 1973. Meillä on henkilökohtainen suhde aiheeseen, sillä teimme tuon tutkimuksen yhdessä. 24.7.1973 julkaistiin raportti Turvattomia suomalaisia, Tutkimus turvattomuuden kokemisesta . [1] Tutkimus tehtiin Tampereen Rauhan- ja konfliktintutkimuslaitoksen aloitteesta ja sen myöntämällä apurahalla. Tiedotustilaisuudessa puhetta johti johtokunnan puheenjohtaja, Tampereen yliopiston professori Olavi Borg. Tilaisuudessa jaettiin tutkimusraportti ja kahden liuskan lehdistötiedote, jossa selostettiin tutkimuksen luonnetta, aineistoa ja keskeisiä tuloksia. Hankkeessa turvattomuuden kokemista tutkittiin keskustelunomaisilla haastatteluilla, joita tuohon aikaan kutsuttiin syvähaastatteluiksi. Myöhemmin tällaista aineistonkeruuta on luonnehdittu avoimin kysymyksin toteutetuksi teemahaastatteluksi. Tällaisen aineiston kokoaminen ja sen analysointi ovat suuritöisiä ja ...