Sanomalehdistön rakennemuutos – Vasabladetin tapaus

RAIMO SALOKANGAS – Vasabladet on toiseksi vanhin Suomen yhä ilmestyvistä sanomalehdistä. Dennis Rundt meni sinne kesätoimittajaksi 1967 ja jäi vuonna 2008 eläkkeelle päätoimittajana. Maailma muuttui, lehden omistus muuttui, mediamarkkinat mullistuivat, ja tavoitteesta ”vi ska göra världens bästa svenskspråkiga tidning” jouduttiin muutosten myllerryksessä antamaan periksi. ”Good enough” riitti.

Kuva on rajattu
kirjan etuliepeestä.

Tänään Manner-Suomen ruotsinkielisistä sanomalehdistä vain Åbo Underrättelser ei ole ruotsalaisen Bonnier Newsin omistama. Vuonna 2023 Bonnier osti 51 % Hufvudstadsbladetia, Västra Nylandia ja Borgåbladetia julkaisseesta KSF Mediasta ja HBL:n vanha taustavoima Konstsamfundet jäi 49 %:n vähemmistöomistajaksi. Vuonna 2024 Bonnier osti kokonaan HSS Median, joka julkaisi Vasabladetia, maakunnan pohjoisosan Österbottens Tidningiä ja Pietarsaaren Sanomia sekä eteläosan Sydösterbottenia.

Mutta sitä ennen…

Dennis Rundtin kirjan alaotsikko on Mina memoarer från Vasabladet, ja muistojen tukena on ollut tuoreeltaan tehtyjä muistiinpanoja. Rundt hallitsee kirjan kokoisen tekstin muodon, hän on kirjoittanut myös useita romaaneja sekä valtio-opin väitöskirjan ns. Munsalan radikalismista. Muistelmissakin teksti kulkee hyvin.

Keskeiset henkilöt kirjan alkujaksossa ovat päätoimittaja Birger ”Bixen” Thölix ja toimitusjohtaja Erik ”Ekka” Sundquist.

Sundquist oli lehden pääomistaja ja johti yritystä suvereenisti. Hän oli patruunajohtaja jolla oli väkeensä luontevat suhteet. Journalismia johti yhtä suvereenisti Thölix. Erikoista kyllä lehdellä ei ollut Sundquistin kaudella varsinaista budjettia, vaan hän tunsi kokonaistilanteen ja korotti omaa menoarviotaan vuosittain. Aikakin oli vielä sellainen että kunnollisesti hoidetuilla ja laadukkailla alueensa johtavilla lehdillä meni hyvin. Vasabladetilla meni niin hyvin että se oli alan teknisen muutoksen kärjessä. Sundquist oli kiinnostunut uutuuksista, kuten tuotannon digitalisoinnista, ja teki toisinaan liiankin varhaisia ja kalliita hankintoja. Rundt pääsi mukaan tutustumisreissuille Amerikkaan saakka.

Birger Thölix oli arvostettu journalisti, jonka linjanvetoja seurattiin myös kielirajan toisella puolella. Rundtille Thölix oli pitkään esikuva ja mentori, mutta oman kokemuksen karttuessa ilmaantui myös kritiikin aihetta. Esimiehen oli vaikea katsoa asioita muusta kuin omasta näkökulmastaan ja eläkkeelle jäätyään tämä otti joissakin kriisivaiheissa julkisesti kantaa lehden asioihin, myös Rundtin toimiin, puutteellisin ja yksipuolisin tiedoin. Entisten päätoimittajien (tai professoreiden, sen puoleen) ei pitäisi alkaa mestaroida seuraajiensa työmaata.

Gunnar Bäckmanin yllättäen ottamassa kuvassa vasemmalta toimitusjohtaja Erik Sundquist, toimituspäällikkö Dennis Rundt ja toimitussihteeri Peter Björkas.

Muutos Vasabladetissa alkoi silloin kun 1980-luvun nousukausi pääsi huippuunsa. Enemmistöomistaja ja toimitusjohtaja Sundquist kävi usein puhelemassa toimituspäälliköksi kohonneen Rundtin huoneessa ja syksyllä 1988 puheissa alkoi vilahdella pohdinta ”ehkä pitäisi myydä…?”.

Vähemmistöomistajana oli Frimodigin suku ja tiedossa oli, kuinka naapurissa kävi Vaasa Oy:lle ja Vaasa-lehdelle, joka joutui nurkanvaltauksen kohteeksi ja viimein vaihtoi omistajaa.[1]

Vähemmistön ostaminen ulos vaatisi suuren lainan ja osakkeista kilpaileminen vasta kalliiksi voisi tulla, kun samaan aikaan oli menossa paljon rahaa vaatinut tekniikan uudistaminen. Niinpä Sundquist tarjosi yhtiötä Harry Schaumanin säätiölle, joka tarttui tarjoukseen. Rahat Rundt tietää saadun Hotelli Centralin myynnistä. (Samainen hotelli oli näyttämönä myös monissa Vaasa Oy:n draaman vaiheissa.)

Liikemies Harry Schaumanin testamentilla perustettu säätiö omisti ja omistaa runsaasti kiinteistöjä Vaasan keskustassa ja tukee pääosalla tuotoistaan tiede- ja kulttuurisäätiö Svensk-Österbottniska Samfundetia. Ensi töikseen Schaumanin säätiö erotti Vasabladetin ja sen kiinteistöt kahdeksi yhtiöksi, ja lehtiyhtiö alkoi maksaa vuokraa kiinteistöyhtiölle.

Itse ajattelin kauan sitten, että paras omistaja Helsingin Sanomille Aatos Erkon jälkeen olisi säätiö. Se oli tietenkin epärealistinen ajatus, sillä Aatos Erkko ei ollut Sanoman ainoa osakkeenomistaja. Mielessäni oli Amos Anderson, joka perusti omaisuutensa perijäksi Konstsamfundetin ja asetti sen yhdeksi tehtäväksi huolehtia Hufvudstadsbladetista. Sitä se tekikin vielä pitkään sen jälkeen kun lehti alkoi tuottaa kasvavia tappioita.

Maailmalta tunnetaan The Guardian, jonka omistaa säätiötaustainen yhtiö, ja norjalaisen Schibstedin suurin omistaja on säätiö. Schibsted on se, joka osti hiljattain ruotsalaiselta Telialta MTV:n ja Ruotsin TV4:n. Ennestäänhän se omisti norjalaisten lehtien lisäksi mm. Aftonbladetin ja Svenska Dagbladetin.

Vasabladetin henkilökunta oli 1988 tyytyväinen siitä, että uusi omistaja oli säätiö, ja säätiö oli tyytyväinen siitä, että sen ostos oli taloudellisesti hyvässä kunnossa oleva sanomalehti taloineen ja kirjapainoineen. Muutos oli silti suuri, toteaa Rundt, sillä edellisen neljännesvuosisadan ajan päätökset oli tehnyt omistaja-toimitusjohtaja päätoimittajan kanssa keskustellen joutumatta kyselemään lupaa miltään hallitukselta saati toteuttamaan hallituksen tahtoa.

Valta siirtyi lehtitalon ulkopuolelle, taholle jolla ei ollut mitään kokemusta mediasta. Makkaratehdas on kulunut metafora, mutta tässäkin yhteydessä sitä käytettiin. Eli onko sanomalehden johtaminen jotenkin toisenlaista kuin minkä tahansa yrityksen johtaminen? Ainakin journalismista ja toimituksesta päin katsoen on.

Myös Vasabladetin tapauksessa toimituksen ja uuden talousjohdon välillä oli ristiriitoja, mutta Rundt antaa säätiölle lopulta synninpäästön. Tiedostettiin että oli tartuttu vieraaseen alaan, mutta opiskeltiin ja opittiin.

Kirjan yksi tärkeä juonne on alueellinen. Ruotsinkielinen Pohjanmaa ulottuu Närpiöstä Kokkolaan ja sitä leimaavat vahvat paikallisidentiteetit. Vasabladet ei ollut koko alueen maakuntalehti. Etelässä Sydösterbotten (eli Sydin) oli selvä paikallislehti, joten siellä Vasabladetilla oli päivälehden asema. Pohjoisessa sen sijaan sekä Pietarsaaressa että Kokkolassa oli omat lehdet, Jakobstads Tidning ja Österbottningen, ja varsinkin Jakobstads Tidningin kanssa Vasabladetilla toisinaan kipinöi.

Ruotsinkielisessä lehdistössä oli vuonna 1989 liikettä. Alkuvuodesta HBL:n omistaja Konstsamfundet osti Uudenmaan paikallislehtien lisäksi Österbottningenin ja keväällä Harry Schaumanin säätiö kävi Jakobstads Tidningin omistajien kanssa neuvotteluja, mutta enemmistöomistuksen siirtyminen Vaasaan kaatui hintaan, eivätkä pietarsaarelaiset kelpuuttaneet liioin Konstsamfundetia. Seurauksena on kuitenkin prosessi, joka johti Jakobstads Tidningin ja Österbottenin yhdistämiseen. Vuonna 1991 Schaumanin säätiö sai myös maakunnan pohjoisosan lehdet. Vähemmistöosuuden Syd-Österbottenin yhtiöstä se sai 1992 ja sopi hankkiutuvansa ajan mittaan enemmistöomistajaksi. Vuonna 1998 Ab Vasabladetista tuli HSS Media ja alueen muista lehdistä sen tytäryhtiöitä. Pohjanmaa oli HSS Median ja Uusimaa KSF Median.

Toimituksen sisäistä dynamiikkaa Rundt kuvaa aloittelijavuosista saakka. Maakuntalehden toimituksen kokoisessa yhteisössä on väistämättä eri perustein syntyviä kuppikuntia, joita Rundt hahmottaa asianosaisena. (Itse totesin ilmiön haastateltuani suuren määrän Vaasa/Pohjalaisen toimittajia.) Päällikkötoimittajan näkökulmasta hän katseli vuosituhannen alkuvuosien kuohuntaa, jossa hänen alaisensa ajoivat lehden palstoilla omaa asiaansa välillä hyvinkin omavaltaisesti. Kyse oli rahasta, uudesta tekniikasta ja henkilökunnan vähentämisestä, pohjimmiltaan siitä, miten ja millaisilla resursseilla maakuntalehteä voidaan tehdä muuttuvissa olosuhteissa ja miten ja kuinka paljon konsernin lehtiin voidaan tehdä yhteistä sisältöä koko konsernin voimin ilman että lehdet menettävät identiteettinsä. (Jälleen tuntuu tutulta: Ilkan omistama Pohjalainen ja lehtien erillisyyden aste.)

Säätiö Vasabladetin omistajana tuntui hyvältä 1988, mutta aikansa kutakin. Kun Bonnier News osti HSS Median, se lupasi että talon lehtiä julkaistaan vielä ainakin kymmenen vuotta. Lupaus kuvaa maakuntalehtien tilaa, kauas on tultu 1980-luvulta, jolloin hyvin hoidettu maakuntalehti oli tuottoisa bisnes.

Dennis Rundt, Press stopp! Mina memoarer från Vasabladet. Scriptum 2024.

---------------------

VIITTEET

[1] Siitä on laajasti kirjassani ”Ankarat käskyt kohtalon”. Vaasa Oy, Vaasa-lehti ja Pohjalainen kohtaavat lehtimarkkinoiden muutoksen. Vaasa Oy 2003.