Stenius-Kaukonen ”hätkähdytti kokoussalia” – Suomen ensimmäiset mepit uutismediassa

HEIKKI LUOSTARINEN – Tammikuussa 2025 tuli kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Suomen ensimmäiset edustajat aloittivat työnsä Euroopan parlamentissa. Nämä 16 tieraivaajaa valitsi eduskunta silloisten voimasuhteidensa mukaan kahden vuoden siirtymäajaksi. Lokakuussa 1996 järjestettiin sitten oikeat eurovaalit.

Ensimmäisenä parlamentissa pääsi suomalaisista ääneen Marjatta Stenius-Kaukonen, vasemmistoliiton edustaja, joka toimi euroedustajana vuodet 1995–1996. Hän otti kantaa 17.1.1995 Jacques Santerin komission[1] kokoonpanoon ja oli tyytymätön siihen, että tasa-arvoasiat olivat menossa irlantilaisen mieskomissaarin hoitoon: ”Antaisin mieluummin tasa-arvokysymykset vaikka (Erkki) Liikaselle, jolle suomalaiset naiset ovat opettaneet paljon, mitä tasa-arvo merkitsee.”[2] Aamulehden Kirsti Pohjoisen mukaan ehdotus ”hätkähdytti kokoussalia”.[3]

Stenius-Kaukosen virke jäi eloon ja sitä käytettiin esimerkkinä pohjoismaisesta tasa-arvoajattelusta ja siitä suoruudesta, jota Suomi saattoi Euroopan unioniin tuoda. Parlamentin keskustelukulttuuriin kun kuului, että kahden minuutin puheajasta käytettiin ensimmäinen minuutti edellisen puhujan vuolaaseen kehumiseen ja vasta toinen tämän haukkumiseen. Stenius-Kaukosen oma tyyli oli suorempi.

Marjatta Stenius-Kaukonen oli muutenkin muurinmurtaja, koekaniini tai miinanpolkija suomalaisten meppien joukossa, sillä nopeasti toimeen tarttuvana poliitikkona hän alkoi omin toimin selvittää, miten europarlamentti toimi ja miten siellä pystyi vaikuttamaan. Hän osasi kohtuullisesti ranskaa eikä kärsinyt kainostelusta tai herranpelosta.

Tämä kirjoitus kertoo Stenius-Kaukosen mediajulkisuuden kautta Suomen ensimmäisistä vuosista EU:n jäsenmaana ja suomalaisen journalismin tavasta kuvata alkutaivalta. Yritän selvittää ja pohtia, millainen haaste ja työtehtävä EU oli poliitikoille ja journalisteille. Tarkastelen erityisesti sanoma- ja aikakauslehdissä ilmestyneitä juttuja ja niiden tekstisisältöä, mutta hieman myös kuvia. Aineisto ja sen käsittely on avattu tietolaatikossa 2 Näin juttu syntyi. Lukijan on syytä pitää mielessä, että pääaineistona ovat mediatekstit, joiden pohjalta ei voi aina päätellä todellisia tapahtumia.

Keskityn Marjatta Stenius-Kaukosen rivakkaan työhön vuosina 1995–1996, mutta se ei tarkoita, että muut suomalaiset mepit olisivat vain nojailleet tapettiin. Moni heistä avasi tarmokkaasti väylää itselleen, puolueelleen ja äänestäjilleen EU:n päätöksenteon sisään.

Euroopan unioni oli uusi ja outo asia paitsi poliitikoille ja toimittajille, myös virkakunnalle ja uutismedian yleisölle. Unionin pääpaikaksi luultiin ensin Ranskan Strasbourgia, jossa parlamentin täysistunnot pidettiin, mutta melko pian huomattiin, että Belgian Bryssel oli tärkeämpi. Koska Suomen Brysselin koneistoa vasta käynnisteltiin vuonna 1995, euroedustajilla ei ollut tukenaan kokeneita virkahenkilöitä. Heidän oli pärjättävä yksin ja löydettävä tiensä.

Ja koska kaikki oli uutta kaikille, poliitikkojen ja journalistien suhde ei ollut niin jännitteinen kuin usein kotimaassa. Ystävyydestä ei ollut kyse, mutta enemmän yhteistyöstä kuin vastakkainasettelusta. Vaihdettiin tietoja ja kokemuksia.

Käytössäni ovat olleet Stenius-Kaukosen oman leikekokoelman 110 juttua eri sanoma- ja aikakauslehdistä sekä 75 itse keräämääni Helsingin Sanomien ja Iltalehden artikkelia. Lisäksi käytän hyväkseni huhtikuussa 2025 järjestetyn keskustelun aineistoa. Siitäkin lisää tietolaatikossa 2.

Tietolaatikko 1: Marjatta Stenius-Kaukonen

Syntynyt 19.7.1947 Kuopiossa.

Diplomi-insinööri, Teknillinen korkeakoulu 1971.

Teknillisen korkeakoulun vanhempi assistentti 1972–1973.

Vanhempi insinööri, Hämeen työsuojelupiiri 1973–1975.

Kansanedustaja 1975–1995 ja 1999–2003. Äänimäärä vuonna 1975 13 757, vuonna 1979 11 082 ja vuonna 1999 13 429. Edusti Hämeen pohjoista vaalipiiriä, joka on nykyisin Pirkanmaan vaalipiiri.

Euroopan parlamentin jäsen 1995–1996.

Tampereen kaupunginvaltuuston jäsen 1997–2004 ja 2009–2012. Jälkimmäisellä kaudella Tampereen kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja. Äänimäärä vuonna 1997 6 367 ja vuonna 2009 5 828.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin useissa luottamustehtävissä 1997–2012 ja 2014–2017.

Maakuntaneuvoksen arvonimi 2013.

Useita luottamustehtäviä paikallisissa, valtakunnallisissa ja kansainvälisissä diabetesyhdistyksissä ja -liitoissa. Perusti ensimmäisen diabetesryhmän eduskuntaan yhdessä kansanedustaja Helvi Hyrynkankaan kanssa 1979 ja toimi sen vetäjänä koko kansanedustajakautensa. Perusti ensimmäisen diabetesryhmän Euroopan parlamenttiin 1995–1996. Vetää edelleen Luopioisten, Pälkäneen ja Kuhmalahden diabeteskerhoja.

Puolueet: SKDL/SKP, Deva, vasemmistoliitto.

Europarlamenttikaudella Stenius-Kaukonen asui Tampereen Pispalassa. Asuu nykyisin Pälkäneen Rautajärvellä puolisonsa Erkki Kaukosen kotitilalla.

Marjatta Stenius-Kaukosen kiinnostus EU:ta kohtaan juontui siitä, että kansainväliset kysymykset saivat hänet lähtemään politiikkaan. Ensimmäinen poliittinen teko oli osallistuminen Vietnamin sodan vastaiseen mielenosoitukseen, ja tärkeitä asioita olivat myös Chilen sotilasvallankaappaus vuonna 1973, Etelä-Afrikan apartheid-politiikka ja Palestiina.[4]

Stenius-Kaukonen oli 1990-luvun puolivälissä kiistelty ja kritisoitu, mutta myös suosittu ja arvostettu poliitikko. Hän kuului siihen suomalaisen vasemmiston siipeen, jota on kutsuttu mm. taistolaisiksi, tiedonantajaliikkeeksi, luokkakantaisiksi tai SKDL:n ja SKP:n vähemmistöksi. Vasemmistoliiton perustamisen vuonna 1990 piti siirtää osapuolten pitkät riidat historiaan, mutta ne nousivat uudelleen esiin, kun puolue lähti mukaan Lipposen hallitukseen vuonna 1995.

Marjatta Stenius-Kaukonen oli vuonna 1995 ollut jo 20 vuotta kansanedustajana. Hän oli saanut aina runsaan äänisaaliin ja arvostusta erityisesti sosiaalisten kysymysten asiantuntijana ja ratkaisijana. Vuonna 1979 hän perusti yhdessä toisen SKDL:n kansanedustajan, Mikko Kuopan, kanssa Tampereelle ”vastaanoton”, sosiaalineuvonnan pisteen, jonne kansalaiset saattoivat tulla pyytämään apua esimerkiksi työkyvyttömyyseläkettä ja työttömyysturvaa koskevissa ongelmissaan. Stenius-Kaukonen arvioi vuonna 2018, että hän on auttanut henkilökohtaisesti yli 4 000 ihmistä.[5]

Kosketus ihmisten arkeen ja konkreettinen auttaminen ongelmatilanteissa sai aikaan sen, että suuri osa Stenius-Kaukosen äänestäjistä oli kiinnittynyt ensisijaisesti häneen, ei välttämättä puolueeseen.

Kunnioitusta, jos kohta ei aina suosiota, herätti myös se sitkeys ja suorapuheisuus, jolla Stenius-Kaukonen pyrki korjaamaan havaitsemiaan epäkohtia. Jos politiikassa haluaa saada asiansa perille ja muutoksen aikaan, hän sanoo, täytyy jaksaa jankuttaa niin kauan, että itseäkin inhottaa.[6] Yksi merkki osaamisesta oli se, että kansanedustajakollegat tulivat kysymään häneltä neuvoa törmättyään omien äänestäjiensä vastaaviin pulmiin. Hän otti hoitaakseen myös paljon näitä tapauksia ympäri Suomen.

* * *

Suomi alkoi hakeutua kohti Eurooppaa 1990-luvun alussa Neuvostoliiton hajottua. Jäsenyyshakemus jätettiin 1992, ja sen jälkeen käytiin pitkät neuvottelut Suomen jäsenyyden ehdoista. Syksyllä 1994 järjestettiin neuvoa-antava kansanäänestys, jossa 56,9 prosenttia kannatti jäsenyyttä äänestysprosentin ollessa 74. Suomen EU-jäsenyys astui voimaan vuoden 1995 alussa samaan aikaan Ruotsin ja Itävallan kanssa.

Kevät 1995 oli uusi alku Suomessa lamavuosien jälkeen. Tuli EU, tuli uusi hallitus ja ensimmäinen jääkiekon maailmanmestaruus.

Mutta jo ennen sitä ehti tapahtua paljon.

1991–1994

Vaihtoehtoja ja kritiikkiä

Syksyllä 1991 perustettiin Suomeen Euroopan yhteisön jäsenyyttä vastustava kansanliike. Aamulehden mukaan liike tuli ulos kuorestaan marraskuun puolivälissä julkistamalla noin sadan tunnetun kansalaisen allekirjoittaman vetoomuksen. Mukana oli muun muassa 33 kansanedustajaa, tutkijoita, taiteilijoita, ay-aktiiveja ja muita vaikuttajia. Vetoomuksen allekirjoittajat sanoivat, että he eivät vastusta kansainvälistymistä, päinvastoin, mutta sen tulee tapahtua itsenäisten kansakuntien tasavertaisuuden ja vapaaehtoisen yhteistyön periaatteella. EY-jäsenyys merkitsisi luopumista kansallisesta täysivaltaisuudesta ja itsemääräämisoikeudesta. Liikkeen pääsihteerinä toimi Eero Taivalsaari. Aamulehti kuvasi liikkeen tavoitteita:

”Suomalaisen talonpojan tappolinja saa lisää vettä myllyyn, jos Suomi menee jäseneksi Euroopan yhteisöön. Samalla menee kalliilla verellä hankittu itsenäisyytemme.

Nämä ovat yleisimmät teesit aatteella, jota levittämään on perustettu uusi kansalaisliike: Vaihtoehto EY:lle.”[7]

Aamulehti kertoi myös liikkeen järjestävän ensimmäisen suuren yleisötapahtumansa itsenäisyyspäivänä 1991 Helsingin työväentalon juhlasalissa.

” – Se oli suurin vapaa sali tuona päivänä. Pääpuhujiksi ovat lupautuneet Hilkka Pietilä, Jan-Magnus Jansson ja Marjatta Stenius-Kaukonen, kertoo Taivalsaari.”

Vasemmistoliiton 19 kansanedustajasta liikkeen listoilla oli 14. Puheenjohtaja Claes Andersson ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Esko Helle eivät olleet heidän joukossaan.

Hämeen Yhteistyö 19.2.1992. Kuvateksti: ”Eurovirkamiehet kaunistelevat asioita, mutta poliitikot tunnustavat todellisuuden. Esimerkiksi europarlamentin sosialistiryhmä on hyvin EY-kriittinen, sanoo kansanedustaja Marjatta Stenius-Kaukonen”. Juttu ja kuva: Hannu Oittinen.

Muutamaa kuukautta myöhemmin, 19.2.1992, Marjatta Stenius-Kaukonen avasi EY-kielteisyytensä perusteita Hämeen Yhteistyö -lehden haastattelussa, jonka otsikko oli ”Demokratiavaje on EY:n oleellisin puute”. Hän kertoi käyneensä kolme kertaa perehtymässä ”Euroopan vallankäyttöön”. Parlamentilla oli hyvää yritystä sosiaalikysymyksissä, mutta siltä puuttui päätösvalta.  EY eteni kohti liittovaltiota, jolloin valta siirtyisi Helsingistä Brysseliin. Stenius-Kaukonen muistutti, että EY-Eurooppa ei ole sellainen vakaa paratiisi kuin uskotellaan. Se on päinvastoin hyvin epävakaa alue, ja jääminen sen ulkopuolelle antaa enemmän liikkumavaraa myös Suomen taloudelle. Maailmaa on muuallakin ja kahdenväliset taloussopimukset toimivat edelleen. [8]

Ennen lokakuun 1994 EU-kansanäänestystä Stenius-Kaukonen perusteli kielteistä kantaansa kahdella pääargumentilla. EY:n/EU:n byrokratia oli epädemokraattista ja salailevaa, mutta vielä tärkeämpi asia oli sosiaaliturvan rahoitukseen kohdistuva uhka. Suomen olisi sopeuduttava talous- ja rahaliiton, EMU:n, kriteereihin ja vähennettävä rankasti nettovelkaa. Vaikka sosiaaliturvasta päättää jokainen maa itsenäisesti, EU:ssa siihen kohdistuisi enemmän leikkaamisen painetta. EU:n ulkopuolelle jäämällä Suomella olisi paremmat mahdollisuudet kehittää omaa järjestelmäänsä. Enempää puolustuksellista turvaa ei Stenius-Kaukonen kaivannut, sillä ”olemme tottuneet elämään kahden kulttuurin rajamailla”.[9]

Aamulehti 3.10.1994 Virkamiehet ovat euronöyristelijöitä. Pispalasta kotoisin olevat kansanedustajat Satu Hassi ja Marjatta Stenius-Kaukonen perustelivat vastakkaiset kantansa Suomen EU-jäsenyydestä. Vihreiden Hassi kannatti liittymistä. Kuvat: Soile Kallio.

Vuosien 1993 ja 1994 aikana Stenius-Kaukonen otti eduskunnassa kantaa moniin jäsenyysneuvottelujen kysymyksiin. Hän oli huolissaan eduskunnan sosiaalivaliokunnan jäsenenä Alkon monopolin säilymisestä.[10] Maatalouden hän ja vasemmistoliitto katsoivat saaneen Ahon hallituksen erityisen huomion EU:n maatalouden tukipaketista neuvoteltaessa.  Jos maanviljelijältä loppuu ammatti ja jos EU:n varhaiseläkejärjestelmää ei voida soveltaa, se toteutetaan kansallisesti:

” – Kysyin, mitä sitten tapahtuu elintarviketeollisuudesta työttömiksi jääville. Sellaista ei ole ollenkaan pohdittu, kuvasi paketin yksipuolisuutta Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Marjatta Stenius-Kaukonen.”[11]

Syksyn 1994 kuluessa puolueet alkoivat kartoittaa mahdollisia europarlamentaarikkojaan, eikä kiinnostusta Helsingin Sanomien mukaan aluksi näyttänyt paljon olevan.[12] Stenius-Kaukonen oli ilmoittanut jo kesällä jättävänsä eduskunnan. Hän oli nimittäin vuonna 1991 pyytänyt eroa eduskunnasta, koska katsoi politiikan moraalin rappion tehneen kansanedustajan työn mahdottomaksi. Taustalla olivat Ahon hallituksen toteuttamat leikkaukset ja devalvaatio. Oppositio vaati valtiovarainministeri Iiro Viinasen eroa. Hän puolestaan vaati oppositiota ottamaan vastuun. Tästä suivaantuneena Stenius-Kaukonen pyysi eroa.[13] Sitä ei myönnetty, mutta eroamista yrittäneen ei parannut pyrkiä uudelleen. Myöhemmin Stenius-Kaukonen ilmoitti olevansa kiinnostunut paikasta EU-parlamentissa.[14]

Tästä vuoden 1991 eroyrityksestä, joka Stenius-Kaukosen mukaan oli spontaani päätös ja sai osakseen myös paljon kiitosta, tuli hänelle poliittinen painolasti. Uutismedia palasi siihen moneen kertaan ja yleensä kriittisesti.[15]

Helsingin Sanomien toimittaja Paavo Rautio tulkitsi, että vasemmistoliitolle oli jäämässä käteen pelkkä hanttikortti:

”Vasemmistoliitolla on teoriassa monia sopivia. Ryhmässä epäillään, että parhaat eivät suostu. Käteen jää politiikasta luopuva Marjatta Stenius-Kaukonen.”[16]

Ongelma oli lehden mukaan laajempi. Maaliskuussa 1995 odottivat eduskuntavaalit, ja äänestäjät voisivat rangaista edustajaa, jonka tähtäin oli muualla kuin kotimaassa. Ja vaalikampanja olisi hankala toteuttaa Strasbourgista käsin. Edessä olivat myös hallitusneuvottelut, joissa voisi avautua kielitaitoisille osaajille tärkeämpiä paikkoja. Kiinnostuksen puutteen ja poliittisten realiteettien vuoksi joukosta uhkaa tulla farmitiimi, kirjoitti Rautio.

Myös Iltalehti totesi, että Strasbourgissa ja Brysselissä olisi tarjolla 16 hyvin palkattua työpaikkaa, mutta halukkaita on vaikea löytää eduskunnasta. Lehden mukaan vasemmistoliiton edustajaksi valittaneen Marjatta Stenius-Kaukonen. Jaakko Laakso ei ollut käytettävissä.[17]

Tietolaatikko 2: Näin juttu syntyi

Mainitsin alussa, että osa tämän jutun aineistosta on peräisin Marjatta Stenius-Kaukosen omasta leikekokoelmasta. Ilmaus on hieman suurellinen, sillä kyse on ruskeasta pahvilaatikosta, johon Stenius-Kaukosen aviomies Erkki Kaukonen on heitellyt vuosien mittaan vastaan tulleita puolisoaan käsitteleviä juttuja. Pariskunnalle on tullut kotiin ja työpaikoille suuri määrä erilaisia lehtiä, joten saksittavaa riitti.

Löysin laatikosta 110 Stenius-Kaukoseen ja europarlamenttiin liittyvää juttua. Eniten oli leikkeitä Kansan Uutisista (28), Aamulehdestä (26) ja Helsingin Sanomista (22). Muutamia juttuja (2–5) oli Hufvudstadsbladetista, Iltalehdestä, Ilta-Sanomista, Sydän-Hämeen Lehdestä ja Tamperelaisesta. Yksi juttu oli seuraavista julkaisuista: Demari, Hämeen Yhteistyö, Hämeenkyrön Sanomat, Ilkka, Karjala, nyky Tampere, Pirkanmaan Yhteistyö, SAK Pirkanmaa, Seura, Sirkkaliisa Virtasen vaalilehti ja Ylä-Lappi.

Vuosilta 1991, 1992 ja 1993 oli aineistossa kultakin yksi juttu, vuodelta 1994 25 juttua, 1995 26 juttua,1996 50 juttua ja 1997 kuusi juttua.

Lisäksi tein kaksi hakua Helsingin Sanomista ja Iltalehdestä vuosilta 1994–97, joihin ajoittuivat Stenius-Kaukosen eurouran alku, Brysselin ja Strasbourgin vaihe sekä jälkipyykit. Käytin maksullista Iltalehti Plus -palvelua päästäkseni lehden näköislehtien arkistoon ja löysin 21 sellaista juttua, joita ei ollut leikekokoelmassa. Helsingin Sanomien osalta käytin sekä ns. Aikakoneen näköislehtien hakua että normaalia digitaalista hakua ja löysin 54 uutta tekstiä. Myös valtaosa HS:n jutuista on maksumuurin takana. Kaikkiaan oli aineistossa 185 juttua.

Aineistoon valitsin tekstit, joissa Marjatta Stenius-Kaukonen esiintyi nimenä ja jotka liittyivät europarlamentin toimintaan. Erityisesti vuosina 1996–97 ilmestyi paljon artikkeleita, joissa hänet mainittiin, mutta konteksti oli Tampereen kunnallispolitiikka.

Uskon, että löydetyt jutut antavat melko hyvän kuvan siitä, miten suomalainen sanomalehdistö kertoi Stenius-Kaukosen työstä europarlamentissa. Täydellinen ei kuva kuitenkaan ole.

Tekstejä ei ole analysoitu millään sisällönanalyysin menetelmällä, vaan olen kuvaillut niitä aikajärjestyksessä ja hieman ryhmitellyt. Ryhmiä muodostivat luontevasti (1) asiat, joissa edustaja osoitti erityistä aktiivisuutta ja näytti saavan aikaan jotakin, (2) toiminta Pirkanmaan etujen ajamiseksi, (3) murroskohdat, kuten vaalit ja uran jatkoa koskevat päätökset ja (4) parlamentaarikkojen arkielämän kuvaukset. Joidenkin teemojen osalta on poikettu kronologiasta niin, että samaan kokonaisuuteen kuuluvat asiat kerrotaan yhdessä paikassa.

Loppuviitteissä olen pyrkinyt antamaan mahdollisimman tarkat tunnistetiedot aineiston jutuista. Joitakin puutteita on, sillä kaikkia pahvilaatikkoon heitettyjä juttuja ei oltu merkitty tarkasti.

Lisäksi olen käyttänyt hyväksi 17.4.2025 järjestettyä keskustelua, johon osallistuivat Stenius-Kaukosen ja minun lisäkseni eläköitynyt tieteentutkija Erkki Kaukonen ja naistutkimuksen professori emerita Päivi Korvajärvi. Tämän noin kaksi tuntia kestäneen keskustelun aiheena olivat yhtäältä Stenius-Kaukosen muistikuvat ja arviot journalistien toiminnasta parlamenttikautensa aikana ja toisaalta laajemmin hänen kokemuksensa suomalaisten meppien alkuvaiheen työstä ja elämästä.

Lukijan on hyvä tietää, että olen ollut Marjatta Stenius-Kaukosen perhetuttava lähes 40 vuoden ajan.

Kiinnostuneita alkoi kuitenkin karttua, kuten eduskunnan ensimmäinen ja toinen varapuhemies, Saara-Maria Paakkinen ja Seppo Pelttari. Pääosa halukkaista oli kansanedustajia, jotka eivät olleet ehdolla nurkan takana odottaneissa eduskuntavaaleissa.

Ainakin kokoomus ja keskusta joutuivat karsimaan tarjokkaita[18], ja myös vasemmistoliiton eduskuntaryhmä äänesti Stenius-Kaukosen ja kansanedustaja Outi Ojalan välillä. Stenius-Kaukonen muistaa itse olleensa valinnastaan yllättynyt, koska otsassa oli taistolaisen leima.[19] Valintaperusteissa painoivat hänen pitkä yhteiskunnallinen kokemuksensa ja kielitaito. Hän painotti itse keskittyvänsä sosiaalipolitiikkaan ja kannattavansa eurooppalaisen tason minimistandardeja:

” – Sosiaaliturvaan kohdistuu hirveitä leikkauksia ei vain Suomessa, vaan joka paikassa. Jos haluaa Suomenkin tilanteeseen vaikuttaa, niin EU:ssa pitäisi tasoa nostaa, ettei teollisuus mene ainakaan Portugaliin.”[20]

Stenius-Kaukonen totesi, että europarlamentilla on instituutiona hyvin vähän valtaa, mutta juuri sosiaalisen ulottuvuuden alueella se pyrki oikeaan suuntaan, ja sitä kehitystä hän halusi olla edistämässä. Ongelma on ollut se, että ministerineuvosto on tyrmännyt parlamentin hyvät aloitteet.

Myönteisimmän vastaanoton Stenius-Kaukosen ehdokkuus sai oman puolueen Kansan Uutisissa, missä puoluesihteeri Matti Viialainen linjasi vasemmistoliiton parhaan annin Eurooppaan olevan juuri Stenius-Kaukosen vahvuusalueilla: EU:n sosiaalisen ulottuvuuden kehittämisessä, sosiaalietuuksien vähimmäistason aikaansaamisessa sekä työsuojeluun liittyvissä kysymyksissä, kuten terveydelle haitallisten aineiden käsittelyssä. Viialainen sanoi, että Stenius-Kaukonen ”nauttii kiistatonta arvonantoa (eduskunnan) sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenenä” ja kertoi myös hänen taidostaan puhua ranskaa.[21]

Viialainen kuormasi myös odotuksia tulevan mepin harteille: ”Vasemmistoliiton profiili europarlamentissa muodostuu paljolti ensimmäisen edustajan toiminnasta. Siksi edustajan pätevyys ja onnistuminen eivät koidu vain hänen omaksi ansiokseen vaan koko puolueen eduksi.” Hän katsoi myös, että jos halutaan vahvistaa sosiaalista ulottuvuutta ja toimia läheisessä yhteistyössä ay-liikkeen kanssa, järkevin ja vaikutusvaltaisin europarlamentin ryhmä Stenius-Kaukoselle olisi sosialistiryhmä, johon kuuluivat myös Suomen demarit.

Vuoden 1994 lopussa Marjatta Stenius-Kaukonen oli uutismedian vilkkaan mielenkiinnon kohteena. Mediaa kiinnosti, millaisin eväin hän Eurooppaan lähtee, mitä hän työltään europarlamentissa odottaa ja mikä on hänen poliittinen linjansa tai ohjelmansa. Toimittajia askarrutti myös se, miksi EU-jäsenyyttä näkyvästi vastustanut poliitikko puolsi eduskunnan ratkaisevassa äänestyksessä 18. marraskuuta jäsenyyttä ja halusi lähteä euroedustajaksi. Stenius-Kaukosen mukaan kanta ei ollut yksin hänen, vaan koko vasemmistoliiton. Puolue oli vaatinut kansanäänestyksen järjestämistä, ja kun sellainen järjestettiin, politiikan moraaliin kuului kunnioittaa tulosta. Siksi liittymistä puollettiin, vaikka oma alkuperäinen kanta oli toinen.[22] 

Vasemmistoliitossa oli kuitenkin seitsemän kansanedustaa, jotka jatkoivat vielä eduskunnan äänestyksessä ei-linjalla. Heidän joukossaan olivat mm. Esko-Juhani Tennilä, Jaakko Laakso ja Esko Seppänen. Europarlamenttiin valituista vain keskustan Paavo Väyrynen ja Timo Järvilahti vastustivat eduskunnassa jäsenyyttä.

Kun Stenius-Kaukosta esiteltiin uutismediassa, arviot olivat pääosin neutraaleja, ja useimmissa mainittiin, että hänen osaamisensa sosiaalipoliittisissa kysymyksissä oli vasemmistoliiton eduskuntaryhmässä ”ylivertaista”.[23]  Monessa jutussa todettiin myös, että Stenius-Kaukonen on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja että hän oli herättänyt huomiota vaalikaudella pyytäessään vapautusta kansanedustajan tehtävästä.[24]

Stenius-Kaukonen jätti eduskunnan sen toimintaan pettyneenä. Hän totesi useamman kerran, että yksittäisellä kansanedustajalla ei ollut paljonkaan virkaa, sillä ryhmäpäätökset sitoivat hänen kätensä. Päätökset tehtiin jossakin muualla kuin eduskunnassa, missä saattoi vain painaa nappia käskyn mukaisesti. Helsingin Sanomat kertoi Tampereella pidetystä naistutkimuspäivien paneelista, jossa Stenius-Kaukonen sanoi olevansa täysin kyllästynyt eduskunnan työskentelytapaan, joka kärjistyi EU-asian käsittelyssä:

” – Politiikka on pakottamista. On normaalimenettely, että asiat runnotaan lävitse silloinkin, kun ei ole mitään pakkoa. Tämä on miesten keino, kun naisilla ei ole sellaista asemaa runnoa.”[25]

Aamulehden Moro-liite julkaisi Pispalassa tehdyn kevyen Tapetilla-haastattelun, jossa kysyttiin muun muassa, aikooko haastateltava muuttaa Strasbourgiin, viekö hän Pispalaa maailmankartalle ja mikä on hänen kielitaitonsa:

” – Tulen enemmän tai vähemmän hyvin toimeen englannilla, ranskalla, saksalla ja ruotsilla. Käytännön kielitaitoni on peräisin muutaman kuukauden työreissuilta ulkomailta. Olen ollut piikana Pariisissa, kehräämössä Manchesterissä ja vaatetustehtaalla silloisessa Länsi-Berliinissä.”[26]

Aamulehden Moro-liite 1994. Päivämäärä ei tiedossa. Ei kuvatekstiä. Kuva: Jukka Vuokola. Marjatta Stenius-Kaukonen kuvattiin usein lähellä Pispalan kotiaan Pyhäjärvi taustalla.

Iltalehden haastattelussa Stenius-Kaukoselta kysyttiin, mistä hän nyt on löytänyt motivaatiota lähteä ainakin pariksi vuodeksi europarlamenttiin, vaikka pyysi muutama vuosi sitten eroa eduskunnasta:

” - En ole ilmoittanut koskaan, että luopuisin politiikasta. Olen innostunut sosiaalipolitiikasta, en välttämättä EU-parlamentista [...] Käydään nyt kattomassa, mitä sieltä voisi oppia.”

Stenius-Kaukonen sanoi, että ei ollut ehtinyt tutustua tarkemmin eurokansanedustajien suuriksi kehuttuihin etuisuuksiin, mutta ilmoittaa jo nyt tulevansa ”aktiivisesti toimimaan niiden pienentämiseksi”. Samassa jutussa Sdp:n Ulpu Iivari muistutti kadehtijoille, että eurokansanedustajan elämä ”on tavallista reppurin elämää”.[27]

Laajimmin Stenius-Kaukonen avasi ohjelmaansa Kansan Uutisten haastattelussa 1.12.1994.[28] Hän totesi, että Pohjoismailla on asiantuntemusta hyvinvointivaltion kehittämisestä - ja myös sen repimisestä – ja se näyttää kiinnostavan EU:ssa. Hän halusi puuttua sosiaaliseen dumppaukseen ja yrityksiin parantaa kilpailukykyä sosiaaliturvaa leikkaamalla. Jalat oli kuitenkin pidettävä maassa: ”Ei pidä olla suuruudenhullu. Suomi on pieni maa emmekä me mene sinne tekemään EU:ta mieleiseksemme. Mutta en toisaalta halua sanoa, että Suomi ei voi mihinkään vaikuttaa.”

Tietolaatikko 3: Suomen mepit ja EU:n toimielimet

Suomen ensimmäiset 16 eduskunnan valitsemaa europarlamentaarikkoa olivat:

Keskusta: Timo Järvilahti, Seppo Pelttari, Olli Rehn, Mirja Ryynänen ja Paavo Väyrynen.

Kokoomus: Riitta Jouppila, Ritva Laurila, Pirjo Rusanen ja Kyösti Toivonen.

Sdp: Ulpu Iivari, Riitta Myller, Saara-Maria Paakkinen ja Mikko Rönnholm.

Rkp: Elisabeth Rehn.

Vasemmistoliitto: Marjatta Stenius-Kaukonen.

Vihreät: Heidi Hautala.

Ensimmäiset europarlamenttivaalit pidettiin Suomessa lokakuussa 1996, ja silloin vain neljä vanhoista edustajista uusi paikkansa: Hautala, Myller, Ryynänen ja Väyrynen. Vapaaehtoisesti paikastaan luopuivat Paakkinen, Pelttari, E. Rehn ja Stenius-Kaukonen. Suomessa asuvien kansalaisten äänestysprosentti oli näissä vaaleissa 60.

Uusina euroedustajina aloittivat vuoden 1997 alussa keskustasta Sirkka-Liisa Anttila ja Kyösti Virrankoski, kokoomuksesta Raimo Ilaskivi, Marjo Matikainen, Jyrki Otila ja Kirsi Piha, Sdp:stä Jörn Donner, Reino Paasilinna ja Pertti Paasio, vasemmistoliitosta Outi Ojala ja Esko Seppänen sekä Rkp:stä Astrid Thors.

Myös tämän ryhmän toimikausi Euroopan parlamentissa jäi kahteen vuoteen. Suomi siirtyi unionin jäsenmaiden rytmiin kesäkuussa 1999, jolloin valittiin mepit täydeksi viiden vuoden toimikaudeksi. Niissä vaaleissa Suomessa asuvien kansalaisten äänestysprosentti lähes puolittui noin 31 prosenttiin.

Vuosina 1995–1999 kuuluivat keskustan ja Rkp:n edustajat Euroopan liberaali- ja demokraattipuolueiden ryhmään (ELDR), sosialidemokraatit Euroopan sosialidemokraattisen puolueen (sosialistien) ryhmään (PSE), kokoomuslaiset Euroopan kansanpuolueen (kristillis-demokraattiseen) ryhmään (PPE), vasemmistoliittolaiset Euroopan yhtyneen vasemmiston ja Pohjoismaiden vihreän vasemmiston ryhmään (GUE/NGL) sekä vihreät Euroopan parlamentin vihreään ryhmään (V).[29]

Suomen ensimmäisenä komissaarina toimi Erkki Liikanen vuosina 1995–2004. Hänen vastuualueenaan Jacques Santerin komissiossa oli EU:n budjetti ja tarkastustoiminta ja Romano Prodin komissiossa teollisuus ja yritystoiminta.

Jacob Söderman toimi korkeassa tehtävässä ensimmäisenä EU:n oikeusasiamiehenä vuosina 1995–2003 ja edisti merkittävästi unionin avoimuutta.

Euroopan yhteisö muutti nimensä Euroopan unioniksi vuonna 1992 allekirjoitetun ja vuotta myöhemmin voimaan tulleen Maastrichtin sopimuksen myötä. Sopimuksen suunnitelma Euroopan talous- ja rahaliitosta (EMU) toteutettiin vaiheittain. Vuonna 1997 solmittiin vakaus- ja kasvusopimus finanssikurin parantamiseksi. Euroopan keskuspankki aloitti toimintansa vuonna 1999, ja vuonna 2002 otti 12 maata käyttöön käteisvaluuttana yhteisen euron.

WEU, Länsi-Euroopan unioni, valmisteli ja pani toimeen EU:n päätökset yhteisen puolustuspolitiikan alalla. 1980-luvulla WEU:sta suunniteltiin EU:n puolustuksellista osaa ja Naton eurooppalaista pilaria, mutta järjestön merkitys ei sellaiseksi noussut. 2010-luvun alussa se lakkautettiin.

Hallitusten väliset konferenssit (HVK) ovat olleet jäsenmaiden hallitusten neuvotteluja EU:n perussopimuksen ja rakenteiden uudistamisesta. Vuosina 1995–96 valmisteltiin Maastrichtin sopimusta täydentävää Amsterdamin sopimusta, joka astui voimaan vuonna 1999. Kumpikin sopimus lisäsi merkittävästi europarlamentin valtaa.

Tietoa EU:sta - Valtioneuvosto -sivuston mukaan EU:n tärkeimmät toimielimet ovat tällä hetkellä:

-              Eurooppa-neuvosto on neljästi vuodessa kokoontuva jäsenvaltioiden hallitusten kokous, jota kutsutaan usein myös EU:n huippukokoukseksi. Sen tehtävänä on määrittää unionin poliittiset suuntaviivat ja painopisteet, kuten talous- ja ulkopolitiikan linjat. 

-              Euroopan unionin neuvosto (EU:n neuvosto) on keskeinen päätöksentekoelin, jossa jäsenvaltioita edustavat hallitusten ministerit kymmenessä eri kokoonpanossa käsiteltävästä politiikan alasta riippuen. EU:n neuvosto hyväksyy lainsäädäntöä ja koordinoi eri politiikan alojen toimia. Sitä kutsutaan myös ministerineuvostoksi tai pelkästään neuvostoksi.

-              Euroopan komissio tekee lainsäädäntöesityksiä ja vastaa EU:n politiikkalinjausten ja talousarvion täytäntöönpanosta. Euroopan parlamentti ja ministerineuvosto voivat yhdenvertaisesti antaa lausuntoja, hyväksyä tai hylätä komission ehdotuksia.

-              Euroopan parlamentti on unionin kansanedustuslaitos, jossa jokaisella jäsenvaltiolla on väkilukuun suhteutettu määrä edustajia. Parlamentti on EU:n neuvoston kanssa tasavertainen lainsäätäjä ja merkittävä budjettivallan käyttäjä. Suurin osa unionin lainsäädännöstä päätetään yhteispäätösmenettelyllä, jossa parlamentti toimii toisena lainsäätäjänä ministerineuvoston rinnalla.

Lisäksi EU:ssa on useita muita tärkeitä toimielimiä kuten Euroopan unionin tuomioistuin ja Euroopan keskuspankki.

Pirkanmaan oma meppi
ja maalaisserkut Strasbourgissa

Marjatta Stenius-Kaukonen oli ainoa eurokansanedustaja Pirkanmaalta. Siksi häneen kohdistui paljon odotuksia edistää maakunnan sekä sen kuntien ja yritysten etuja EU:ssa. Pirkanmaan liitto antoi selkeästi tukensa Stenius-Kaukoselle ja sanoi ryhtyvänsä läheiseen yhteistyöhön hänen kanssaan. Pirkanmaan liiton hallituksen kokoomuslainen puheenjohtaja Matti Hokkanen kehotti pirkanmaalaisia ryhmittymään Stenius-Kaukosen vankaksi tueksi.[30]

Hokkasen mukaan Stenius-Kaukonen on ollut vahvasti mukana pirkanmaalaisten kansanedustajien ryhmässä valvomassa maakunnan tärkeitä etuja ja että häneen luotetaan. Stenius-Kaukonen jatkoi EU-vuosina Pirkanmaan kansanedustajien neuvottelukunnassa, kiersi paljon Pirkanmaalla ja toi Brysselistä paljon vieraita Tampereelle.[31]

Jokainen meppi joutui todennäköisesti oman maakuntansa ja kotikaupunkinsa Brysselin-lobbariksi. Tämä on kokeneelle kansanedustajalle luonteva rooli, mutta siinä oli Stenius-Kaukosen kohdalla yksi särö. Hän edusti työväestöä ja ”maakunnan etu” tarkoitti usein käytännössä sen yritysten intressien edistämistä.

Kaikki eivät olleet yhtä kaunopuheisia kuin Matti Hokkanen. Kokoomuksen alueellisessa lehdessä Lassi Saressalon kirjoittama pääkirjoitus sisälsi seuraavan määrittelyn: ”Eurooppa on yhtä lähellä kuin yhteinen euroedustaja. Oma edustajamme on vanha kunnon stalinistikommunistivasemmistoliittolainen Marjatta Stenius-Kaukonen, Pispalan köyhälistön edustaja.” Myös Saressalo kuitenkin kehotti kaikkia antamaan tukensa tamperelaisten omalle euroedustajalle.[32]

Jännite elinkeinoelämän ja vasemmistomepin välillä ei käytännössä ollut suuri, sillä Suomen sosiaali- ja työlainsäädäntö oli niin paljon EU:n keskitasoa kehittyneempää, etteivät sen parannukset yleensä vaatineet Suomessa suuria ja kalliita toimia. Toisin oli monissa kilpailijamaissa.

Uudet euroedustajat alkoivat tutustua työpaikkaansa ja selvittää tehtäviään. Yksi matka tuotti aineistoni ehkä kiinnostavimman yksittäisen jutun, tekijänä Helsingin Sanomien Paavo Rautio. Juttu ilmestyi 14.12.1994 otsikolla Tulevilta euroedustajilta toivotaan apua unionin remontoimiseen.[33] Kyseessä oli ”maalaisserkut kaupungissa” -teeman mukaelma, joka loi suomalaisista mepeistä avoimen koomisen kuvan. Juttu on varsin lyhyt, liuskan verran ehkä, mutta siihen mahtui häkellyttävä määrä vinoiluja.

Rautio kertoo, miten suomalaiset europarlamentaarikot tutustuivat Strasbourgissa tiloihin ja työtovereihinsa. Tosin ainoastaan demareilla oli sosialistiryhmän järjestämä kahden päivän ”ammattimainen ja kurinalainen” koulutusseminaari, johon suomalaiset ”marssivat tiukkana rivinä”. Ulpu Iivari totesi ”koulupäivänsä päätteeksi”, että sosialistiryhmän koulutuksessa ei ollut suomalaisille mitään uutta. Mutta muiden maiden demareille oli, sillä he olivat ”luokkaa alempana” kuin suomalaiset: ”Me kerta kaikkia tiedetään enemmän.”

Helsingin Sanomat 14.12.1994. Kuvateksti: ”Suomalaiset EU-parlamentaarikot keskustan Paavo Väyrynen (vas.) ja Olli Rehn (oik.) etunenässä laskeutuvat Strasbourgin valtaisan Eurooppa-palatsin portaita ryhmäkuvan oton jälkeen”. Marjatta Stenius-Kaukonen ylimpänä vasemmalla. Kuva: Heikki Kotilainen.

Helsingin Sanomien mukaan muilla suomalaisilla ei ollut mitään vastaanottoa ennen kuin keskustan Olli Rehn alkoi haalia ”loppusakille” EU:n virkahenkilöitä opettajiksi: ”Päivää myöhemmin liberaaliryhmän työntekijä vaivautui paikalle”. Suomalaiset ”turisteerasivat” valtaisassa Eurooppa-palatsissa:

”Kokoomuksen Riitta Jouppilaharhaili Eurooppa-palatsissa ensimmäistä kertaa. Eikö täällä äänestetäkään kättä nostamalla, hän kyseli päästyään vilkaisemaan täysistuntosaliin. Joltisenkin olematonta EU-parlamenttia koskevaa tietopohjaansa hän puolusteli kertomalla, että ’käytäntö opettaa’. Reissun tavoitteeksi hän totesi: ’Toljaillaan’.”

Uudet parlamentaarikot kinastelivat valiokuntapaikoistaan. Ruuhkaa syntyi ulko- ja turvallisuusasioiden valiokunnan jäsenyydestä, jota tavoittelivat Iivari, Laurila, Rehn ja Väyrynen. Ritva Laurila tiesi saavansa paikan, sillä ”meidän ryhmän pääsihteeri lupasi sen minulle”.  Myös Paavo Väyrynen oli varma paikastaan tässä halutussa valiokunnassa.

Marjatta Stenius-Kaukonen tahtoi Raution mukaan sosiaalivaliokuntaan ”panemaan hanttiin Euroopan työnantajille ja porvareille”. Paavo Väyrynen ”katselee palatsissa ympärillä häärivää euroedustajoukkoa ja harmittelee, ettei voi hoitaa samanaikaisesti kansanedustajan ja euroedustajan tehtäviä: ´Hyvin olisi aika riittänyt´ […] Kaksoismandaatti olisi ollut erittäin helppo järjestää.”

Rautio on ehkä halunnut tarjota vastapainoa - ja aivan aiheellisesti – sille hieman naiiville innostukselle, jota Suomessa jäsenyyden alla esiintyi ja osoittaa, että itsenäiset ja kriittiset journalistit eivät lähde sellaiseen mukaan. Kun suomalaiset europarlamentaarikot muutama viikko myöhemmin esiteltiin kollegoilleen, Rautio kirjoitti: ”Viime hetkellä jonon hännille juosta viipotti muista suomalaisista eksynyt keskustan Paavo Väyrynen”.[34]

Ainakin Stenius-Kaukosesta Raution tyyli tuntui vähättelyltä ja kyynisyydeltä. Vähättelyn kohteena oli ensiksi koko EU, toiseksi europarlamentti, kolmanneksi suomalaiset mepit ja neljänneksi erityisesti nimeltä mainitut toljailijat.[35] Tätä ”ei-tästä-mitään-tule-koskaan-eikä-ainakaan-tällä-porukalla”-asennetta ensimmäiset mepit joutuivat torjumaan jatkuvasti: EU on tarpeellinen, europarlamentilla on valtaa ja kyllä me osaamme.

Samalla Helsingin Sanomien sivulla ”turisteerauksen” kanssa oli toinenkin juttu, jossa esiteltiin asiallisesti Euroopan parlamentin toimintaa. HS julkaisi viikolla sarjan juttuja, joiden ilmeinen tarkoitus oli tutustuttaa lukijoita parlamentin toimintaan.[36] Koko lehti ei siis ollut Paavo Raution tekstin näköinen.

Poliittista kotia etsimässä

MarjattaStenius-Kaukonen oli joulukuun puolivälissä ainoa uusista EU-maista tuleva europarlamentaarikko, joka ei ollut vielä saanut selvyyttä siitä, mihin poliittiseen ryhmään hän asettuu.

Helsingin Sanomat 15.12.1994. Kuvateksti: ”Heidi Hautala (vas.), Marjatta Stenius-Kaukonen ja Mirja Ryynänen seurasivat EU-parlamentin istuntoa keskiviikkona”. Kuva: Heikki Kotilainen.

Helsingin Sanomien Paavo Raution mukaan vasemmistoliitto oli yrittänyt ”työntää” Stenius-Kaukosta sekä vihreiden että sosialistien ryhmään. Puolue ei halunnut panna häntä yhtyneen vasemmiston ryhmään, koska Etelä-Euroopan änkyräkommunisteilla oli siinä vahva edustus. Vihreät sanoivat, HS kertoi, etteivät vasemmistoliiton tavoitteet viherrä tarpeeksi Stenius-Kaukosen kelpuuttamiseksi. Myös sosialistien ovi pysyi kiinni, sillä ”demarien EU-parlamentaarikkojoukkue ilmoitti Sdp:n johdon kanssa keskusteltuaan Stenius-Kaukoselle, että jos hän tulee tyrkylle, suomalaiset tyrmäävät jäsenyyden”. Yhtynyt vasemmisto houkutteli häntä lupaamalla paikan sosiaali- ja työllisyysvaliokunnassa.[37]

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Matti Viialainen vahvisti myöhemmin, että Raution tiedot olivat yleiskuvaltaan oikeita. Stenius-Kaukosta oli sysitty sekä vihreisiin että sosialisteihin, mutta ilman tulosta.[38]

Kansan Uutiset 29.12.1994. Kuvaaja ei tiedossa.

Asia ratkesi juuri joulun alla 1994.Stenius-Kaukonen muodosti Ruotsin ja Tanskan kahden vasemmistolaisen mepin kanssa ryhmän Nordic Green Left, NGL (Pohjolan vihreä vasemmisto). Se oli itsenäisenä ryhmänä liitossa Euroopan parlamentin vasemmistoryhmän (GUE) kanssa.  Stenius-Kaukonen sai toiveensa mukaisesti varsinaisen jäsenen paikan sosiaali- ja työllisyysvaliokunnassa ja vetoomusvaliokunnassa sekä varajäsenen paikan tutkimus-, teknologia- ja energiavaliokunnassa. Lisäksi hän pääsi jäseneksi PLO-suhteiden valtuuskuntaan.[39]

Stenius-Kaukonen sanoi Kansan Uutisissa 29.12.1994, että Pohjolan vihreä vasemmisto on oma itsenäinen ryhmänsä, joka on tehnyt teknisen sopimuksen GUE-ryhmän kanssa. Hän korosti ryhmän vapautta määritellä oma linjansa. NGL-ryhmän tavoitteita olivat EU:n demokratisointi, ympäristökysymysten voimakkaampi esilletuonti, työllisyys- ja sosiaalipolitiikan kehittäminen, EMU:n vastustaminen sekä naisten ja miesten tasa-arvon edistäminen. Näkemyserot GUE:n kanssa liittyivät suurimmaksi osaksi pohjoisen ja eteläisen Euroopan erilaisiin lähestymistapoihin.[40] Myöhemmin Stenius-Kaukonen huomasi, että yhteistyö Pohjolan vihreän vasemmiston ja GUE:n välillä sujui hyvin eivätkä eteläeurooppalaiset edustajat olleet pelättyjä arkkistalinisteja, vaan ihan mukavaa väkeä.[41]

Vetoomusvaliokuntaan Stenius-Kaukonen sanoi halunneensa siksi, että siellä käsitellään kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen vetoomuksia europarlamentille. Se oli siis eräänlaista jatkoa hänen Tampereella pitämilleen sosiaaliasiain vastaanotoille; näin hän pysyi kosketuksessa eurokansalaisten ongelmiin.

Vuosi 1994 päättyi Helsingin Sanomissa 31.12.1994 julkaistuun Mattiesko Hytösen Takaikkuna-palstaan, jonka otsikkona oli Kissalla ei pääse Brysseliin. Hytösen mukaan Suomi tarvitsee Brysselissä ja Strasbourgissa väärentämättömiä suomalaisia, joista jo kaukaa näkee, mistä he ovat kotoisin. Suomi tarvitsee Brysselissä heikkiturusia ja perttipaasioita.

Hytönen kysyi, mitä tekevät EU-parlamentissa edustajat, jotka eivät ole pystyneet nousemaan lööppeihin edes Suomessa. Brysselissä kun oli jo ennestään liikaa seinän värisiä poliitikkoja. Seppo Pelttari on harmaapartainen, Saara-Maria Paakkisella on Molli-niminen kissa. Ritva Laurilalla on sama sukunimi kuin mestarihiihtäjä Kalevi Laurilalla. Marjatta Stenius-Kaukonen on naimisissa Kaukosen kanssa. Mitä he tekivät Brysselissä?

Hytösen leikittely kertonee niistä ristiriitaisista odotuksista, joita europarlamentaarikkoihin kohdistui. Heidän piti olla samaan aikaan sekä juurevia ja tavallisia juhlamokka-suomalaisia että sulavasti käyttäytyviä, pikkupuhetta visertäviä, kielitaitoisia ja tyylikkäitä maailmannaisia ja -miehiä. Brysselissä piti osata tarttua viinilasin varteen ja kotimassa punaisen muoviämpärin sankaan.

* * *

Rahasta puhuttiin paljon jo ennen EU-kansanäänestystä: Oliko Suomesta tulossa nettomaksaja ja Etelä-Euroopan lypsylehmä? Asia kiinnosti myös jäsenyyden alkuvuosina, mutta sen rinnalle nousi toinen käytännön ongelma: Millä tavoin Suomi, kaikki sen maakunnat, kaupungit, maalaiskunnat, yritykset, maatilat, järjestöt jne., saisivat kuokittua EU:n seinästä mahdollisimman paljon tuohta. EU:sta puhuttiin rauhanprojektina, mutta u-kirjaimen saattoi hyvin unohtaa.

Euroedustajien omia tuloja koskevalle, kiihkeäksi vuoden 1995 aikana yltyneelle keskustelulle löi löylyä vuoden päätteeksi Helsingin Sanomat, jonka mukaan EU-parlamentaarikon nettotulot ylittivät kirkkaasti Suomen pääministerin tulotason. Euroedustajan tienesteihin pääsisi käsiksi Suomessa noin 100 000 markan, eli noin 28 500 nykyeuron kuukausiansioilla. Jokaisesta Helsinki-Bryssel-Helsinki-lennosta korvattiin 8 000 markkaa, vaikka lipun sai kolmella tuhannella, ja ”erotuksen saa panna verotta omaan taskuun”. Sihteerien palkkaukseen sai parlamentaarikko EU-rahoja 44 000 markkaa (14 500 euroa) kuukaudessa. Jutun mukaan ”näppärä saa summan kotiinpäin palkkaamalla aviopuolison ja/tai lapsen assistentiksi”. Jokaisesta päivästä, jonka EU-edustaja oli poissa kotimaansa kodista, hän sai päivärahoina hyvitystä 1 170 markkaa (330 euroa). Ja yleinen kulukorvaus oli 16 000 euroa (4 500 euroa) kuukaudessa. Sen ainoa ehto oli, että osallistui vuoden aikana yli puoleen europarlamentin täysistunnoista.[42] Taskulaskimet lauloivat HS:n lukijoiden aamiaispöydässä. Tämänkin jutun kirjoittaja oli Paavo Rautio.

1995

Työhön ja ääneen viimein

Tammikuussa 1995 uutismedia seurasi euroedustajien työn alkamista jopa tunnin tarkkuudella: Kuka suomalaisista pääsee ensin ääneen ja kuka saa ensimmäisenä jotakin konkreettista aikaan? Kuinka parlamentaarikot järjestävät asumisensa, avustajien rekrytoinnin ja matkustamisen? Mitä he ajattelivat mahdollisuuksistaan vaikuttaa?

Viimeinen kysymys ei ollut helppo, sillä Euroopan unionin rakenne ja parlamentin asema olivat liikkeessä koko 1990-luvun, kuten tietolaatikossa 3 kuvattiin. Suunta oli kohti EU:n laajentamista, integraation syventämistä ja parlamentin vallan lisäämistä.

Marjatta Stenius-Kaukosen kanta parlamentin valtaoikeuksiin oli haastatteluissa kaksijakoinen. Hän halusi yhtäältä korostaa, että meppien työ oli merkityksellistä eikä parlamentti ollut keskustelukerho, kuten se ennen Maastrichtin tuomia muutoksia ainakin osittain oli. Toisaalta hän kuitenkin halusi, että europarlamentti ei vie valtaa kansallisilta parlamenteilta ja että erityisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikan on säilyttävä ehdottomasti jäsenvaltioiden omissa käsissä. Stenius-Kaukonen ei uskonut Linnan juhlissa antamassaan haastattelussa, että Suomi menettäisi itsenäisyytensä EU-jäsenyyden myötä: ”Ainakin aion tapella sitä vastaan Strasbourgissa.”[43]

Eräänlainen kompromissi oli monelle suomalaiselle mepille sen korostaminen, että europarlamentin vallan kasvu ei ollut pois eduskunnalta, vaan EU:n byrokraateilta ja ministerineuvostolta.

Uutismedian huomion saaminen oli meppiurakan alussa helppoa, sillä uutuus kiinnosti. Ja vaikka juttujen aiheet eivät aina parlamentaarikkojen mielestä olleet kaikkein tärkeimpiä, toimittajien asenne oli yleensä myönteisellä tavalla tiedonhaluinen.

Aloitetaan työn ja aikataulujen järjestelyistä! Kaupunkilehti Tamperelainen kertoi, että Marjatta Stenius-Kaukosen ensimmäinen viikonloppu europarlamentaarikkona kotona Pispalassa kului papereiden tutkimiseen. Vain lyhyeen kävelylenkkiin jäi aikaa: ”Hiihtolenkille tekisi mieli, hän sanoo maanantaina katsoessaan lumipyryiselle Pyhäjärvelle.”

Haastattelu Tamperelaisessa 1995. Päivämäärä ei tiedossa. Toimittaja: Helinä Kanninen.

Työviikko alkaisi lounaalla Tampereen kaupunginjohtaja Jarmo Rantasen kanssa. Illalla oli puhetilaisuus Kuusankoskella, mistä matka jatkui Helsinkiin ja tiistaina aamukoneella kohti Brysseliä. Tiistaina ja keskiviikkona Stenius-Kaukonen osallistuisi sosiaali- ja työllisyysvaliokunnan ja vetoomusvaliokunnan kokouksiin sekä keskiviikkona ja torstaina tutkimus-, teknologia- ja energiavaliokunnan kokoukseen. Ministeri Anneli Taina oli kutsunut Pirkanmaan kansanedustajat torstaiksi Smolnaan, minne Stenius-Kaukosen pitäisi ehtiä juuri ja juuri klo 18.15 Seutulaan laskeutuvasta koneesta.

” – Aikamoista meno on ainakin näin alussa. Sitten kun rutiinit löytyvät, työ luultavasti rauhoittuu, Stenius-Kaukonen sanoi.”[44]

Lentokoneista kerrottiin myös Aamulehden Moro-liitteen jutussa Marjatan harmina myöhästelevät koneet.[45] Europarlamentaarikko osallistui silloin tekstiili- ja vaatetusinsinöörien 40-vuotisjuhliin. Tämä tilaisuuden ”nimekkäin juhlija” oli päässyt jo maistamaan uuden työpaikkansa valo- ja varjopuolia. Jälkimmäisiin kuuluvat muun muassa myöhästelevät lentokoneet:

” – Juuri sellaisen vuoksi viime yön unet jäivät vähiin, kertoi juhlapuhuja Stenius, joka liittyi tekstiili- ja vaatetusinsinöörikiltaan nuorena teekkarina 1966.”

Aamulehden Moro-liite 1995. Päivämäärä ei tiedossa. Kuvateksti: ”Europarlamentaarikko. Marjatta Stenius tuli juhliin miltei suoraan uudesta työpaikastaan. Seurana oli aviomies Erkki Kaukonen”. Teksti ja luultavasti myös kuva: Matti Wacklin.

EU-edustajan unet olivat esillä myös 20.1.1995 Aamulehden jutussa Paperit ja istunnot tekevät tiiviin päivän. Juttu kuului lehden sarjaan Suomalaiset EU-parlamentissa. Seurataan hetki toimittaja Kirsti Pohjosen kirjoittaman jutun avaamaa näkymää Stenius-Kaukosen yhteen vuorokauteen Strasbourgissa.

Marjatta Stenius-Kaukosen sai, Pohjonen kertoi, parlamenttiryhmältään luvan pitää kahden minuutin puheen parlamentissa keskiviikkona 18.1. erityisalueestaan sosiaalipolitiikasta. Hän tutki sosiaalipolitiikan valkoista kirjaa [46] pitkän tiistaipäivän jälkeen sängyssä, mutta uni vaati osansa; hän nukahti papereiden ääreen.

Puhetta piti sitten, Pohjonen kirjoittaa, tehdä kaikissa mahdollisissa väleissä keskiviikkona aamupäivän aikana:

” – Laskin, että 25 riviä veisi aikaa pari minuuttia. Ylitin rajan puolella minuutilla. Vähän täällä siis joustetaan ennen kuin puhe keskeytetään.
   Stenius-Kaukonen laski, että 20 riviä on jatkossa sopiva määrä tekstiä kahteen minuuttiin.”

Sitä, mitä Stenius-Kaukonen sosiaalipolitiikasta sanoi, ei Kirsti Pohjosen jutussa kerrota, mutta teksti kuvaa elävästi parlamenttityön sähäkkää luonnetta. Stenius-Kaukonen myönsi, että ensimmäinen hänen pitämänsä puhe tiistaina 17.1. vähän jännitti.

Parlamentin täysistunto Strasbourgissa alkaa klo 9. Alkuun on äänestyksiä. Äänestyksiä on sitten myös keskellä päivää ja illansuussa.

” – Nikottelemaan se ensin panee, että pääsee äänestysjärjestelmään ja -tahtiin mukaan. Kaikki tapahtuu täällä niin nopeasti.  On oltava tarkkana, että pysyy mukana, kun työjärjestyskin jatkuvasti muuttuu.”

Stenius-Kaukonen kertoi useissa haastatteluissa, että ilman ranskan taitoa hän ei olisi tiennyt, mistä äänestetään.

Parlamentissa on koko ajan tapahtumassa jotakin täysistuntojen välissä, Aamulehti jatkaa. Valiokunnat pitävät kokouksiaan ja samaan aikaan istuu iso joukko parlamentaarikkojen ja kansalaisryhmien epävirallisia ryhmiä. Stenius-Kaukonen on laskenut, että joka päivälle on jo alkuun tullut kymmenkunta kutsua:

” – Ei pidä yrittää kaikkien tieteiden maisteriksi. On keskityttävä. Eikä täälläkään auta kuvitella, että yksin saa kaiken aikaan. Yhteistyötä se on.”

Stenius-Kaukonen toteaa myös, että ilman avustajia hän ei tulisi toimeen. Hän kertoi, kirjoittaa Kirsti Pohjonen, etsivänsä Brysselistä yhteistä asuntoa toisen euroedustajan Heidi Hautalan kanssa. Seuraavalla viikolla olisi tarkoitus mennä katsomaan kämppiä. Edustaja viettää kuukaudesta yhden viikon Strasbourgissa ja muun ajan Brysselissä. Kotimaalle ei jää yhtään kokonaista viikkoa. Jatkuvasti matkustavan euroedustajan mukana täytyy kulkea liikkuva toimisto.

” – Oikeastaan me olemme kukin europarlamentaarikko oma pieni firmamme, joka tuloistaan kustantaa niin avustajat kuin toimistot.”

Ja vaikka pukeutuminen EU-parlamentissa on vapaampaa kuin Suomen eduskunnassa, edustaa kuitenkin täytyy. Aamulehti kertoo, että Marjatta Stenius-Kaukosella oli istunnossa päällään suomalainen poppanajakku, joka kuulemma oli kerännyt ihailua.

Parlamentin istunnot kestävät myöhäiseen iltaan, Pohjonen kirjoittaa. Keskiviikkona Stenius-Kaukonen lähti työpäivän päätteeksi syömään. Aterian jälkeen tie kulki pimeän ja sateisen kaupungin läpi suoraan hotelliin. Vuorokausi alkoi papereiden lukemisella ja samalla tavalla se päättyi:

” – Alkuun tämä on ollut aika hullunmyllyä. Jatkossakin tämä varmasti pysyy yhtä rankkana. Ei kannata kuvitella, että täällä vain nautitaan ranskalaisesta ruoasta ja ilmapiiristä, eduskunnan ahkerimpiin edustajiin kuuluva Stenius-Kaukonen sanoo Strasbourgissa.”

Aamulehti 20.1.1995. Kuvateksti: ”Kiirettä riittää. Marjatta Stenius-Kaukonen ehti kuitenkin pikimmin vaihtaa ajatuksia myös komissaari Erkki Liikasen kanssa.” Kuva: Erik Luntang – Pressfoto.

Tämä juttutyyppi toistuu aineistossa. Se kertoo tarpeesta kuvata konkreettisella ja ymmärrettävällä tavalla meppien muuten hyvin abstraktia ja puisevaan EU-käsitteistöön verhoutunutta työtä.

* * *

Palataan vielä ensimmäiseen suomenkieliseen puheeseen Euroopan parlamentin täysistunnossa 17.1.1995. Helsingin Sanomat kertoi siitä näin:

”Ensimmäinen esiintymään päässyt suomalainen oli vasemmistoliiton Marjatta Stenius-Kaukonen. Häntä peesasivat keskustan Olli Rehn ja kokoomuksen Ritva Laurila.
     He osallistuivat keskusteluun, jossa käsiteltiin, kelpaako Jacques Santerin komissio parlamentille. Stenius-Kaukonen ja Rehn asettuivat oppositioon komission hyväksymisen vastustajiksi. […]
     Stenius-Kaukonen keskittyi tasa-arvoasioista vastaavan komissaarin Padraig Flynnin riepotteluun. Europarlamentissa Stenius-Kaukonen edustaa poliittista joukkiota, jonka nimi on Yhtynyt vasemmisto/Pohjoismaiden vihreä ryhmä.
     Hän kertoi, että se ei tyydytä, jos vastuu tasa-arvoasioista jaetaan luxemburgilaisen Santerin ja irlantilaisen Flynnin kesken. ’Teidän maissanne ei ole vahvoja perinteitä tasa-arvoasioiden hoitamisessa. Antaisin mieluummin tasa-arvokysymykset vaikka (Erkki) Liikaselle, jolle suomalaiset naiset ovat opettaneet paljon, mitä tasa-arvo merkitsee’, Stenius-Kaukonen tiivisti.”

Tähän mainintaan Suomen naisten kasvattavasta vaikutuksesta palasivat niin ystävät kuin vihamiehetkin myöhemmin. Pohjolan vihreän vasemmiston ryhmä olisi alun perin antanut tasa-arvoasiat pohjoismaiselle naiselle, joita oli komissiossa kaksi.[47]

Äänestyksessä komission luottamuksesta paikalla oli 15 suomalaista, joista 10 äänesti luottamuksen puolesta ja neljä vastaan (Rehn, Väyrynen, Järvilahti ja Hautala). Stenius-Kaukonen äänesti tyhjää.[48] Hän kertoi Aamulehdessä, että hätkähti Santerin puhetta unionin suuntaamisesta kohti yhteistä turvallisuuspolitiikkaa ja lopulta kohti yhteistä puolustusta. Hän ei kannattanut kumpaakaan.

Helsingin Sanomien edellä lainatun jutun kirjoittanut toimittaja Paavo Rautio kertoi parlamentin ensimmäisen viikon osoittaneen, että suomenkielinen kielipalvelu toimii. Asiakirjat, aikataulut ja puheet tulivat ajallaan suomeksi käännettyinä ja tulkkaus pelasi suomen kielestä ja suomen kielelle. Tosin Rehnin käyttämiä jalkapallostrategian metaforia ei ainakaan englantiin edes yritetty kääntää.

Suomenkielinen kielipalvelu ei euroedustajien oman kokemuksen mukaan aina toiminut sujuvasti. Tämä käy ilmi Ylen Elävän Arkiston artikkelista Ensimmäiset mepit työssään. Sen mukaan he ”joutuivat taistelemaan mm. äidinkielensä puolesta”. Alle on purettu yksi taistelu, joka löytyy artikkelin toisen videoklipin alusta:

Marjatta Stenius-Kaukonen puhuu suomeksi Euroopan parlamentissa:

”Herra puhemies. Olen koko aamun etsinyt suomenkielistä versiota näistä muutosehdotuksista, jotka koskevat työohjelmaa. Ja jollei tämän istunnon aikataulu olisi niin paljon myöhässä, me emme olisi saaneet sitä suomen kielellä. Kaksikymmentäyksi minuuttia yli kaksitoista minä sain tämän paperin ja tämä…”

Puhemies keskeyttää ja sanoo englanniksi (käännös Ylen): ”Anteeksi, tämä on erittäin noloa, koska tiedän valituksenne koskevan tukimuutoksen käännöstä. Mutta tulkkaus ei toimi, enkä ymmärrä, mitä sanotte.” (Kuuluu ääni: ”Tulkkaus tulee kanavalta yksi. Tekniikka ei toimi…”. Yleistä melua.) Stenius-Kaukonen jatkaa englanniksi: ”Luulen, että protestini tuli ymmärretyksi. Suomenkielinen tulkkaus ei toimi, emmekä saaneet käännöstä…”.

Marjatta Stenius-Kaukonen sanailee europarlamentin puhemiehen kanssa suomenkielisten käännösten ja tulkkauksen ongelmista vuonna 1995. Päivämäärä ei tiedossa.

Tässä myös linkki, kannattaa katsoa! Ensimmäiset mepit työssään | Elävä arkisto | Yle.

Paavo Raution jutun maininta ”poliittisesta joukkiosta” kimpaannutti Stenius-Kaukosen, joka on yhä yli 30 vuoden jälkeen loukkaantunut asiasta.[49] Hän kirjoitti Helsingin Sanomien mielipidesivulla 28.1.1995 näin:

”Viime kesästä saakka on Helsingin Sanomissa useissa Euroopan parlamentin jäsenten valintoja ja ryhmäratkaisuja koskevissa kirjoituksissa annettu harhaanjohtava kuva allekirjoittanutta koskevissa asioissa. Poliitikkojen luontaisetuna on olla arvostelun kohteena. Helsingin Sanomien kaltaiselta lehdeltä voidaan käsitykseni mukaan kuitenkin odottaa edes jossain määrin asiassa pysyvää kritiikkiä.
     Viimeksi lehtenne käytti (HS 18.1.) europarlamentin neljänneksi suurimmasta ryhmästä ilmaisua ”poliittinen joukkio”. Pyydän kohteliaimmin saada kertoa, että Pohjoismaisen vihreän vasemmiston/ Euroopan yhtyneen vasemmiston-ryhmään kuuluu 31 jäsentä. Heidän joukossaan on esimerkiksi yliopiston professoreita, lääkäreitä, insinöörejä sekä Tanskan parlamentin entinen varapuhemies. 
     Ryhmällä on myöskin yksi Europarlamentin varapuhemiehen paikoista. Ryhmä tekee vakavaa työtä Euroopan parlamentissa ja kiinnostuksen kohteena ovat erityisesti jokaista EU:n kansalaista koskettavat sosiaali-, työllisyys- sekä koulutuskysymykset.”[50]

Stenius-Kaukosen suhde Helsingin Sanomiin oli selvästi jännitteisempi kuin Aamulehteen, jossa EU-asioista kirjoittivat eniten Matti Mörttinen ja Kirsti Pohjonen. Helsingin Sanomiin kirjoitti europarlamentista Paavo Raution ohella eniten asiallinen ja ammattitaitoinen Jyri Raivio.

Elämä järjestykseen – kuka mitenkin

Edustajien elämä alkoi asettua uomaansa vähin erin. Stenius-Kaukosen avustajaksi Brysseliin valittiin väitöskirjatutkija ja Suomen Rauhanpuolustajien entinen pääsihteeri Cay Sevón.[51] Hieman huumoriakin löytyi käytännön asioista: Stenius-Kaukonen oli istunut eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa Jouko Skinnarin (sd) vieressä. Europarlamentin sosiaali- ja työllisyysvaliokunnassa hänen vieressään istui myös demari, Peter Skinner.[52]

Helsingin Sanomat kertoi 18.2.1995, että Elisabeth Rehn oli ainoa, joka asui vielä hotellissa, sillä hän odotti tietoa mahdollisesta Unicefin johtopaikasta. Kaikki muut olivat vuokranneet Brysselistä asunnon, osa yhdessä toisen mepin kanssa: ”Kimppakämpän ovat ottaneet vasemmistoa edustava Marjatta Stenius-Kaukonen ja vihreiden Heidi Hautala. He asuvat vanhassa kivitalossa, jonka peruskorjaus on vielä hieman kesken. Tilaa on noin sata neliömetriä, minkä lisäksi heillä on käytössä terassi. Vuokraan menee yhteensä noin 6 000 markkaa” (1 700 euroa).[53]

Suomalaisten ja muiden pohjoismaisten euroedustajien ensimmäisiä hankintoja olivat käsipuhelimet. Talon puolesta oli vain lankapuhelin ja telefaksi. Edes kyniä ja rei´ittäjiä ei ollut, joten edustajat olivat juosseet avustajiensa kanssa brysseliläisissä konttoritarvikeliikkeissä muovikassien kanssa. Strasbourgissa yövyttiin omassa työhuoneessa tai hotellissa, joiden kanssa suomalaiset olivat yrittäneet solmia pidempiaikaisia sopimuksia saadakseen korkeita hintoja alemmas. Liikkumiseen saattoivat edustajat käyttää parlamentin autoja, mutta suomalaiset olivat olleet ujoja varaamaan niitä.

Avustajien rekrytointi oli vaativaa, sillä hakijoita oli paljon ja kriteerit kovat. Tarvittiin laaja kielitaito ja mielellään kokemusta poliittisesta työstä ja tietopohjaa niiden valiokuntien asioista, joiden jäsen edustaja oli. Sekä joustavuutta kaikkiin mahdollisiin suuntiin.

Tärkeä käytännön asia oli suomalaisten meppien keskinäinen tiedonvaihto. Epävirallisia tapaamisia järjestyi Suomen EU-edustuston tiloissa sekä komissaari Liikasen ”hulppeassa residenssissä”, jonne kutsuttiin myös suomalaiset toimittajat. Palaverit olivat tärkeitä sekä suomalaisten euroedustajien keskinäisen yhteistyön että mediasuhteiden kannalta.[54] Myös avustajat pitivät toisiinsa tiiviisti yhteyttä.

Matkustaminen, niin rankkaa kuin olikin, loi myös runsaasti mahdollisuuksia epämuodollisiin tapaamisiin ja jopa ystävystymiseen. Stenius-Kaukonen muistaa erityisesti automatkan Frankfurtista Strasbourgiin, jolloin Elisabeth Rehn kertoi raskaista kokemuksistaan YK:n ihmisoikeusraportoijana Bosniassa.[55]

Käytännön ongelmat olivat erilaisia eri edustajilla. Media kiinnitti huomiota siihen, että Lapissa muodollisesti asuneen Paavo Väyrysen tavoitteena näytti olevan minimoida läsnäolonsa europarlamentissa ja maksimoida matkakorvauksensa. Ei sekään ilman vaivannäköä onnistunut. Väyrynen sanoi säästäväisyyden olevan hänelle elämäntapa, josta häntä valitettavasti pilkattiin.[56]

Helsingin Sanomien Paavo Rautio vertasi ”parieurokaksikon”, Timo Järvilahden ja Paavo Väyrysen, asumisjärjestelyjä Hautalan ja Stenius-Kaukosen kimppa-asumiseen. Paavo ja Timokin asuivat kahdestaan ja kulkivat muutenkin yhtä jalkaa EU-käytävillä. Kaksikko, jota kutsuttiin Iltalehden mukaan myös Mortiksi ja Vertiksi,[57] majaili hyvin huokeasti asunnossa, jonka Suomen liikenneministeriö oli vuokrannut virkakuntansa tilapäiseen majoitukseen. Heidän vuokrasopimuksensa oli vain helmikuun mittainen, koska Väyrysen mukaan Brysselissä ei ole maaliskuussa juurikaan tekemistä. Ja sen jälkeen tulee kummallakin harkittavaksi, jatkavatko he europarlamentissa vai eduskunnassa.[58]

Kumpikin valittiin eduskuntaan kevään 1995 vaaleissa ja kumpikin päätti jatkaa europarlamentissa. Väyrynen viihtyi Brysselissä lopulta kahdessa erässä 18 vuotta. Hän sanoi, että ”on parempi vastustaa paikan päällä”.[59]

Kun toisilla oli ongelmia saada aika riittämään, Väyrysen pulma oli päinvastainen: hänellä oli liikaa luppoaikaa. Väyrynen olisi halunnut hoitaa samanaikaisesti sekä kansanedustajan että europarlamentaarikon tehtäviä, mutta se tehtiin lainsäädännön muutoksella mahdottomaksi. Hän kertoi Seura-lehdelle käyttävänsä europarlamentaarikon töihin puolet tehokkaasta työajastaan, koska asiallisia hommia ei enempää ollut. Tyhjäksi jääneen ajan hän täytti lukemalla, kirjoittamalla ja ajattelemalla paljon.[60]

Ja ajatuksia syntyi. Tavanomaisten käyrä kurkku -argumenttien lisäksi Väyrynen kertoi Seura-lehdessä, että EU-parlamentin jäsenen vaikutusmahdollisuudet eivät tosiasiassa olleet parlamentissa, vaan kotimaassa; Brysselistä ja Strasbourgista sai tietoa, josta oli hyötyä, kun vaikutti kotimaan asioihin. Väyrynen ei antanut europarlamentille arvoa. Se ei ollut kansanvaltaa, jota EU:ssa edustivat hänen mukaansa ministerit ja ministerineuvosto. Eduskunnassa kansanvalta toteutui kymmenen kertaa paremmin kuin europarlamentissa. Parlamentti yritti haalia lisää valtaa itselleen, mikä oli vahingollinen ja väärä suunta.[61] Seura julkaisi Paavo Väyrysestä kuvan, jossa oli osuva kuvateksti: ”Paavo Väyrysen ajatukset juoksevat omia uomiaan.”[62]

Ensimmäiset asia-asiat

Jokaisen suomalaisen mepin takaraivossa oli tieto siitä, että seuraavat eurovaalit olisivat jo vajaan kahden vuoden kuluttua, ja silloin toimittajat ja äänestäjät varmasti kysyisivät, mitä edustaja oli saanut aikaan. Aikaan saaminen ei ollut helppoa, jos edustaja ei tiennyt, mihin hän pystyi vaikuttamaan ja miten.

Suomi oli juuri liittynyt Euroopan unioniin eikä ollut selvää, mikä oli EU:n ja sen jäsenvaltioiden valtasuhde tai europarlamentin ja Suomen eduskunnan valtasuhde. Ja jos edustaja katsoi, ettei EU:ta tarvita tai ainakin sen valta tulisi rajata mahdollisimman pieneksi, mitä Brysselissä olisi pitänyt saada aikaan?

Kansan Uutiset haastatteli Marjatta Stenius-Kaukosta, kun tämä oli hoitanut uutta tointaan runsaat kaksi kuukautta. Hänen ensikokemustensa oli, että europarlamenttiin ja sitä kautta EU:hun pystyi kyllä vaikuttamaan. Monissa asioissa europarlamentilla ei kuitenkaan hänen mielestään edes pidä olla valtaa.[63]

Kysymys nousi esiin europarlamentissa tammikuussa 1995 hyväksytyn sosiaalipolitiikan valkoisen kirjan myötä. Stenius-Kaukonen piti valkoisen kirjan tavoitteita sosiaaliturvan kehittämisestä sinänsä kannatettavina, jos kohta Suomessa jo paljolti toteutuneina.  Hänen mielestään EU:n pitäisi päättää ainoastaan vähimmäistasosta, jonka jälkeen kukin maa voi ratkaista itse toteuttamistavan.

Tästä teemasta, sosiaaliturvan minimitasosta, tuli kantava teema koko Stenius-Kaukosen kahden vuoden edustajakaudelle. Hän vaati huhtikuussa 1996, että käynnissä olleessa hallitustenvälisessä konferenssissa muutettaisiin EU:n perussopimusta niin, että siinä määriteltäisiin sosiaalipalveluille vähimmäistaso:

”Julkisten palvelujen käsitteen tulisi posti-, tele- ja liikennepalvelujen ohella käsittää myös terveys- ja sosiaalipalveluiden saatavuus, tasa-arvo ja laatu. Lasten päivähoito, vanhusten huolto ja kotipalvelut ovat nimenomaan Pohjoismaille ominaisia. Siksi niiden puolustamiseksi tarvitaan Pohjoismaiden hallitusten yhteistoimintaa.”[64]

Stenius-Kaukonen nosti esille saman asian, kun GUE/NGL-ryhmä kokoontui Tampereella vuoden 1996 lokakuussa. EU:n perussopimusta tulisi muuttaa niin, että jäsenvaltioiden olisi taattava kansalaisilleen perustason taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet. EU:n puheenjohtajamaana toiminut Irlanti oli Stenius-Kaukosen mukaan ajanut voimakkaasti sosiaalisen syrjäytymisen ehkäisemistä koskevien säännösten sisällyttämistä perussopimukseen. Tätä vaatimusta pitäisi Suomen hänen mukaansa tukea aktiivisesti.[65]

Jotakin konkreettista oli sosiaali- ja työllisyysvaliokunnassa jo saatu aikaan ensimmäisten kuukausien aikana: parlamentti kohenteli työsuojelua koskevaa työvälinedirektiiviä 50 ehdotuksella, joissa useimmin voittaneella puolella olivat vasemmiston ja vihreiden ryhmät. Suomen lainsäädäntö täytti jo valmiiksi useimmat direktiivin vaatimukset, joten parannukset eivät juuri koskeneet Suomea muuten kuin estämällä Etelä-Euroopan epäreilun kilpailuedun huonon työsuojelun avulla.

Europarlamentilla ei ollut tuolloin aloiteoikeutta, mutta se saattoi esittää komissiolle toiveita siitä, mistä komissio tekisi aloitteen. Aloitteiden anelu oli Stenius-Kaukosen mielestä europarlamentin työtä heikoimmillaan. Parhaimmillaan se oli ohjatessaan miljardien markkojen tutkimushankkeita ja koulutusohjelmia. Osoitus europarlamentin vaikuttavasta toiminnasta oli myös bioteknisten keksintöjen patentointia koskevan direktiiviesityksen kaataminen pääosin vasemmiston äänin.[66] Stenius-Kaukosen mukaan tämän pitkään valmistellun direktiivin pysäyttäminen ”herätti heti kauhean kuhinan, että parlamentilla on liikaa valtaa ja säännöksiä pitää muuttaa”.[67]

”Kauhea kuhina” paljasti europarlamentin asemaan tuolloin liittyneen rakenteellisen ongelman. Koska parlamentti ei päässyt mukaan säädöskohteiden valintaan ja direktiivien valmisteluun niiden alkuvaiheessa, sen kanta tuli näkyviin myöhään ja loi joskus vaikutelman siltä, että se halusi toimia tehdyn työn ilonpilaajana.

Stenius-Kaukonen sanoi ”kaikkien todenneen sen, että tämä nykyinen europarlamentti on ihan erilainen parlamentti kuin edellinen”. Parlamentin vallan kasvu alkoi näkyä, mikä oli herättänyt heti vastareaktion:

” – Kahden kuukauden kokemuksen jälkeen olen kuitenkin nähnyt, että kyllä sitä valtaa hirveän paljon enemmän on jäsenmailla ja pitää ollakin. Siinä mielessä kansallisten parlamenttien pitäisi kiinnostua ja Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien jäsenille pitää muodostaa toimiva yhteistyö, koska samoja asioita käsitellään täällä ja siellä, Stenius-Kaukonen toivoo.”[68]

Hän piti valitettavana, että suomalaiset europarlamentaarikot olivat vaalien jälkeen täydellisesti ulkona eduskuntatalosta. Ruotsalaisedustajilla sen sijaan pysyivät valtiopäivien tietopalvelut ja työhuoneet, joten yhteys säilyi.

Kotimaan kahinat

Maaliskuussa 1995 pidetyt Suomen eduskuntavaalit näkyivät Helsingin Sanomien mukaan jonkin verran Marjatta Stenius-Kaukosen euroelämässä. Koska hän sai vuoden 1991 vaaleissa lähes 9 500 ääntä, eli kolmanneksen puolueensa saaliista Pirkanmaalla, ääniperinnön saajat askarruttivat vasemmistoliittoa ja uutismediaa. Stenius-Kaukonen ei testamentannut ääniään kenellekään, mutta kiersi HS:n mukaan vaalitilaisuuksia erityisesti naapurinsa ja työtoverinsa Lea Minkkisen kanssa. Hän toivoi seuraajakseen naisia, jotka vaalisivat hänen ja puolueen sosiaalista perintöä: ” – Se löytyy työtä tekevän ihmisen arjesta, työstä ja turvallisuudesta. Omaatuntoa ja vastaajia tarvitaan.”[69]

Stenius-Kaukonen otti kantaa kotimaan politiikkaan voimakkaasti vaalien jälkeen, kun vasemmistoliitto lähti mukaan Lipposen ensimmäiseen hallitukseen. Vaalien alla esiteltiin erilaisia leikkauslistoja, ja hallitus otti ohjelmaansa merkittävät ja etupainoisesti toteutettavat säästöt.[70] Stenius-Kaukonen reagoi hyvin vahvasti vasemmistoliiton päätökseen ja purkautui Ilta-Sanomien mukaan näin:

” – En hyväksy, en mitenkään! parahtaa EU-parlamentin jäsen, pitkäaikainen Vasemmistoliiton kansanedustaja Marjatta Stenius-Kaukonen puolueensa asemasta Paavo Lipposen (sd) hallituksessa.

–Välillä ajattelen, että tämä on minun syytäni, kun en ollut mukana estämässä, vihainen Stenius-Kaukonen murehtii kannaltaan painajaismaista hallitusasetelmaa.”[71]

Stenius-Kaukonen kertoi soittaneensa hallitukseen menon kannalta ratkaisevaan vasemmistoliiton puoluevaltuuston kokoukseen, mutta hänen terveisensä eivät koskaan tulleet perille, kertoi Ilta-Sanomat.  Hän ei kaihtanut syyttämästä puolueensa puheenjohtajaa Claes Anderssonia takinkääntäjäksi ja sanoi, että vuosikymmenien sosiaalipoliittisen taistelun tulokset lapsilisistä eläkkeisiin hävittiin nyt yhdellä kertaa. Valtiovarainministeriö sai läpi kaiken, mistä vuosien aikana oli väännetty.

Ilta-Sanomat 6.5.1995. Kuvateksti: ”EU-parlamentaarikko Marjatta Stenius-Kaukonen (vas) sanoo, että Vasemmistoliitto hävisi vuosikausien työn tulokset hyväksymällä hallitusohjelman”. Kuva: Timo Hämäläinen.

Stenius-Kaukonen moittii myös vasemmistoliiton päättämää tiukkaa ryhmäkuria, joka tekee eduskunnasta ja ryhmästä pelkän kumileimasimen: ”Ylhäältä muutama jätkä päättää, mitä tehdään...”

Stenius-Kaukonen sanoi tässä jutussa ja muutamassa muussa, että kansanedustajana hän äänestäisi kaiken uhalla hallitukselle epäluottamusta. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä hajosikin jo kesäkuussa, kun muutama kansanedustaja äänesti hallituksen esittämiä leikkauksia vastaan ja tuli erotetuksi ryhmästä. Stenius-Kaukonen sanoi, että olisi ollut heidän joukossaan. Vuotta myöhemmin toukokuussa 1996 hän asettui kannattamaan päivän yleislakkoa sanoen, että ”ammattiyhdistysliikkeellä on täysi syy käyttää myös ulkoparlamentaarisia keinoja puolustaakseen jäsentensä ja kaikkien työttömien oikeuksia”.[72]

Hallitus ja ay-liike – erityisesti SAK – olivat silloin joutuneet ristiriitaan työttömyysturvan leikkauksista. Kumpikin vasemmistopuolue oli hallituksessa, joten kyseessä oli epätavallinen yhteenotto poliittisen ja ammatillisen työväenliikkeen välillä. Vasemmistoliitto päätti vapun 1996 jälkeen, että se jatkaa hallituksessa.

Näissä kommenteissa näkyi Marjatta Stenius-Kaukosen jyrkkä puoli, joka ei muuten europarlamenttikauden aikana noussut uutismediassa esiin. EU-asioissa hän esiintyi jämäkkänä, mutta yhteistyötä korostavana poliitikkona.[73]

Pirkanmaa Euroopan tajuntaan

Marjatta Stenius-Kaukosen resepti oman maakunnan asioiden edistämisessä oli sama kuin muutenkin EU:ssa. Keskeistä oli päätöksentekoprosessin ymmärtäminen ja käsiteltävien kysymysten asiaosaaminen. Kun tiesi, kenelle puhua ja mitä sanoa, kontakteja oli helpompi solmia, eikä hän arastellut tehdä aloitteita ja koputtaa korkeiden viskaalien ovia. Ja paras tapa saada europarlamentin kollegat ymmärtämään Suomen ja Tampereen asioita oli tuoda heidät Suomeen ja Tampereelle.

Pirkanmaan kansanedustajien yhteisenä tavoitteena oli saada EU-johtajien huippukokous Tampereelle. Tavoite toteutui ja huippukokous pidettiin Tampereella 15.-16.10.1999. Stenius-Kaukonen järjesti vuonna 1995 kahden europarlamentin valiokunnan ja vuonna 1996 oman parlamenttiryhmänsä matkat Suomeen ja osin myös Tampereelle.

Sosiaali- ja työllisyysvaliokunnan Stenius-Kaukonen muistaa vierailleen vuonna 1995 juhannuksen alla Lapissa, missä riitti laman jälkeen katseltavaa työllisyysasioissa. Hän muistelee valiokunnan käyneen työpajassa, jossa kudottiin räsymattoja ja heitelleen toisiaan innokkaasti lumipalloilla keskiyön auringossa. Tutkimus-, teknologia- ja energiavaliokunnan vierailu toteutui saman vuoden syyskuussa. Matkat olivat virallisia ja työntäyteisiä, mutta niillä oli myös sosiaalinen ja elämyksellinen puolensa. Tilaisuuksia epämuodolliseen keskusteluun meppien kesken oli runsaasti.[74]

GUE/NGL-parlamenttiryhmä kokoontui lokakuussa 1996 Tampereella. Ryhmä tapasi vasemmistoliiton johtoa ja puolusti vahvasti julkisia palveluja. [75] Kokouksesta kertonut Helsingin Sanomat päätti juttunsa sanomalla, että EU-parlamentin ryhmä pääsi tutustumaan vierailun aikana ”entisen oppi-isänsä toimintaan Tampereen Lenin-museossa”.[76]

Alkuvuodesta 1995 Marjatta Stenius-Kaukonen esiintyi Aamulehdessä näkyvästi Pirkanmaan etujen puolustajana. Parlamentin tutkimus-, teknologia- ja energiavaliokunnan kautta hän sai tietoja ja loi suhteita, joilla oli merkitystä korkean teknologian tuotteiden Pirkanmaalle:

” – Rakennerahastoista ja muista vastaavista järjestelyistä saattaisi tulla tukea tännekin. Valiokuntatyön kautta siihen voi saada tiukemman otteen.”[77]

Yksi esimerkki Stenius-Kaukosen aktiivisuudesta edistää kotikaupunkinsa asioita EU:ssa olivat vuoden 1995 keväällä jakoon tulleet ns. Urban-rahat. Ohjelma oli tarkoitettu työttömyydestä ja investointien alhaisesta tasosta kärsivien yli 100 000 asukkaan kaupunkien kehityshankkeisiin. Erityisenä painopisteenä oli historiallisten keskustojen elvyttäminen. Helsingin Sanomat kutsui ohjelmaa otsikossaan ”slummirahoiksi”.[78]

Kriteerit sopivat Tampereeseen vuonna 1995 oivallisesti. Aamulehdessä oli 7.4.1995 Stenius-Kaukosen haastatteluun pohjaava juttu, jonka otsikko kertoi oleellisen: Kaupunkialueille tarjolla 23 miljoonaa. Jos Suomi hakee EU:n rahaa, Tampellan–Finlaysonin alue saattaa olla yksi kärkihankkeista.[79]

Stenius-Kaukonen oli keskustellut asiasta EU:n aluepolitiikasta vastaavan komissaarin kanssa ja kuullut, että Suomi ei ollut tehnyt esitystä kaupunkikehityksen tukirahojen saamiseksi. Komissio oli kuitenkin pannut rahat tarjolle, koska sen mielestä Suomessakin varmasti olisi paikkoja, joissa urbaania, kaupunkimaista ympäristöä pitäisi kehittää. Suomi saisi kyllä ihan itse päättää, mihin rahat kohdistetaan.

Vaikka aihe on byrokraattinen ja raskas, Aamulehden jutun lukija saattoi huvittua saadessaan tietää, että sisäministeriön aluekehitysosasto ei ollut kuullut koko hausta. Asiaa ei oltu valmisteltu lainkaan, mitään listaa mahdollisista kohteista ja niiden tärkeysjärjestyksestä ei ollut olemassa. Ei myöskään tietoa siitä, mikä ministeriö alkaisi koordinoida hakua ja rahojen jakoa.

Marjatta Stenius-Kaukonen oli sen sijaan jo puhunut komissaari Monika Wulf-Mathiesin kanssa siitä, että juuri Tampereen Tampellan–Finlaysonin alue olisi sopiva kehityskohde. Alueen saneeraus oli silloin aloitettu ja sinne suunniteltiin mm. museokeskuksen (nykyinen Vapriikki) perustamista. Stenius-Kaukonen totesi Aamulehden jutussa itsevarmasti, että jos Suomi Urban-rahaa hakee, ”Tamperetta on tässä jaossa vaikea sivuuttaa”.

No, hakuaikaa oli jäljellä vielä muutama kuukausi, ja Suomi suostui ottamaan rahat vastaan. Ja Tampereen sivuuttaminenkin onnistui, sillä nuo 23 miljoonaa (nykyrahassa noin 6,5 miljoonaa euroa) menivät Helsingin ja Vantaan neljän lähiön kehittämiseen.[80] Aamulehden jutussa ei ole toimittajan nimeä, mutta kuka lieneekään, hän on ehkä halunnut korostaa kontrastia pelottomasti komission luolaan marssineen mepin ja peukaloitaan vastapäivään pyöritelleen suomalaisen virkakunnan välillä.

Tampere tunsi kärsineensä vääryyttä EU-ohjelmissa. Kaupunki oli Ahon hallituksen aikana jätetty pois EU:n aluetukirahaston kakkostuen saajista, vaikka sillä omasta mielestään olisi ollut edellytykset päästä tuen piiriin. Kansan Uutisissa Stenius-Kaukonen haukkui vuolaasti Ahon hallitusta, sillä komissio oli joutunut puuttumaan useamman kerran sen maaseutua suosiviin ja kaupunkeja syrjiviin linjauksiin.[81]

Kaasua ja näkymiä, komissaarit

Syksyn 1995 aikana Marjatta Stenius-Kaukonen käytti paljon aikaansa pohjoismaisen maakaasuverkon parissa. EU:lla oli maanosanlaajuisten energiahankkeiden ehdotuslista, jossa mainituille hankkeille oli mahdollista saada lähitulevaisuudessa EU:n tukea. Avustukset koskivat kuitenkin vain toteutuksen selvittämistä, eivät itse verkon rakentamista. Korkotukea ja takauksia oli kuitenkin mahdollista saada.

Pohjoismaisen maakaasuhankkeen tavoitteet vaihtelivat hieman vuosina 1995 ja 1996, mutta laajimmillaan oli kyse verkostosta, joka yhdistäisi itä-länsi-suunnassa kaikki Pohjoismaat (Islantia lukuun ottamatta) ja etelän suunnassa Baltian ja Saksan yhteen Norjan ja Venäjän maakaasuvarantojen kanssa. Hieman riisutussa mallissa Venäjän maakaasua johdettaisiin Suomen ja Ruotsin läpi Tanskaan, jossa putki voisi yhdistyä Norjasta kohti Keski-Eurooppaa menevään putkeen.

Eri mailla ja niiden yrityksillä oli kuitenkin hyvin erilaisia energiaratkaisuja ja erilaisia etuja valvottavanaan, ja vaikka parlamentti oli suopea hankkeen lisäämiseen mainitulle listalle, asia eteni nihkeästi.[82] Myös parlamentin vasemmistoryhmä hajosi kysymyksessä, sillä ruotsalaiset vastustivat ympäristösyistä maakaasua. Stenius-Kaukonen lobbasi hanketta väsymättä kokoomuksen Riitta Jouppilan ja Sdp:n Mikko Rönnholmin kanssa.

Juuri ennen Stenius-Kaukosen edustajakauden päättymistä 12.11.1996 parlamentti hyväksyi mietinnön, jossa pohjoismainen kaasuverkko oli mukana hankelistalla. Taisto oli ollut mutkikas ja pitkä, mutta tässä vaiheessa lopputulos oli Stenius-Kaukosen tahdon mukainen.[83] Asia siirtyi ministerineuvoston käsiin:

” – Kiva loppu EU-uralle, Stenius-Kaukonen hymyili. Haikeutta hän ei sanonut tuntevansa.”

Tästä eteenpäin maakaasuverkko ei tiettävästi edennyt. Se käy esimerkiksi siitä, miten monessa eri vaiheessa ja instanssissa suuria EU-hankkeita tuli edistää, miten mutkikas palapeli unionin eri jäsenmaiden, puolueiden ja intressiryhmien etujen yhteensovittaminen oli ja miten pitkän ajan hankkeiden toteuttaminen vaati. Mepit ja hallitukset ehtivät vaihtua, joten virkahenkilöt joutuivat toimimaan tiedon säilyttäjinä ja siirtäjinä. EU:n liepeille kasvoi valmistelussa ja hakemisessa tukea tarjoavien konsulttien ja yritysten teollisuus. Suuren hankkeen edistäminen ei vaatinut parlamentaarikolta vain nuoralla kävelemisen taitoa, vaan välillä piti hypätä nuoralta toiselle tai kulkea samanaikaisesti kolmella neljällä narulla.

Sinnikkyyttä vaadittiin myös journalisteilta. Tutkimassani aineistossa suomalainen uutismedia jaksoi seurata maakaasuhankkeen polveilevaa etenemistä kiitettävän tarkasti. Aihe näyttää olleen tärkeä erityisesti Kansan Uutisille. Mutta aikajakso olikin EU:n standardeilla vain silmänräpäys, vajaat kaksi vuotta.

* * *

EU:n tulevaisuus nähtiin vielä 1990-luvulla enemmän mahdollisuuksien kuin pelkojen ja uhkien kautta. Näkymät olivat laajoja, ja niistä keskusteltiin. Esimerkiksi suhtautuminen liittovaltiollistumiseen, federalismiin, jakoi lähes kaikkia poliittisia ja kansallisia ryhmiä.[84]

Helsingin Sanomat julkaisi 11.6.1995 kiinnostavan ja laajan sunnuntaisivujen jutun Mikä suunta unionille? jossa selvitettiin suomalaisten europarlamentaarikkojen näkemyksiä unionin tulevaisuudesta. Kahta lukuun ottamatta (Järvilahti ja Väyrynen) kaikki halusivat lisätä unionin kansanedustuslaitoksen valtaa. Stenius-Kaukonen halusi antaa EU-parlamentille lisää oikeuksia, mutta niin, että se toimisi yhteistyössä jäsenmaiden parlamenttien kanssa.

Enemmistö halusi myös rakentaa unionista nykyistä ”syvemmän”, mikä tarkoitti sitä, että unionin yhteiset elimet saisivat lisää valtaa. Kaksi edustajaa vastusti tätä, Järvilahti ja Stenius-Kaukonen. Jälkimmäinen olisi siirtänyt unionia ns. á la carte -suuntaan. Se tarkoitti, että jäsenmaat voisivat valita kuin ruokalistalta ne alueet, joilla ne haluavat harjoittaa yhteistyötä muiden jäsenmaiden kanssa.

Helsingin Sanomat 11.6.1995. Piirrokset: Stèphane Rosse Teksti: Arto Asikainen ja Hannu Sokala.

EU-parlamentin suomalaiset jäsenet eivät olleet laajentamassa unionia vauhdilla kohti itää, mieluisampi suunta oli pohjoinen (Norja, Viro ja Islanti). Paavo Väyrynen ja Marjatta Stenius-Kaukonen olivat sitä mieltä, että EU:sta pitäisi tehdä laaja yleiseurooppalainen järjestö, johon käytännössä kaikki olisivat tervetulleita, myös Venäjä, Valko-Venäjä, Ukraina, Serbia, Moldova, Bosnia ja Albania. Se taas tarkoittaisi hyvin löyhää unionin rakennetta ja vähäistä keskusvaltaa.

Niukka enemmistö (9 edustajaa 16:sta) europarlamentaarikoista uskoi Helsingin Sanomien jutun mukaan, että Suomessa on vuonna 2005 luovuttu markasta ja siirrytty käyttämään unionin yhteistä rahaa. Stenius-Kaukonen arvioi, että yhteiseen rahaan siirtymisestä järjestetään kansanäänestys ja että kansa kaataa hankkeen.

Parlamentti käsitteli vuonna 1995 unionin yhteistä puolustuspolitiikkaa. Mietinnön mukaan unionin yhteisen puolustuspolitiikan on turvattava ulkorajat, ja siihen voidaan käyttää WEU:n, Länsi-Euroopan unionin, sotilaallista voimaa, jota ei kyllä paljon ollut. Vaikka EU ja WEU kytkettäisiin tiiviimmin yhteen, parlamentti halusi jättää liittoutumattomille maille mahdollisuuden pysyä WEU:n ulkopuolella. Stenius-Kaukonen, Väyrynen ja Järvilahti äänestivät mietintöä vastaan.[85] Muutamissa muissakin asioissa he olivat vastahankakolmikko.

Tietolaatikko 4: Vuoden 1995 asioita

Marjatta Stenius-Kaukonen teki komissiolle kysymyksen hormonien käytöstä lihantuotannossa. Hän tiedusteli, miten komissio aikoo varmistaa olemassa olevan lainsäädännön noudattamisen lihantuotannossa. Aiotaanko esimerkiksi laittomien aineiden, kuten hormonien, käyttäjien rangaistuksia koventaa?  Stenius-Kaukonen tiedusteli myös, aikooko komissio ryhtyä toimenpiteisiin, joiden perusteella lihan alkuperä on aina kaupassa kuluttajan nähtävillä.

Tämä aihe kiinnosti Sydän-Hämeen Lehteä, jonka levikkialueella ”kesäluopiolaisen” Stenius-Kaukosen kesämökki ja puolison vanhempien koti sijaitsivat. Hormonien käyttö karjankasvatuksessa ja kansalaisten oikeus olla täysin varmoja ostamansa lihan laadusta ja alkuperästä oli läheinen kysymys.[86]

Lihan alkuperämerkinnän pakollisuutta koskeva asetus hyväksyttiin osalle lihatuotteista (mm. naudan- ja sianliha) vuonna 2000, ja sitä laajennettiin muutamaa vuotta myöhemmin.

* * *

Euroopan parlamentti hyväksyi selvin numeroin mutta arvostelun kera EU:n ja Turkin välisen tullisopimuksen. Stenius-Kaukonen oli sairauslomalla, mutta Helsingin Sanomat kertoi hänen vastustaneen sopimusta, kuten myös Sdp:n Myllerin ja Paakkisen sekä vihreiden Hautalan. He vetosivat erityisesti Turkin huonoon ihmisoikeustilanteeseen ja kurdien syrjintään.[87]

* * *

Stenius-Kaukonen oli tehnyt kesällä 1995 komissiolle kirjallisen kysymyksen EU:n virkojen ikärajoista, joita hän piti naisia syrjivinä: ”EU:n virkojen ikärajat ovat lisäksi jyrkässä ristiriidassa EU:ssa paljon puhutun ´life long learning´ -periaatteen eli koko elämän kestävän opiskelun kanssa. Miksi esimerkiksi työttömien kannattaisi kouluttautua enää aikuisena, jos yli 35-vuotias ei voi hakea uutta työpaikkaa. Sihteeritason paikkoihin on komission ikärajana 32 vuotta”, Stenius-Kaukonen kirjoitti.

Suomessa valmistuttiin silloin yliopistosta myöhään ja perheen perustaminen ajoittui juuri 30 ikävuoden tietämille. Erityisesti naiset olivat kiinnostuneita vaativista työtehtävistä ulkomailla usein vasta lasten vartuttua, eli noin 40-vuotiaina. Stenius-Kaukonen käytti esimerkkinä nelikymppistä valtiotieteiden maisteria ja valantehnyttä kääntäjää, joka oli kahden lapsen äiti eikä saanut paikkaa, vaikka oli kielitaidoltaan ja työkokemukseltaan pätevin. Hän oli pari kuukautta liian vanha: ”Miesten ja naisten elämänkaaret ovat siten erilaisia ja erivaiheisia. Näennäisesti sukupuolineutraali ikäraja johtaa siten tosiasiallisesti sukupuolisyrjintään.”

Erkki Liikanen sanoi komission nimissä antamassaan vastauksessa – nyt hän pääsi hoitamaan tasa-arvoasiaa – että ikäsyrjintää ei ole ja että ikärajaa voidaan korottaa sellaisten hakijoiden kohdalla, jotka ovat olleet poissa työelämästä lapsien hoidon vuoksi. Korkeintaan kuitenkin viidellä vuodella.[88]

* * *

Stenius-Kaukonen pyrki vaikuttamaan diabetesdirektiiviin, jossa esitettiin diabeetikoille sopivia tuotteita, muun muassa diabetessuklaata sitä markkinoivan saksalaisen suklaateollisuuden toiveesta. Hänen mukaansa diabeetikot eivät tarvitse mitään erikoisruokaa, heidän täytyi vain tietää, mitä tavallinen ruoka pitää sisällään. Erityisen tärkeää on tietää hiilihydraattien määrä, jonka perusteella insuliinia annostellaan. Diabetes-suklaa voitti ensimmäisen erän, mutta Stenius-Kaukonen valmistautui jo toiseen erään, jonka uskoi voittavansa.[89]

* * *

Stenius-Kaukonen esitti EU-komissiolle suullisen kysymyksen korkeampien ympäristöarvojen noudattamisesta EU:ssa. Suomen, Ruotsin ja Itävallan liittymisneuvottelujen yhteydessä komissio lupasi uudistaa EU:n ympäristövaatimukset uusien jäsenvaltioiden tasolle neljän vuoden siirtymäajan kuluessa. Stenius-Kaukosen mukaan oli kulunut puolitoista vuotta eikä komissiolla näyttänyt olevan mitään aikeita toimia lupauksensa mukaisesti.[90]

Välitilinpäätös

Elokuussa 1995 Marjatta Stenius-Kaukonen ilmoitti, että ei asetu enää ehdolle vuoden 1996 lokakuussa pidettävissä europarlamentin vaaleissa. Hän aikoi vetäytyä aktiivipolitiikasta eikä suunnitellut myöskään Tampereen kunnallispolitiikkaan osallistumista. Sen sijaan ”vastaanottoaan” hän aikoi jatkaa, sillä sen avulla hän katsoi saaneensa jotain aikaankin. Syyt pois jäämiseen olivat henkilökohtaisia. Hän lupasi kuitenkin tehdä töitä täysillä siihen asti, kun uudet vaaleilla valitut EU-edustajat astuvat remmiin. Sitten olisi aika vetää henkeä.

Aamulehden Matti Mörttinen piti Stenius-Kaukosen vetäytymistä ”jonkinlaisena yllätyksenä, sillä hän aloitti työnsä väliaikaisena europarlamentaarikkona innolla”.[91]

Vasemmistoliitto asetti marraskuussa 1995 tavoitteeksi kaksi mepin paikkaa seuraavissa vaaleissa. Muiden suurten puolueiden tapaan vasemmistoliitto lähtisi vaaleihin valtakunnallisella listalla. Pohjoisen Suomen edustajat, kuten myös Stenius-Kaukonen, olivat huolissaan siitä, että vaalitapa suosii valtakunnallisia julkkiksia, televisiosta tuttuja tähtösiä ja urheilijoita pääkaupunkiseudulta.[92]

Alun perin suunniteltiin, että Suomi jaettaisiin eurovaaleissa neljään vaalialueeseen: pohjoiseen, itäiseen, eteläiseen ja läntiseen. Siitä kuitenkin luovuttiin, ja koko Suomi äänesti samoja ehdokkaita.

Vuoden 1995 päättyessä Kansan Uutiset julkaisi Stenius-Kaukosen haastattelun vuoden kokemuksista.[93] KU kehaisee, että jos Suomen europarlamentaarikkojen vuoden työskentelyä tarkasti punnittaisiin, niin Stenius-Kaukonen sijoittuisi varmasti kärkeen niin ahkeruudessa kuin tuloksissa. Silti häntä piinaa sama kysymys kuin tavallista kansaakin: onko tästä kaikesta vastaavaa hyötyä? ”Mietin kaiken aikaa, kumpi on parempi, olla mukana vai ei.”

Kansan Uutiset 19.12.1995. Kuvateksti: ”Euroopan parlamentin jäsen Marjatta Stenius-Kaukonen on viime viikot hoitanut tehtäviään etätyönä Tampereen Pispalasta”. Teksti ja kuva: Sirpa Koskinen.

Ensimmäisen EU-vuoden jälkeen monilla oli karvaita kokemuksia eurorahojen metsästyksen työläydestä. Lomakkeita täytettiin useaan kertaan ja usein turhaan. Moni kokenutkin suomalainen virkahenkilö huomasi, ettei ollut tiennyt aikaisemmin byrokratiasta yhtään mitään.

Stenius-Kaukonen laski ensimmäisen vuotensa saavutukseksi maitoasiat. Jo vuoden 1995 alussa hän vaati korjausta EU-tukeen, jota maksettiin terveysnäkökohdat sivuuttaen vain rasvaiselle maidolle. Ykkösmaitokin pääsi tuen piiriin, mutta taistelu rasvattoman maidon puolesta jäi kesken vielä 1995. Kouluruokailu ja koulumaito olivat, hän muistelee nyt, kysymys, joka nosti esiin kulttuurierot myös GUE/NGL-ryhmän sisällä. Etelä-Euroopan edustajat eivät arvostaneet kouluruokaa eivätkä hyväksyneet etenkään rasvatonta maitoa, josta eivät edes vitamiinit imeydy.[94]

Tärkeimpänä hankkeenaan Stenius-Kaukonen piti Kansan Uutisten haastattelussa edellä kuvatun maakaasuverkoston vauhdittamista. Toinen ”ylpeydenaihe” oli sosiaali- ja työllisyysvaliokunnassa hyväksytty sosiaalisen toimintaohjelman tasa-arvo-osa, jossa hän toimi raportin tekijänä.

Työn raskas puoli oli jatkuva matkustaminen. Stenius-Kaukonen kertoi vuoden 2025 keskustelussa, että kotoa Tampereelta mentiin junalla Helsinkiin, mistä lennettiin – jos oltiin Strasbourgiin menossa – Frankfurtiin. Siellä notkuttiin jossakin aulassa ja odotettiin, että oli koossa riittävän monta ihmistä, jotka auto sitten vei perille. Matka kesti 8–12 tuntia. Lentokenttien ihmispaljouden pöpöt iskivät ja logistiikka oli hankalaa, koska kaikkia henkilökohtaisia tavaroita hiusharjasta alkaen piti olla neljä. Yksi Tampereella, toinen Helsingissä, kolmas Brysselissä ja neljäs Strasbourgissa.[95]

Meppikautensa jälkeen Stenius-Kaukonen totesi elämisen laatunsa kohentuneen ainakin tuhat prosenttia:

” – On suunnaton helpotus, ettei enää tarvitse tukka suorana kiitää joka viikko tuonne”, hän sanoo ja nyökäyttää lentokentän suuntaan.”[96]

Kansan Uutisissa Stenius-Kaukonen kertoi valiokuntatyön olleen palkitsevaa. Europarlamentaarikko saattoi edistää tärkeinä pitämiään asioita, sillä hänellä ei ollut sitä sitovien ryhmäpäätösten prässiä, joka latisti Suomen eduskunnan työn. Kehitettävää olisi parlamentin ja ministerineuvoston yhteispäätösmenettelyssä, joka kaipaisi yksinkertaistamista, aloiteoikeudessa, jonka europarlamentti tarvitsisi sekä europarlamentin ja kansallisten parlamenttien yhteistyössä.

Aamulehden haastattelussa 11.12.1995 Stenius-Kaukonen kävi läpi vuottaan sosiaalipolitiikan näkökulmasta.  Takaiskuja oli tullut. Saksa esti köyhyydentorjuntaohjelman toimeenpanon ja saman kohtalon kokivat myös työsuojelu- ja vanhuusohjelmat, joista ei päästy sopuun. Tasa-arvo-ohjelma pääsi etenemään sosiaali- ja työministereiden neuvostossa vasta, kun sen rahoista oli leikattu puolet pois.

Nykyistä EU:n sosiaalipolitiikkaa kuvasi Stenius-Kaukosen mukaan hyvin se, että esityksiä toimintaohjelmiksi oli, mutta rahaa ei. Toisaalta EU tai EU-jäsenyys ei hänen mukaansa sinänsä ole ongelma sosiaaliturvalle. Ongelma olivat rahaliiton, EMUn, kriteerit, joiden nimissä kaikki Suomen leikkauspäätökset näytettiin tehtävän. [97]

Aamulehti 11.12.1995. Kuvateksti: ”Euroedustaja etätyössä. Marjatta Stenius-Kaukonen on viettänyt viime viikot jalkaleikkauksen jälkeistä sairaslomaa koti-Pispalassa, mutta osallistunut esimerkiksi valiokuntatyöhön liki täydellä teholla puhelimen, faxin ja sähköpostin avulla”. Kuva: Tomi Vuokola.

* * *

Vuosi 1995 päättyi aikanaan. Iltalehti otsikoi juttunsa: Euroopan unionin kolmen viikon joululoma alkaa. ”Kiukkuisia ja väsyneitä”. Jutun ingressi alkoi napakasti: ”Jopa makoisaa palkkaa nauttivista työnarkomaaneista tulee kuin pieniä perkeleitä, kun työväsymys alkaa painaa päälle”. Nimetön avustaja toivoi europarlamentaarikkojen rauhoittuvan joulun viettoon ja hoitavan kuntoaan.

Marjatta Stenius-Kaukosesta kerrottiin jutussa, että hän oli ollut kotonaan marraskuusta lähtien: ”Euroopan unionin talojen pitkät käytävät olivat jaloilleni koettelemus, ja jalka oli leikattava. Etä-menetelmällä olen kuitenkin tehnyt töitä, ja aivan liikaa”. Kuvatekstin mukaan sairausloma jatkui jouluun.[98] 

Vuoden aikana Stenius-Kaukosesta oli tullut etätyön osaaja ja kannattaja. Hän jopa ehdotti Helsingin Sanomissa koko europarlamentin muuttamista etätyöksi. Mitä järkeä oli matkustaa kymmenen tuntia äänestämään ja sitten kymmenen tuntia takaisin? ”Samahan se on, äänestetäänkö tietokoneella kotoa vai laukataanko siellä.”[99] Kansan Uutisissa Stenius-Kaukonen kertoi, ettei etätyö ole hänelle ongelma vaan mahdollisuus. Hän oli yllättänyt kollegansa osallistumalla täysipainoisesti sosiaali- ja työllisyysvaliokunnan kokoukseen Pispalasta käsin: kokoukselle toimitettu kirje ja äänestyslista takasi äänen kuulumisen. Lehti kirjoittaa:

”Innostus etätyöhön on jo poikinut Stenius-Kaukoselle uuden tehtävän. Hän ryhtyy VTT:n, Telen ja eduskunnan yhteisen tele- ja multimediapalvelujen kehittämishankkeen koekaniiniksi, joka testaa työssään kannettavan tietokoneen avuja.”[100]

Vuoden aikana hioutuivat myös europarlamentaarikon ja hänen avustajiensa työn rutiinit. Cay Sevón oli Brysselissä, Pauliina Murto-Lehtinen Helsingissä ja Pirjo Rosengren Tampereella. Rosengren oli toiminut aiemmin mm. Murikka-opiston vararehtorina ja Murto-Lehtinen SAK:n tiedottajana. Hän hoiti suhteita suomalaisen median suuntaan; lehdistötiedotteita tehtiin paljon, mutta suurin osa niistä jäi julkaisematta. Kiinnostusta ja uteliaisuutta medialla kuitenkin oli, ja myös iltapäivälehdet ja naistenlehdet ottivat yhteyttä.[101]

1996

Vieraita Suomesta ja vieraana Suomessa

Kun suomalaisten euroedustajien toinen työvuosi alkoi, uutismedian juttuihin ui uteliaisuuden ja lievän innostuksen väleihin yhä enemmän epäilyjä. EU oli vieläkin monimutkaisempi härveli kuin oli osattu ajatella.

EU-parlamentin jäsenillä oli oikeus tuoda unionin kustannuksella 70 vierasta vuodessa (vaalivuosina 50) Brysseliin tai Strasbourgiin. Määrä oli niin suuri, että se vei melko paljon edustajien aikaa ja teki keskeisistä kohteista jossakin määrin turistirysiä. Kun edustajia oli kaikkiaan 626, matkailijavirta nousi yli 40 000:een.

Vierailuilla tavoiteltiin europarlamenttia koskevan tiedon leviämistä jäsenmaissa, mihin selvästi oli tarvetta. Edustajat ja vieraat käyttivät matkoja kuitenkin myös muihin tarkoituksiin, esimerkiksi kotimaan median huomion herättämiseen. Kokoomuksen Riitta Jouppila järjesti huhtikuussa 1996 Brysselissä naisten pesäpallo-ottelun, jonka pelaajat tuotiin paikalle hänen vierainaan. Oulun Lipon ja muun Suomen näytösottelu kiinnosti kovasti suomalaista mediaa ja tuotti Jouppilalle runsaasti myönteistä julkisuutta. Suomen brändin parantaminen Euroopassa ei kuitenkaan onnistunut, sillä Helsingin Sanomien Jyri Raivion mukaan paikalla oli lähinnä vain muita suomalaisia. Kaikki parlamentin jäsenet oli kutsuttu, mutta pesunkestäviä ulkomaalaisia oli vain muutama arvovieraiden autonkuljettaja.[102]

Vieraita kävi myös Marjatta Stenius-Kaukosen luona hänen kutsustaan, ja Kansan Uutiset raportoi kahden vasemmistoliiton valtuuskunnan matkasta. Huhtikuussa 1995 oli Brysselissä parikymmentä puolueen aktiivia. Heitä kiinnosti mm. valmistautuminen hallitusten väliseen konferenssiin, vasemmiston rooli parlamentissa sekä toiminnan avoimuus. Stenius-Kaukonen totesi, että sosiaali- ja työllisyysvaliokunnan ja täysistuntojen päätökset olivat pääosin hyviä, koska vasemmiston ja vihreiden edustajat olivat paremmin paikalla ja muodostivat siksi usein enemmistön. Avoimuudesta hän sanoi, että europarlamentissa pääsee kuka tahansa seuraamaan myös valiokuntien työskentelyä, toisin kuin Suomessa, joten avoimuuden puute koski ennen muuta ministerineuvostoa ja komissiota.[103]

Kansan Uutiset 9.7.1996. Kuvateksti: ”Europarlamentin edustalla pidetään taajaan mielenosoituksia. Viime viikolla vaadittiin turkkilaisten poliittisten vankien vapauttamista”. Teksti: Kai Hirvasnoro. Kuva: Jarmo Lintunen.

Heinäkuussa 1996 matkusti Brysseliin 13 vasemmistoliiton lokakuun eurovaalien ehdokasta.  Stenius-Kaukonen kertoi heille puolentoista vuoden kokemuksellaan, että EU:n toimielimistä parlamentti on lähimpänä kansalaisia, mutta sen hyvät esitykset jäivät usein toteutumatta ministerineuvoston tyrmäyksen vuoksi: ” – Aika paljon voisi EP:n valtaa lisätä ilman, että se merkitsee mitään federalismia, Stenius-Kaukonen arvioi.”

Hän selvitti mahdollisille seuraajilleen, että työ europarlamentissa on kiinnostavaa, mutta rankkaa. Viisainta olisi keskittyä joihinkin asioihin. Hän piti GUE/NGL-parlamenttiryhmää myös jatkossa parhaana vasemmistoliitolle; oli jo sovittu, että Pohjolan vihreän vasemmiston ryhmä saa vuoden 1997 alusta parlamentin sosiaali- ja työllisyysvaliokunnan varapuheenjohtajan tehtävän.

Stenius-Kaukonen kertoi vasemmistoliiton ehdokkaille myös yhden uutisen: Odotettu ns. komennusmiesdirektiivi oli tulossa syyskuussa parlamentin istuntoon kohtuullisen hyvässä muodossa. Periaatteena oli, että Suomeen tulevalle toisen EU-maan kansalaiselle maksetaan työehtosopimuksen mukaista palkkaa.[104] Koska vasemmistoliiton äänestäjät kuuluivat vielä silloin pääosin työväestöön, tieto oli tärkeä.[105]

Vasemmistoliiton vuoden 1996 eurovaalien ehdokkaiden ryhmä jakautui EU-myönteisiin ja EU-kriittisiin. Kansan Uutisten mukaan kummatkin saivat uskollensa vahvistusta eikä mieli muuttunut. Koska Stenius-Kaukonen oli tehnyt parlamentissa kahden ihmisen työt, vasemmistoliitto toivoi saavansa hänelle kaksi seuraajaa. Kumpikaan valituista, Outi Ojala ja Esko Seppänen, ei osallistunut matkalle.[106]

Vaikka alkuhuuma vuoden 1995 aikana laimeni, uutismedian kiinnostus euroedustajia kohtaan jatkui korkeana. Uutena juttutyyppinä tulivat mukaan meppien vierailut Suomessa. Esimerkiksi Helsingin Sanomat julkaisi Kaupunkikierros-palstallaan ennakkotietoja useista Marjatta Stenius-Kaukosen puheista kotimaassa, kuten:

 ”Äetsässä täytyy olla jotain ihmeellistä. Euroopan parlamentin jäsen Marjatta Stenius-Kaukonen avaa nimittäin uuden vuotensa tekemällä tänään 4. tammikuuta kuntavierailun juuri Äetsään, missä hän viipyy monta tuntia. Yleisö pääsee tapaamaan parlamentaarikkoa klo 18 alkavaan keskustelutilaisuuteen, jossa Stenius-Kaukonen alustaa aiheesta Suomen ensimmäinen vuosi Euroopan jäsenenä.” [107]

Tästä hieman ironisesta jutunpätkästä puuttui se tieto, että Äetsässä todella oli jotakin ihmeellistä. Se oli siihen aikaan Suomen nahkateollisuuden tärkeä keskus, ja alan teollisuuden pärjääminen EU:ssa kiinnosti siellä kovasti. Meppejä kutsuivat puhumaan kunnat, yritykset, kansalaisjärjestöt, koulut – ja monet muut. Mepit kiersivät, minkä jaksoivat ja ehtivät. Paikallislehdet kertoivat usein europarlamentaarikoiden matkoista maakuntiin.[108] Inarin ja Utsjoen kotiseutulehti Ylä-Lappi kirjoitti 29.2.1996:

”Kaikkien ei tarvitse välttämättä matkustaa Brysseliin saakka tavatakseen euroedustajansa. Inarilaisilla oli mahdollisuus nähdä Marjatta Stenius-Kaukonen täällä, kun hän järjesti lapinmatkallaan yleisötilaisuuden Inarin kunnantalolla.”

Ylä-Lappi 29.2.1996. Kuvateksti: ”Vasemmistolainen Marjatta Stenius-Kaukonen on ensimmäinen euroedustaja, joka vieraili Ivalossa. Matkansa aikana hän kävi tutustumassa myös SAKK:n eräopaskurssin leiriin Piekanaäytsissä”. Kuvaaja ei tiedossa.

Stenius-Kaukonen kertoi unionin uuden TACIS-ohjelman avaavan Lapille edullisia näkymiä. Ohjelma tuki markkinatalouteen siirtymistä ja demokratian kehittymistä Itä-Euroopan ja Keski-Aasian maissa. Barentsin alue kuului sen piiriin, joten yhteistyön kohteet olivat lähellä Lappia. Stenius-Kaukonen otti kantaa myös kiisteltyyn kysymykseen siitä, onko Suomi unionissa saamapuolella vai menettäjänä. Hän arvioi, että aikaa myöten Suomi on nettomaksaja, joten unionista kannattaa yrittää ottaa kaikki se hyöty, joka on mahdollista saada.[109]

Stenius-Kaukonen käsitteli Venäjä-asioita myös kesäkuussa 1996 Karjalan Liiton kesäseminaarissa Hämeenlinnassa (hänen isänsä oli kotoisin Sortavalasta). Hän ”parantaisi Venäjän mahdollisuuksia osallistua EU:n tutkimusohjelmiin ohjaamalla TACIS-varoja tähän tarkoitukseen. Venäjällä oli halukkuutta yhteistyöhön, mutta ongelmana oli omarahoituksen puute. Stenius-Kaukonen korosti, että Venäjän avustamisen ja yhteistyön tulisi olla pitkäjänteistä ja poliittisista suhdanteista riippumatonta”.[110]

Vieraillessaan Hämeenkyrössä elokuussa 1996 Stenius-Kaukonen kysyi EU:n vaikutuksista paikkakunnalla. Kunnanjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja kertoivat jäsenyyden lisänneen ennen kaikkea paperityötä. Kaksi ensimmäistä vuotta olivat epäkiitollisia, mutta nyt Hämeenkyrö oli saanut EU-rahaa erilaisiin projekteihin. Peltojakaan ei oltu pistetty pakettiin EU:n vuoksi, sillä täkäläistä sitkeää talonpoikaa ei kovin helposti tapeta.[111]

Huonekalut Ikeasta, kiire jatkui

Euroedustajien arki Brysselissä kiinnosti myös vuonna 1996 monia tiedotusvälineitä. Iltalehti julkaisi 5.10.1996 laajan ja runsain värivalokuvin varustetun artikkelin otsikolla Näin asuvat suomalaiset europarlamentaarikot. Ei luksusta, mutta kallista.[112] Heidi Hautalan ja Marjatta Stenius-Kaukosen kolmen huoneen ja keittiön asunto sijaitsi lähellä parlamenttia. Toisin kuin muut suomalaiset mepit he vuokrasivat huoneiston kalustamattomana ja sisustivat sen itse:

” – Pari kertaa käytiin Ikeassa ja saatiin kaikki perushuonekalut hankittua. Onneksi toi Marjatta on insinööri, niin ne tulivat myös koottua, naureskelee Hautala.”

Kustannukset ja siivoaminen oli jaettu tasan ja kumpikin oli asumiseen tyytyväinen.

Iltalehti 5.10.1996, s. 23. Kuvateksti: ”Heidi Hautalan ja Marjatta Stenius-Kaukosen rupattelu- ja ruokailutuokio yhteisessä asunnossa. Kello lähenee puolta yötä, eli on euroedustajan tavallinen kotiintuloaika”. Kuva: Pekka Keskitalo. Teksti: Leena Marttinen.

Edustajien arkielämän kuvauksessa olivat mukana väliin myös heidän perheenjäsenensä. Aamulehden Moro-liite kirjoitti Marjatta Stenius-Kaukosen puolisosta Erkki Kaukosesta 24.4.1996 otsikolla Meinaako leski lammaspaimeneksi? Juttu kuului lehden Jo toista vuotta EU:ssa -sarjaan. Erkki Kaukonen ei pitänyt itseään euroleskenä, sillä puoliso Marjatta ei ollut nyt juuri sen enempää poissa kotoa kuin eduskunnassa työskennellessään: ”Minulle suurin ero on siinä, että nyt joudun viemään hänet lentokentälle. Ennen ajoin Pispalanharjulta vain rautatieasemalle.”

Moro kertoi Erkki Kaukosen työskentelevän tieteen tutkimuksen erikoistutkijana ja Tampereen yliopiston rehtorin nimeämänä selvitysmiehenä EU:n tiede- ja teknologiakysymyksissä. Matkoja riitti hänelläkin, ja pari viikkoa sitten osuivat puolisot samaan aikaan Brysseliin. Koska Marjatta kuului tutkimus-, teknologia- ja energiavaliokuntaan, pariskunnalla oli nyt myös kummankin työhön liittyviä yhteisiä puheenaiheita. Marjatan Erkki sanoi haaveilevan lammasfarmarin urasta, kun syksyllä palaa Suomeen.[113]

Uutismedia alkoi vuonna 1996 kiinnittää huomiota myös euroedustajien pukeutumiseen. Iltalehti julkaisi 10.2.1996 otsikolla Tyyli hallussa, maailmalla vaanii vaara. ”Naispoliitikot häviävät seinään!” Reima T. A. Luodon valokuvien perusteella tehtyjä arvioita naispoliitikkojen pukeutumisesta. Luoto oli pätevöitynyt tehtävään julkaisemalla teoksen Yrityksen etikettikirja.

Luodon mukaan suomalaiset häviävät seinään. He eivät yllä tyylikkyydessä ruotsalaisten, norjalaisten ja islantilaisten tasolle, mutta hollantilaiset he sentään voittavat. Stenius-Kaukosesta Luoto sanoi väliotsikolla Ohoh!:

”Ohoh, EU-jäsenyys on tehnyt hyvää ainakin Marjatta Stenius-Kaukoselle,Luoto kiittää.
   Muutaman vuoden takaisessa kuvassa Stenius-Kaukonen (vas.) ahertaa eduskunnassa ankeasti roikkuvassa neulepaidassa. Viime syksynä napatussa kuvassa Euroopan unionin parlamentin jäsen poseeraa Strasbourgissa jo paljon raikkaammassa kukkapuserobleiseri -asussa, joskin tiettyä ddr-läisyyttä on vielä mukana.”

Mukana oli myös kuva ja kuvateksti: ”Vasemmiston villapaita jäi, mutta ripaus DDR:ää on jäljellä. EU-edustaja Marjatta Stenius-Kaukonen (vas.) Strasbourgissa syksyllä 1995.[114]

Iltalehti 10.2.1996. Kuva: Timo Hakkarainen/ IL arkisto.

Nyt Stenius-Kaukonen kertoo huvittuneena, että kukkapusero oli ostettu Strasbourgista, ei DDR:stä ja että roikkuva neulepaita oli mitä kaunein Pispalassa käsityönä tehty villapusero.[115]

Stenius-Kaukosen ulkonäköä käsitteli myös toimittaja Erkki Wessman Tamperelaisen sarjassa Tamperelaisia tapaamisia. Wessman oli nähnyt parlamentaarikon ensimmäisen kerran livenä Suomalaisella klubilla järjestetyssä tilaisuudessa.  Televisiokuvasta Wessman oli saanut sen käsityksen, että Stenius-Kaukonen olisi ”lyhyt tättähäärä, huumorintajuton ja pelottava papiljottikojootti”. Totuus olikin toinen:

”Mun virsireikäni loksahti apoammolleen, kun Insinööri-Marjatta purjehti pirkanmaalaisten journalistien miitingiin uljaana kuin kolmimastofregatti tai aivan kuin suoraan kevään muotikuvastosta Brysselin korot kopisten, pitkänä, sulavasäärisenä, huoliteltuna ja hymyillen tavalla, joka hiljentäisi mun lisäkseni tuhannen nälkäistä rakkikoiraa.

–Siinäpä siisti ääniharava, kommentoin.”

Kaukana oli Wessmanin mukaan aika, jolloin äärivasemmalla vielä tapasi ruskeaa pöllitupakkaa polttavia herttakuusisia, jotka kirosivat kuin tukkijullit, löivät nyrkkiä pöytään ja uhkasivat vallankumouksella, jos muu ei auta.[116]

Stenius-Kaukonen muistaa kansanedustajakollegojen joskus vinoilleen, että Marjatta oli oppinut Brysselissä hymyilemään.[117]

* * *

Aamulehti seurasi kesällä 1996 jo toisen kerran Marjatta Stenius-Kaukosen kiireistä päivää Strasbourgissa. Etusivun vinkissä sanotaan: ”Neljä kokousta, pari epävirallista tapaamista, satakunta äänestystä sekä parlamentin normaalit istunnot ja paperityöt päälle. Siinä on ahkeran edustajan päivä Euroopan parlamentin kokoontuessa Ranskan Strasbourgiin.”[118]

Sisäsivulla Aamulehti julkaisi grafiikkana tiedot Stenius-Kaukosen kuukausiohjelmasta heinäkuussa ja päiväohjelmasta 15.–25.7. Päivät alkavat varhain ja päättyvät puolilta öin tai hieman varhemmin. Matkoja on Tampereen, Brysselin ja Strasbourgin välillä, mutta piristeenä kolmipäiväinen Euroopan periferiat -seminaari Portugalin Azoreilla.[119]

Aamulehti 28.7.1996 Satakunta äänestystä aamun urakkana. Grafiikka: Hannu Mänttäri.

Minna Rajalan ja Matti Mörttisen kirjoittamassa neljän jutun kokonaisuudessa on hieman lavastetulta näyttävä kuva, jossa Stenius-Kaukonen tutkii tarkkaavaisen näköisenä papereitaan kannettavan tietokoneen ääressä ja Cay Sevón puhuu seisten puhelimeen. Kuvatekstin mukaan Stenius-Kaukonen käy avustajansa kanssa läpi päivän äänestyksiä, joita saattaa olla yhden päivän aikana jopa 200. Pääjuttu Satakunta äänestystä aamun urakkana alkaa:

” – Taas tulee kiire, huokaa Marjatta Stenius-Kaukonen europarlamentin Strasbourgin huoneessaan.
   Hän kaappaa kainaloonsa reilun pinon mietintöjä, ehdotuksia ja äänestyssuunnitelman. Työhuoneesta on puolen kilometrin käytävätaival parlamenttisaliin. Tällä matkalla ehtii onneksi haukata banaanin.
   Heinäkuun istunnon tiistaiaamun äänestyslistalta löytyy maustettuja viinejä, vaarallisista aineista johtuvia suuronnettomuuksia ja maahuolintaa.”

Aamulehti 28.7.1996. Satakunta äänestystä aamun urakkana. Kuva: Minna Rajala.

Stenius-Kaukosen työhuone Strasbourgissa on pienehkö ja ankea, kirjoittaa Minna Rajala. Seinät ovat harmahtavan valkoiset, ja niitä korostaa pari kirjahyllyä, joissa on pääosin vain paperipinkkoja. Ikkunasta näkyy rakennustyömaa. Sisällä tunkkaisuutta lisäävät ikiaikaiset, pinttyneet kokolattiamatot.

Koska parlamentin istunnot alkavat klo 9 ja kestävät hyvin myöhään, moni edustaja jää yöksi nukkumaan työhuoneeseensa. Stenius-Kaukonen sallii itselleen sen verran inhimillisyyttä, että asuu hotellissa ja kävelee sinne puoli tuntia päivän päätteeksi. Se on tarpeen, sillä muuten ei raittiista ilmasta olisi havaintoakaan. Muistiot, mietinnöt ja ehdotukset seuraavat euroedustajaa hotellille.

Aamulehden mukaan monet äänestäjät luulevat EU-parlamentin jäsenten nauttivan kaupunkien humusta, mutta totuus on toinen. Stenius-Kaukonen kertoi viettäneensä kevään aikana kaupungilla yhden ainoan iltapäivän. Hän sanoo, ettei europarlamenttiin kannata tulla harjoittelemaan politiikkaa:

” – Olisi hyvä, jos henkilöllä olisi jo jonkunlaista poliittista kokemusta. Silloin on helpompi omaksua työtapa ja tietää vähän, miten asioita viedään eteenpäin.”

Lisäksi tarvitaan priorisointia ja hyvät kengät. Päivän aikana joutuu kävelemään käytäviä vähintään neljä kilometriä.

Seura-lehden toimittajat puolestaan tarkkailivat yhden istuntoviikon ajan europarlamentin ja sen suomalaisten jäsenten toimintaa Strasbourgissa. Reportaasi Uusi, uljas euroeliitti. Euroedustajan arki - bisnestä vai puurtamista ilmestyi lehdessä 4.4.1996.[120] Stenius-Kaukosen mukaan kaikilla suomalaisilla taitaa olla jokin Venäjään liittyvä raportointitehtävä: ”Täällä ajatellaan, että meillä on jotain erityistietämystä.” Hän viittaa myös EU:n historiaan ”rauhanprojektina” sanoessaan, että Suomi voi maksaa ”jonkin verran jäsenmaksua vuosittain siitä, että ostetaan rauha Eurooppaan.” Strasbourgin viikoista puhuessaan hän antoi palaa:

” On hirvittävää ihmisten aliarvioimista kokoontua kahdessa paikassa. Se on sekä ihmisten voimavarojen että rahan älytöntä tuhlausta.”

Seura 4.4.1996, s. 10. Stenius-Kaukosen kuvan (ylhäällä oikealla) kuvateksti: ”Marjatta Stenius-Kaukonen sanoo parantaneensa maailmaa 20 vuotta, mutta ei ole varma, onko se parantunut. Hän ei asetu enää ehdolle EU-vaaleissa”. Muissa kuvissa ovat Elisabeth Rehn, Ulpu Iivari, Ritva Laurila ja Heidi Hautala. Kuvat: Kari Santala. Teksti: Pirjo Houni ja Hannu Koskela.

Suuret ja pienet setelit

Vuoden 1996 aineistossa on useita edustajien matka- ja kulukorvauksia käsitteleviä juttuja. Marjatta Stenius-Kaukosen saama julkisuus asiassa oli myönteistä, sillä hän vaati koko eurouransa ajan johdonmukaisesti matkakorvauksien maksamista todellisten kustannusten mukaan kuitteja vastaan.

Iltalehti julkaisi 27.7.1996 jutun otsikolla Europarlamentin rahakohu ärsyttää lähteviä suomalaisedustajia. ”Sama palkka kaikille ja kulukorvaukset kuittien mukaan”. Jutussa haastateltiin neljää parlamentista vapaaehtoisesti luopuvaa suomalaista euroedustajaa. Jatkuva puhe edustajien huimista ja valvomattomista kulukorvauksista ärsytti heitä ja he vaativat siirtymistä – jotta ”huuto loppuisi” – yksinkertaiseen järjestelmään: sama palkka kaikille ja kulukorvaukset kuittien mukaan. Marjatta Stenius-Kaukonen oli yksi haastatelluista.

Kaikki neljä olivat harmissaan sitä, että euroedustajien rahat olivat saaneet ”suunnatonta julkisuutta” varsinaisten parlamentissa käsiteltävien asioiden kustannuksella.[121]

Matkakorvaukset maksettiin tuolloin EU:ssa kilometreissä lasketun etäisyyden mukaan, joten suomalaisille karttui matkarahaa paljon enemmän kuin Keski-Euroopan edustajille. Aluksi ei viikoittaisen bisnesluokan lennon maksamiseen vaadittu, että olisi käynyt lentoasemalla päinkään. Stenius-Kaukonen kertoi Aamulehdessä käyneensä keväällä erikseen ilmoittamassa, ettei käytä viikoittaista matkaetuaan. Hänelle sanottiin, että ei auta, se maksetaan joka tapauksessa automaattisesti. Itse asiassa säädökset olivat kuitenkin muuttuneet jo vuotta aiemmin niin, että edustaja oli oikeutettu viikoittaiseen korvaukseen vain, jos oli todella käynyt kotimaassaan. Kukaan ei vain tiennyt asiasta.[122]

Aluksi saattoi matkakorvauksen saada myös niiltä viikoilta, jolloin jäi kotiin lukemaan Aku Ankkaa. Siihenkin tuli muutos niin, että edustajan piti vahvistaa puumerkillään olleensa paikalla valiokunnissa ja täysistunnoissa.

Europarlamentti käsitteli kulukorvausten leikkaamista vuonna 1996 kahdesti, ensin toukokuussa ja sitten lokakuussa. Toukokuussa matkakustannusten korvaamista todellisten kulujen mukaan kannatti 32 edustajaa. Lokakuussa heidän määränsä oli noussut 85:een, mutta toista mieltä oli äänestyksessä 328 euroedustajaa.

Heidi Hautala ja Marjatta Stenius-Kaukonen toimivat aktiivisesti asiassa. Stenius-Kaukonen lähetti syyskuussa 1996 kirjeen puhemies Klaus Hänschille ja allekirjoitti yhdessä muutamien muiden EU-kriittisten ja vasemmistolaisten edustajien kanssa aloitteen asiasta lokakuussa pidettyyn parlamentin äänestykseen. Hän myös esiintyi aihetta käsitelleessä englantilaisen ITV-kanavan dokumentissa, jolle Heidi Hautala toimitti omia laskemiaan.

Stenius-Kaukonen pääsi sanomaan ITV:n ohjelmassa miljoonayleisölle, että europarlamentin matkakorvauskäytäntö oli aivan metsässä, ylikompensaatio oli huima.

Heidi Hautala arvioi, että siirtyminen oikeudenmukaiseen järjestelmään leikkaisi hänen korvaustaan 30 000 markkaa kuukaudessa, eli yli 8 000 nykyeuroa. Suomen euroedustajat saisivat kukin 400 000 markkaa (noin 112 000 euroa) vähemmän vuodessa.[123]

Toisaalta Stenius-Kaukosen esittämä euroedustajien yhtenäinen palkkaus olisi merkinnyt suomalaisten meppien tulotason selvää nousua. Siihen aikaan kukin edustaja sai saman palkan kuin olisi saanut kansallisessa parlamentissaan, ja vaikkapa italialaisten palkkataso oli Stenius-Kaukosen muistin mukaan suomalaisiin verrattuna ainakin kolminkertainen. Ja kaikki suomalaiset, hän muiden mukana, harrastivat myös pientä (viatonta) harmaan alueen lentelyä. Jos lensit Suomesta Brysseliin meno-paluulipulla maanantaista perjantaihin, et saanut turistiluokan lippua, sillä sen ehtojen mukaan oli oltava perillä viikonlopun yli. Oli pakko käyttää kalliita bisnestikettejä. Mutta jos hankitkin lipun aina maanantaista vasta seuraavan viikon perjantaihin, ehto täyttyi. Täytyi vain olla käytössä samanaikaisesti kaksi lippua, mikä ei ollut kiellettyä.[124]

Stenius-Kaukosen mukaan päivärahoista ei jäänyt juuri ylimääräistä, sillä asuminen oli kallista sekä Brysselissä että Strasbourgissa ja niistä piti maksaa euroedustajan monia kuluja.[125] Matkakorvauksista sen sijaan jäi rahaa ”hyviin tarkoituksiin”.

ITV teki toisen dokumentin parlamentin hyvin anteliaasta lisäeläkejärjestelmästä. Iltalehden jutun mukaan Stenius-Kaukonen ei kartuttanut lisäeläkettä, mutta yhdeksän suomalaista meppiä oli sellaisen ottanut.[126] 

Matkakorvaukset saivat aikaan Suomessa niin vilkkaan keskustelun, että sitä kutsuttiin suomalaisen kateuden monumentiksi. Asiaan puuttui lopulta myös pakinoitsija Origo:

”Viime viikolla parlamentissa äänestettiin matkakulujen järjellistämisestä. Suomalaisista sitä kannattivat Marjatta Stenius-Kaukonen ja Heidi Hautala.
[…]
Minusta tässä on takerruttu lillukanvarsiin. Kyllä suomalainen euroedustaja on rahansa ansainnut, oli se kuinka suurta ja harmaata tahansa.”[127]

Suuret ja pienet ryhmät

Toinen Suomessa vuonna 1996 isoksi EU-teemaksi noussut aihe oli yksittäisen europarlamentin edustajan vaikutusvalta. Oliko koko parlamentilla valtaa ylipäätään ja jos oli, oliko sitä vain suurten parlamenttiryhmien jäsenillä? Taustalla olivat lähestyvät vaalit, joiden alla suuriin ryhmiin kuuluvat kokoomuksen ja Sdp:n ehdokkaat vakuuttivat olevansa ainoa järkevä vaihtoehto ja pienempiin kuuluvat yrittivät vakuuttaa, ettei heille annettu ääni mene hukkaan.

Kiista näkyi Helsingin Sanomissa muun muassa mielipidesivun sananvaihdossa, jossa vastakkain olivat yhtäältä tutkijat Tapio Raunio ja Matti Wiberg sekä toisaalta pienempiä ryhmiä edustavat mepit Heidi Hautala, Olli Rehn ja Marjatta Stenius-Kaukonen. Tutkijat katsoivat, että vaikuttaminen parlamentissa onnistui vain suuriin ryhmiin kuulumalla. Mepit taas sanoivat, että esimerkiksi valiokuntien lausunnon valmistelijalla oli suuri vaikutus siihen, millaiseksi parlamentin päätös muodostui. Ja pienessä ryhmässä oli mahdollisuuksia päästä vaikutusvaltaiseen asemaan oman osaamisen ja ahkeruuden perusteella. Aktiivisuus ja asiantuntemus painaa europarlamentissa paljon, he sanoivat.[128]

Raunio ja Wiberg myönsivät vastauksessaan, että taitavat ja aktiiviset edustajat nousevat esiin europarlamentissa, ja esimerkiksi lausunnon valmistelijan työ on tärkeää. Lausunto ei kuitenkaan etene yhtään mihinkään, jos sillä ei ole kahden suuren ryhmän tukea. Pienten ryhmien kanta yksinkertaisesti sivuutetaan. Tutkijat viittasivat varsin kopein sanankääntein omiin tutkimuksiinsa, joissa asia oli todistettu.[129]

Iltalehti kysyi kuukautta myöhemmin, kannattaako äänestää suuren vai pienen ryhmän ehdokasta. Tämä kysymys oli lehden mukaan vaalien kuuma puheenaihe. Marjatta Stenius-Kaukonen nousi jutussa pääosaan:

” – Suurissa ryhmissä suomalaisilla ei ole vuosikausiin mitään mahdollisuutta päästä ryhmän koordinaattoriksi valiokunnissa. Pienissä ryhmissä se on helpompaa. [...]
– Jos on aktiivinen, niin voi vaikuttaa. Asiantuntemus ei riipu ryhmän koosta, muistuttaa Stenius-Kaukonen.
   Puolueryhmän värillä ei ole merkitystä, jos edustaja pysyy tuppisuuna valiokunnassa.”

Stenius-Kaukonen sai jutussa tukea professori Esko Antolalta, joka korosti valiokuntatyön merkitystä. Yksittäisen edustajan rooli oli europarlamentissa paljon suurempi kuin Suomen eduskunnassa: ”Silloin yksittäisen edustajan kyvyt ovat avainasemassa.”[130]

Ilkka-lehden haastattelussa Marjatta Stenius-Kaukonen korosti ja avasi seikkaperäisesti valiokuntien koordinaattorin tehtäviä. Jokainen poliittinen ryhmä valitsi valiokuntaan koordinaattorin. Nämä vastasivat valiokunnan työn järjestämisestä ja kävivät keskenään läpi kaikki muutosehdotukset, joita saattoi olla satoja. Koordinaattori, kuten Stenius-Kaukonen GUE/NGL-ryhmän edustajana, saattoi saada läpi omia näkemyksiään. Koordinaattorit myös päättivät, kuka oli se onnellinen, joka sai vastuuta ja näkyvyyttä toimia esittelijänä, siis tehdä raportin eli pohjatekstin valiokunnan mielipiteeksi. Stenius-Kaukonen sanoi olevansa 16 suomalaisesta europarlamentaarikosta ainoa, joka oli päässyt koordinaattorin tehtävään.[131]

Ilkka 13.10.1996. Kuvateksti: ”Marjatta Stenius-Kaukonen vakuuttaa, että Euroopan parlamentti on työteliäs paikka eikä hän jää pois turhautumisen vuoksi.” Teksti ja kuva: Sirpa Poranen.

Esittelijöiden paikat jyvitettiin poliittisten voimasuhteiden mukaan, mutta pienemmätkin puolueet saivat niitä tehtäväkseen. Eivät ehkä kaikkein tärkeimpiä, mutta merkittäviä kuitenkin. Stenius-Kaukosen mukaan edustaja voi tässä roolissa onnistua vaikuttamaan suurten ryhmien kannanottoihin, jos osasi luovia ja sovitella ja jos pystyi perustelemaan kantansa. Esittelijä kävi neuvotteluja myös komission edustajien kanssa, ministerineuvoston puheenjohtajamaan kanssa, lobbareitten kanssa – kaikkien mahdollisten tahojen kanssa. Toki pienet voitiin jyrätä, jos kaksi suurinta ryhmää tekivät keskinäisen sopimuksen. Monet asiat menivät kuitenkin europarlamentissa oikeisto-vasemmisto-akselin mukaan, jolloin suuret ryhmät olivat eri leireissä. Ja koska Stenius-Kaukosen mukaan porvaripuolen edustajilla oli enemmän poissaoloja, valiokunnassa saatiin usein enemmistö vasemmiston näkemykselle.[132]

Stenius-Kaukosella oli kokemusta myös siitä, että parlamentin ja ministerineuvoston yhteispäätösmenettelyssä parlamentaarikko saattoi nousta puolueensa kokoa suurempaan asemaan. Komissaarit kyllä kuuntelevat, perustelevat ja tarkistavat omia näkemyksiään, kun etsitään yksimielisyyttä.

Maakaasuhankkeessa Stenius-Kaukonen oli päässyt perehtymään kyseiseen, vähintään kuukausia kestävään yhteispäätösmenettelyyn: ” – Kirjan siitä voisi kirjoittaa, huokaisee europarlamentaarikko.” Hän koki kuitenkin, että yksittäisen edustajan aktiivisuus huomattiin. Muun muassa energiakomissaari kirjoitti hänelle ja selvitti komission näkökantoja. ” – Olin siitä ällistynyt.” [133]

Työttömien oikeuksia,
ksylitolia ja kakkostukea

Kun Marjatta Stenius-Kaukosen edustajakausi läheni päätöstä vuonna 1996, hän näyttää lehtijuttujen mukaan lisänneen kierroksia entisestään. Muutama esimerkki:

Valtiotieteiden tohtori Seppo Ruotsalainen kirjoitti Helsingin Sanomien mielipidesivulla Esko Ahon hallituksen aikana säädetystä työttömyysturvalain muutoksesta, joka esti työttömiä matkustamasta ulkomaille. Ruotsalainen viittasi Kansan Uutisten 19.9.1996 raportoimaan tapaukseen, jossa vasemmistoliiton europarlamentaarikko Marjatta Stenius-Kaukonen oli kutsunut luokseen Brysseliin useiden kansalaisjärjestöjen edustajia, heidän joukossaan työttömien toimikuntien edustajia eri puolilta maata. Eräät matkalle valmistautuneet olivat saaneet työvoimatoimistoltaan ilmoituksen, että jos he lähtevät Brysseliin, he menettävät päivärahansa ja ”muitakin rangaistusseuraamuksia voi tulla”.  Ruotsalainen piti käytäntöä käsittämättömänä. Miten työttömät voivat osallistua työttömyyden voittamiseen tähtäävään kansainväliseen keskusteluun, jos he eivät voi poistua maasta ainoan toimeentulon lähteensä menettämisen uhalla?[134]

Taustalla oli hieman valmistelua, koordinointia ja julkisuustyötä. Työttömät olivat jättäneet täsmälleen samanlaiset ilmoitukset matkastaan omiin työvoimatoimistoihinsa, jotta nähtäisiin päätösten vaihtelu. Kolmelta päivärahat evättiin, viideltä ei. Mediajulkisuus auttoi ja käytäntö muuttui.

Ksylitolimakeisten verovapautta koskeva kysymys sai Suomessa tilaa monien lehtien palstoilla.Komissio vaati Suomen hallitusta perumaan makeisveron poistamisen ksylitolituotteilta, koska piti verottomuutta kilpailun esteenä. Stenius-Kaukonen teki komissiolle suullisen kysymyksen aiheesta ja kertoi taustaa. Asia oli lähtenyt liikkeelle koululaisten nimienkeruusta. Vatialan koulun oppilaat olivat havainneet, että hampaiden reikiintymistä estävät ksylitolimakeiset olivat selvästi muilla aineilla makeutettuja kalliimpia. Monen vuoden työn jälkeen koululaisten aloite johti siihen, että Suomessa ksylitoli vapautettiin makeisverosta.

Jos komissio nyt estää verottomuuden, Stenius-Kaukonen sanoi, se samalla vie lasten ja nuorten uskon omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa lainsäädäntöön ja terveempien elämäntapojen edistämiseen.

Kysymykseen vastannut komissaari Mario Monti ei ollut vakuuttunut, että taustalla olisivat ainoastaan terveyssyyt. Komission mielestä kyseessä oli piilotuki Suomen ksylitolituotannolle.[135]

Suomessa luovuttiin myöhemmin makeisverosta kokonaan. Sen jälkeen ksylitolinameja ei suosittu, mutta kaikki makeiset olivat halvempia ja hampaiden reikiintyminen sai jatkua. Sisämarkkinat vetivät pidemmän korren, terveys lyhyemmän.

Marjatta Stenius-Kaukonen toimi EU:n uutta syöpädirektiiviä koskevan parlamentin mietinnön esittelijänä. Hän raportoi toukokuussa koko parlamentille esityksen, jonka sosiaali- ja työllisyysvaliokunta oli jo hyväksynyt. Stenius-Kaukonen oli tyytyväinen lopputulokseen, sillä yhtä lukuun ottamatta kaikki hänen tekemänsä muutosesitykset menivät läpi ja kelpasivat myös alkuperäisen asetusluonnoksen laatineelle komissiolle. Ainoa takaisku oli, ettei Stenius-Kaukosen tarjoama tiukennus bentseenin raja-arvoon työpaikkojen hengitysilmassa onnistunut. Voimaan tullessaan direktiivi edellytti toimia myös Suomessa, sillä suomalaiset ohjearvot syöpävaarallisista aineista olivat huomattavasti korkeammat.[136]

Vuoteen 1996 osui yksi poliittinen vääntö, joka liittyi Pirkanmaan asemaan EU:n aluetukien saajana. Ahon hallitus oli päättänyt vuonna 1994 ne alueet, joille haettiin rahoitusta EU:n taantuvan teollisuuden kakkostuen kautta, eikä Tampereen seutu ollut tässä joukossa. Aamulehden tietojen mukaan sisäministeriön virkamiehet olivat ehdottaneet Tamperetta listalle, mutta se katosi yllättäen keskustalaisen sisä- ja kokoomuslaisen työministerin käsitellessä asiaa. Kakkostuen ehtoihin kuuluivat teollisuuden rakennemuutos ja korkea työttömyys. Tampereen talousalue tiesi olevansa ainoa yli 20 prosentin työttömyysalue Euroopassa, joka ei saanut minkäänlaista kansallista tai kansainvälistä erityistukea työllisyyden hoitoon.

Tukivyöhykkeitä oltiin tarkastamassa, mutta komissio edellytti, että johdonmukaisen ja pitkäjänteisen tuen takaamiseksi muutosten olisi oltava ”marginaalisia” ja ”minimaalisia”. Tampereen seudun nostaminen kakkostukialueeksi olisi ollut kaikkea muuta kuin marginaalinen asia, sillä 270 000 asukkaan lisääminen olisi edellyttänyt vastaavasti 270 000 asukkaan poistamista jostakin muualta, eli tukialueiden rankkaa karsintaa. Lipposen hallitus ei tätä muutosta ehdottanut.

”Tamperelaisena taistelen asian puolesta viimeiseen saakka”, sanoi Stenius-Kaukonen Aamulehdessä 14.2.1996, mutta ei uskonut muutokseen itsekään. Hän ehdotti kakkostuen rajojen tarkastamista, koska korkean työttömyyden Suomessa kakkostuen ehdot täytti kaksi kertaa niin suuri joukko alueita kuin tukea saattoi saada.[137]

Marjatta Stenius-Kaukosen poisjäänti europarlamentista selvästi harmitti Aamulehteä, sillä näytti hyvin todennäköiseltä, ettei Pirkanmaalla olisi pian enää yhtään ”omaa” euroedustajaa. Lehti pahoitteli, että ”maakunnan ainokainen, mutta tarmokas edustaja Marjatta Stenius-Kaukonen ei enää asetu ehdolle”.[138] Muita riittävän tunnettuja poliitikkoja ei Pirkanmaalla ollut, mutta julkkispuolelta sellainen löytyi. Kokoomus asetti lokakuun 1996 vaaleihin ehdokkaaksi ”visailupersoonana” tunnetun tamperelaisen Jyrki Otilan, joka myös valittiin. Hänen meppiuransa jäi kuitenkin lyhyeksi.

Tietolaatikko 5: Vuoden 1996 asioita

Parlamentti hyväksyi helmikuun alussa 1996 oman kulttuurivaliokuntansa mietinnön, joka nosti EU-maiden tv-ohjelmiston eurooppalaisuuskiintiön 50 prosenttiin. Samalla pyrittiin suojaamaan huomattavasti aiempaa tehokkaammin lapsia television mainonnalta, pornografialta ja väkivallalta. Tiukkaa kiintiöimistä kannattivat suomalaisista ainoastaan Hautala ja Stenius-Kaukonen.[139]

Asiaan otti kantaa myös Stenius-Kaukosen puolueen puheenjohtaja, kulttuuriministeri Claes Andersson. Hän piti vieraana kiintiöajattelua ja uskoi, että anglo-amerikkalaisia ylikaupallisia ohjelmia vastaan taistellaan parhaiten tekemällä parempia ohjelmia.[140]

* * *

Europarlamentti hyväksyi maaliskuun alussa kannanottonsa unionin hallitustenväliseen konferenssiin (HVK), joka oli alkamassa maaliskuun lopussa. Helsingin Sanomat luonnehti kannanottoa maltilliseksi. Se hyväksyttiin suurten ryhmien äänin. Tavoitteena oli lisätä parlamentin valtaa ja tehostaa unionin toimintaa sisä-, oikeus- ja ulkopolitiikassa. Turvallisuuspolitiikkaa koskevassa kohdassa esitettiin EU:n ja WEU:n yhdistämistä, mutta puolueettomat maat voisivat halutessaan osallistua vain rauhanturva- ja kriisinhallintaoperaatioihin. Niiden ei olisi pakko lähteä sotaan puolustamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta toista WEU-maata.

Kannanottoa vastaan äänestivät suomalaisista mepeistä Hautala ja Stenius-Kaukonen sekä kolme keskustan edustajaa. Helsingin Sanomien mukaan kannanoton merkitys jää vähäiseksi, sillä parlamentti ei tule pääsemään HVK:ssa edes ovensuuhun kuunteluoppilaaksi Ranskan ja Britannian vastustuksen vuoksi.[141]

* * *

Maaliskuussa 1996 Stenius-Kaukonen otti STT:n haastattelussa kantaa eurooppalaisen työttömyyskriisin ratkaisemiseen. Hallitustenvälisen konferenssin päätöksiin olisi saatava mukaan työttömyyden vähentäminen. Pelkät sanat eivät kuitenkaan auta, vaan tarvittaisiin enemmän kokeiluja työn jakamisesta sekä tietojen ja kokemusten vaihtoa EU-maiden välillä. Ja rahaa esimerkiksi työttömien henkilökohtaisten työllistämissuunnitelmien tekemiseen. Lisäksi EMU-kriteerit olivat Stenius-Kaukosen mielestä ristiriidassa työllisyystavoitteiden kanssa, joten niitä tulisi muuttaa.[142] Karthagon tavoin EMU ilmestyi usein hänen tiedotteidensa ja haastattelujensa loppuun.

* * *

Parlamentti hyväksyi syyskuussa mietinnön työajan lyhentämisestä. Keinoja olivat mm. asteittainen siirtyminen eläkkeelle, vapaaehtoinen osa-aikatyö, ylityötuntien vähentäminen, viikoittaisen enimmäistyöajan lyhentäminen sekä jatkuvan koulutuksen kehittäminen.

Stenius-Kaukonen kannatti voimakkaasti mietintöä ja työajan lyhentämistä työttömyyden vähentämisen keinona. Hän tuki mm. ehdotusta sosiaaliturvamaksujen porrastamisesta työajan pituuden mukaan. Kansan Uutiset huomautti, että parlamentin mietintö ei velvoita jäsenmaita mihinkään, mutta se oli painava mielipide asiasta käytyyn keskusteluun. [143]

Kansan Uutiset 3.10.1996. Kuvateksti: ”Ranskan entinen pääministeri Michel Rocard pitää työajan lyhentämistä välttämättömänä työttömyyden alentamiseksi”. Kuvaaja ei tiedossa. Juttu: Erkki Metsälampi.

Vaalit 1996 – Väyrysestä äänikuningas, Rehn ulos

Lokakuun 1996 eurovaalien lähestyessä parlamentin Helsingin tiedotustoimiston johtaja Renny Jokelin ideoi ”vaalikirjan”, jota jaettaisiin kirjastoissa ja vaalitilaisuuksissa. Siihen kerättäisiin kyselylomakkeella kaikkien euroehdokkaiden näkemyksiä ja taustatietoja.

Noin 80 prosenttia ehdokkaista oli jo palauttanut lomakkeen, kun europarlamentin pääsihteeristö kielsi kirjan ja perusteli päätöstään sillä, että kaikkien suomalaisten europarlamenttiehdokkaiden esitteleminen yksissä kansissa ei ollut parlamentin työn tunnetuksi tekemistä.

Heidi Hautala ja Marjatta Stenius-Kaukonen protestoivat päätöstä ja pitivät selvänä, että vaatimuksen kirjan kieltämisestä olivat esittäneet europarlamentin nykyiset suomalaiset jäsenet. Syy oli heidän mukaansa se, että lomakkeessa kysyttiin myös ehdokkaiden omaisuutta, tuloja ja vaalikampanjan rahoitusta, minkä kertominen ei ollut kaikille mieluinen asia. Stenius-Kaukonen puolusti kirjaa muun muassa sillä, että muutkin kuin varakkaita taustaryhmiä edustavat ja pääkaupunkiseudun julkkisehdokkaat saisivat mielipiteensä äänestäjien tiedoksi.[144]

Aamulehti pohti pääkirjoituksessaan 2.4.1996 valtakunnallisten listojen tarkoittavan sitä, että kaikki suomalaiset euroedustajat tulevat pääkaupunkiseudulta lukuun ottamatta etelästä Lappiin paluumuuttanutta Paavo Väyrystä:

”16 suomalaista ei tietenkään tee europarlamentissa kesää ovat he sitten kotoisin miltä puolelta maata tahansa. Kuitenkin nykyisetkin ehdokkaat ovat saaneet huomattavia tehtäviä omien parlamenttiryhmiensä sisällä ja kautta.”

Lehden käsitys europarlamentaarikoiden työstä ja vaikutusmahdollisuuksista oli siis melko myönteinen.

Lokakuussa 1996 pidettiin samaan aikaan europarlamentin vaalit ja kunnallisvaalit. Parlamentissa kävi kato, sillä seitsemän vuonna 1995 parlamenttiin tullutta edustajaa ei onnistunut uusimaan paikkaansa. Ja kahdeksas, keskustan Timo Järvilahti, ei päässyt edes ehdolle.

Keskustan nyreyteen Järvilahtea kohtaan oli kaksi syytä. Ensimmäinen oli tapaus, jossa hänen kerrottiin sanoneen illanistujaisissa saksalaiselle naiskollegalleen: ”Your man go, we go my room” – tai jotain sinne päin. Järvilahti ei kiistänyt tekoa, mutta kutsui seksuaalista ahdistelua kuivaksi varsinaissuomalaiseksi huumoriksi.[145]

Toinen syy oli se, että Järvilahti kepusteli omia EU-korvauksiaan suuren mediakohun arvoisesti. Hän ohjasi avustajapalkkiot kotikonnulle, ja kun asiasta nousi melu, hän muisti, että itse asiassa hänen vaimonsa toimiikin avustajana. Tosin vaimon palkkauksen välikätenä toimineen yhdistyksen puheenjohtaja ei ollut kuullut koko asiasta ennen toimittajan soittoa. Tv-keskustelu aiheesta Ylen Kari Tervon kanssa jäi historiaan.[146] EU ei rangaissut Järvilahtea, mutta näillä kahdella teolla hän lunasti eturivin paikan ahdistelun, tankeroenglannin, puliveivauksen ja narahtamisen varsin kilpailluissa suomalaisen politiikan sarjoissa.[147]

Vuoden 1996 vaaleissa kävi ilmeiseksi ongelma, jonka edessä kaikki euroedustajat ovat sen jälkeen olleet. Paikan uusimiseen tarvitaan suomalaisten äänestäjien tukea, mutta Brysselistä ei ollut helppo näkyä ja pysyä vaalikansan mielessä. Piti saada aikaan jotakin kouriintuntuvaa, jota esitellä – mikä ei EU:ssa ole helppoa – tai keksiä konsteja, joilla kerätä mediajulkisuutta. Median kiinnostuksen herättäminen ei näytä olleen aluksi kovin vaikeaa, mutta hankaloitui nopeasti.

Iltalehti kirjoitti 21.10. mehukkaan otsikon: Suursiivous europarlamentissa, vain neljä jatkaa. Pudonnut Olli Rehn autokauppiaaksi? [148] Toinenkin lehden otsikko samana päivänä oli pysäyttävä: Brysselissä kämppäkaverin paikka vapaana. Heidi Hautala ei ole europarlamentissa vihreä.[149]

Iltalehti 21.10.1996. Kuvateksti: ”Ryhdyn joko tutkimus- ja opetustyöhön tai yrittäjäksi, vaalien alla tohtoriksi väitellyt Olli Rehn tuumaa”. Kuvaaja ei tiedossa.

Parlamenttiin valittu Hautala halusi Yleisradion Isossa pajassa Pasilassa halata Brysselin kämppäkaveriaan Marjatta Stenius-Kaukosta. Hautala pahoitteli asuintoverin päätöstä palata Suomeen; hänen oli nyt hankittava uusi kämppis. Pasilassa Hautala kehui, kuinka mukavaa Marjatan kanssa oli ollut, iltaisin lähdettiin Brysselissä lenkille.

” – Tai ravintolaan, Stenius-Kaukonen tarkentaa. Väistyvät eivät kiertele.
Hautala lupaa, että Steniukselle on yhä paikka vierassohvalla. Stenius paljastaa taas jotain: tilapäismajoittujia on ollut paljon.”

Hautala pahoitteli Olli Rehnin putoamista, sillä hän oli, kuten tv-toimittaja Leena Brandt sanoi, näkyvä ja tunnettu europarlamentaarikko. Sen sijaan Suomessa paljon esillä ollutta ja äänikuninkaaksi 157 181 äänellä noussutta Paavo Väyrystä ei tunnettu parlamentissa juuri lainkaan.

Hautala muistaa Rehnin sanoneen, että euroedustajan työstä välittyy Suomeen vain viisi prosenttia. Miksi se kerrotaan vasta nyt, kun on jo äänestetty?

Tämä oli selvää journalismikritiikkiä. Suomessa ja suomalaisen median suuntaan väsymättömän aktiivinen keskustalainen, populistinen eurokriitikko Väyrynen sai äänivyöryn, vaikka oli EU-parlamentissa ollut yrmyilevä ja hieman koominen statisti. Sen sijaan asioihin paneutunut ja kollegojen arvostama keskustalainen Rehn putosi.

Professori Tuomo Martikainen lienee tarkoittanut Väyrysen vastakohtaa, kun hän määritteli oman ihanne-ehdokkaansa eurovaaleissa: ehdokas, joka uskoo pärjäävänsä Euroopassa, jolla on yhteistyökykyä ja supliikkia ja joka ei ole häpeäksi suomalaisille.[150]

Vasemmistoliitto sai uuteen europarlamenttiin siis kaksi edustajaa, Outi Ojalan ja Esko Seppäsen. Seppänen sai Väyrysen tavoin yli 150 000 ääntä, Outi Ojala noin 20 000. Seppästä ei juuri näy vasemmistoliiton vahdinvaihtoa käsittelevissä lehtijutuissa. Ojala sen sijaan on usein esillä ja myös yhdessä Stenius-Kaukosen kanssa, joka oli petannut hänelle paikan sosiaali- ja työllisyysvaliokunnan varapuheenjohtajana. Sen lisäksi Ojala jatkoi työtä tutkimus-, teknologia- ja energiavaliokunnassa ja toivoi pääsevänsä aluepoliittiseen valiokuntaan. Stenius-Kaukonen opasti häntä työhön kädestä pitäen, äänestyslistojen lukemisesta alkaen. Se oli Ojalan mukaan tarpeen, sillä työt alkoivat heti täysillä.[151]

Aamulehti 12.11.1996. Kuvateksti: ”Hyvänä tukena. Marjatta Stenius-Kaukonen neuvoi kädestä pitäen Outi Ojalaa miten europarlamentissa toimitaan.” Kuva: Kimmo Mäntylä – Lehtikuva. Teksti: Kirsti Pohjonen.

Aamulehdessä Outi Ojala sanoi, että monien uusien asioiden edessä on vähän kuin ”orpo piru” ja oli tyytyväinen siihen, että oli henkilökohtainen työhönopastaja mukana.[152]

Marjatta Stenius-Kaukonen ei jättänyt politiikka, vaikka niin ensin aikoi, vaan pyrki ja pääsi Tampereen kaupunginvaltuustoon 6 367 äänen saaliilla. Äänimäärä oli neljänneksi suurin koko Suomessa. Helsingin Sanomien selitys hänen suosiolleen oli epätavallinen:

”Pekka Paavolan nostattama protestikuoha vei ääniä 1992 kaikilta puolueilta.
  Demarien – ja Paavolan – onnettomuudeksi Paavolan paikalle nousi nyt Marjatta   Stenius-Kaukonen, joka imuroi tehokkaasti naisten ääniä.
    Hänen imussaan tuli vaalivoitto, myönteinen piikki vasemmistoliiton koko maan menestyksessä.”[153]

Yleensä Stenius-Kaukosta ei kuvattu protestikuohalla ratsastajaksi, vaan asiapoliitikoksi.

Myös Helsingin Sanomien samassa yhteydessä julkaisema henkilökuva Moni muisti liinatukan oli näkökulmaltaan omintakeinen.

”Mainoksia oli niukasti, mutta äänivyöryyn on monta selitystä. ”Kyllä se muistetaan, kun nuori liinatukkainen insinööri tuli tänne työsuojelutarkastajana ja pysäytti tehtaita”, vanha kommunisti kertaa uraa.
  Muistoissa on liioittelua vain hiukan. Ei nyt ihan tehtaita, mutta vanhoja koneita, myöntää Stenius-Kaukonen.”

Koneiden pysäyttämisen jälkeen Stenius-Kaukonen oli toiminut kansanedustajana 20 vuotta, europarlamentaarikkona kaksi vuotta ja tehnyt kaikenlaista muutakin. Niistä oli saattanut jäädä äänestäjien mieleen enemmän kuin 1970-luvun alkupuolen tapahtumista.

Suomalaisten meppien ensimmäisinä vuosina journalismi ei muistellut vanhoja. EU oli uusi ympäristö ja uusi alku kaikille, joten myös Stenius-Kaukosta arvioitiin mediassa enemmän siitä näkökulmasta, mitä hän teki ja aikoi tehdä kuin siitä, mitä hän oli tehnyt joskus aiemmin. Tämä luultavasti mahdollisti sen, että vasta 1992 kokoomuksesta irrottautuneen Aamulehden ja taistolaiseen leiriin kuuluneen poliitikon välille syntyi hyvä työsuhde ja keskinäinen arvostus. Vielä 1970-luvulla sellainen tuskin olisi käynyt laatuun.

Päättötodistuksen aika

Iltalehden haastattelussa neljän vapaaehtoisesti paikastaan luopuvan edustajan kanssa (Seppo Pelttari, Saara-Maria Paakkinen, Marjatta Stenius-Kaukonen ja Elisabeth Rehn) kaikki katsoivat, että parlamentilla on enemmän valtaa kuin uskotaan. He myös ”sättivät kuin yhdestä suusta raskaan ja kalliin kahden istuntokaupungin järjestelmän”:[154]

”Marjatta Stenius-Kaukonen (vas) sanoo luopuvansa europarlamentista henkilökohtaisista syistä ja lupaa miettiä, mitä hänestä isona tulee. Hänkään ei aio luopua kansalaisjärjestötyöstä, muun muassa Diabetesliitto kiinnostaa jatkossakin.[155] […]

Marjatta Stenius-Kaukonen vertaa europarlamenttia Suomen eduskuntaan ja sanoo kokeneensa, että hänen vaikutusmahdollisuutensa Bryssel-Strasbourg-akselilla ovat olleet paljon suuremmat kuin Arkadianmäellä.

–Pienen maan ja pienen puolueen edustajana minut on omassa sosiaali- ja työllisyysvaliokunnassani täällä otettu vakavasti. Jos on perusteltu mielipide, sen saa läpi. Jos Suomessa taas on väärä poliittinen leima otsassa, niin mikään ei kelpaa.”

Helsingin Sanomat julkaisi 11.9.1996 oman juttunsa siitä, millaisin miettein vapaaehtoisesti lähtevät edustajat päättivät kautensa. Kaikki lukivat myönteisten yllätysten joukkoon sen, että mahdollisuuksia vaikuttaa oli odotuksia enemmän. Kielteistä oli eurotyön sekavuus, sen huono organisointi.

Stenius-Kaukonen totesi, että parlamentti ei ole paikka jonne urheilijoitten kannattaa tulla harjoittelemaan politiikan tekoa. Hän sanoi seuranneensa kauhulla julkkisten pyrkyä parlamenttiin.

Europarlamentin hyvänä puolena hän mainitsi sen, että edustajat eivät alistuneet rooliinsa muualla tehtyjen päätösten nöyränä hyväksyjänä: ”Täällä valtakirja käytetään loppuun saakka – ja vähän ylikin. Täällä on hyvää yritystä.”[156] Iltalehden haastattelussa hän lisäsi europarlamentin eduksi myös sen, että ”täällä äänestetään jatkuvasti, eikä niinkään pyritä kompromisseihin. Suomessahan esimerkiksi sosiaalipolitiikassa asiat menee yksi-nolla valtiovarainministeriön voitoksi…”.[157]

Aamulehti julkaisi omat arvionsa edustajien saavutuksista 11.8.1996. Matti Mörttinen kirjoitti Stenius-Kaukosesta:

”Ei ensin tahtonut löytää poliittista kotiaan, mutta on pistänyt Pohjolan vihreän vasemmiston riveissä tuulemaan. Pohjolan kaasuverkkohankkeen ajajana oppi oikein kantapään kautta, millainen on EU:n pitkä mutta mutkikas yhteispäätösmenettely.

Lisäksi väistyvä tamperelainen on askarrellut sosiaaliasioiden, etenkin työsuojelun direktiivien kimpussa sekä ollut perustamassa parlamenttiin diabetes-ryhmää.”

Stenius-Kaukosen suoritusta arvioivat myönteisesti monet muutkin. Vasemmistoliiton puoluesihteeri Ralf Sund kiitti häntä todella merkittävästä työstä lyhyehkön parlamenttikautensa aikana: ”Suuri kiitos Sinulle, Marjatta. Työskentelit Vasemmistoliiton EU-kartalle”.[158] Helsingin Sanomien toimittaja Paavo Rautio totesi Stenius-Kaukosesta, että ”hänen uutteruutensa on tunnustettu parlamentissa yli ryhmärajojen”.[159] Ilkka-lehden toimittaja Sirpa Poranen aloitti oman juttunsa:

”Kun toisten puolueiden edustajat kiittelevät jonkun europarlamentaarikon työtä ihan vilpittömästi, niin kehujen kohteessa on kyllä oltava paljon hyvää.”[160]

Uuteen työpaikkaansa tutustunut Outi Ojala sanoi puolestaan: ”Marjatta Stenius-Kaukosen tekemän työn arvostus tuli hyvin esiin niin omassa ryhmässä kuin valiokunnissakin.”[161]

Eduskunnasta europarlamenttiin vuonna 1996 siirtynyt Jörn Donner arvioi poliittista toimeliaisuuttaan käyttäen Stenius-Kaukosta mittatikkuna:

” – Se on selvää, että en ole ollut sellainen puurtaja kuin esimerkiksi Marjatta Stenius-Kaukonen, joka perehtyy tuhansiin sosiaalialan asioihin, tekee hirvittävästi töitä. Mutta kohtuullisen ahkera mä olen ollut.”[162]

Kun vasemmiston ryhmä jätti Stenius-Kaukoselle jäähyväisiä, hänen kerrottiin tulleen parlamenttiin pienestä sivuovesta, mutta jättävän sen pääovesta, portit auki.[163] Sama metafora saattoi olla mielessä myös Stenius-Kaukosella itsellään, kun hän aloitti europarlamentaarikkona. Hän nimittäin korosti muutamassa haastattelussa, että oli oppinut ranskaa nimenomaan ”piikana” Pariisissa. Se oli hyvä tapa kertoa myös Suomen tarina Euroopassa.

Selvästi kriittisiä arvioita osuin silmääni vain yksi. Paavo Väyrynen toivotti tervetulleeksi parlamenttiin toiseksi eniten ääniä keränneen vasemmistoliiton kansanedustaja Esko Seppäsen EU-kritiikkiä lisäävänä poliitikkona:

”Väyrysen mielestä puolueen nykyisen edustajan Marjatta Stenius-Kaukosen parlamenttityöskentely on ollut tässä suhteessa vaatimatonta ja ponnetonta.

–Hän on ollut vaisu kritiikissään, Väyrynen huomautti.”[164]

Väyrynen näyttää arvioineen tulevien ja menevien edustajien onnistumista vain sillä yksinkertaisella kriteerillä, miten pahasuisia nämä olivat EU:ta kohtaan. Esko Seppäsen poliittinen profiili oli samanlainen kuin hänellä.

1997

Katse taaksepäin

Marjatta Stenius-Kaukonen täytti 50 vuotta 19.7.1997. Syntymäpäivähaastattelut olivat hyvä paikka katsoa taaksepäin myös kahta vuotta europarlamentissa. Hufvudstadsbladetissa hän sanoi: ”Sain siellä tunteen, että pystyin hyödyntämään tietojani ja vaikuttamaan päätöksiin.”[165]

Stenius-Kaukonen arvioi myös muissa haastatteluissa meppikauden jälkeen, että europarlamentti oli eduskuntaa parempi poliitikon työpaikka. Siellä edustaja pystyi siis hyödyntämään tietojaan ja vaikuttamaan enemmän päätöksiin ja hän oli siellä myös vapaampi ja itsenäisempi. Europarlamentti käytti hyväkseen ja arvosti enemmän asiantuntemusta, se oli keskustelevampi ja sen keskustelu oli syvällisempää.

Suomalaista politiikkaa hän moitti kahdesta ongelmasta, jotka ovat tässäkin tekstissä jo nousseet esiin: kansanedustajat painoivat äänestysnappia laput silmillä puoluejohdon käskyjen mukaan eikä argumentilla ollut mitään painoarvoa, jos näkemyksen esitti väärän puolueen edustaja.

Viimeksi mainittu ajatus sai vastakaikua Nokian johtoon aikanaan kuuluneen Kalle Isokallion haastattelussa lokakuussa 1996:

”Kätketty totuus on, ettei Suomessa ole niin tärkeätä, mitä sanoo kuin kuka sanoo. Marjatta Stenius-Kaukonen kertoi, että europarlamentaarikkona on sikälikin ollut hirveän hauskaa, että siellä, toisin kuin Suomen eduskunnassa, ihmiset kuuntelevat, mitä toinen sanoo vaikka tämä olisi vain vasemmistoliittolainen.”[166]

Yhtä tasa-arvoasiaa ei syntymäpäivähaastatteluissa käsitelty, sukupuolen vaikutusta poliitikon työhön. Stenius-Kaukonen sanoo nyt, että sillä on merkitystä. Naisen persoonaan, ulkonäköön ja pukeutumiseen liittyviä asioita tuovat esiin niin journalistit kuin mieskollegat. Sanotaanko jostakin miespoliitikosta, että hän on komea tai pukeutunut tyylikkäästi? Vakavampaa on kuitenkin se, että naisten esittämiä mielipiteitä ja tekemiä esityksiä ei kuunnella, niiden päälle puhutaan ja ne voidaan sivuuttaa tai torjua. Ei aina eikä kaikkialla, mutta näin tapahtuu edelleen. Stenius-Kaukonen ei tosin osaa sanoa, johtuuko hänen asiallisesti ja rauhallisesti perustelemansa esityksen tyrmääminen siitä, että hän on vasemmistolainen ja nimenomaan taistolainen, siitä että hän on nainen vai siitä, että hän on muuten vain kauhea.[167]

Kansan Uutisten haastattelussa heinäkuussa 1997 kerrattiin Stenius-Kaukosen uraa eduskunnan ja Euroopan parlamentin kautta Tampereen kaupunginvaltuustoon ja sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtajaksi:

” – Kunnallispolitiikassa on hyvää se, että se on niin konkreettista ihmisten asioiden hoitamista. Mutta tietysti ympyrät ovat pienet ja asioista puhutaan paljon vähemmän kuin esimerkiksi Euroopan parlamentissa. Siellä keskusteltiin, ja siellä pienen maan pienen puolueen edustajaakin kuunneltiin.”[168]

Sydän-Hämeen Lehdessä julkaistiin 20.3.1997 laaja Marjatta Stenius-Kaukosen haastattelun hänen kokemuksistaan europarlamentissa.[169] Jutussa nousi esiin muutamia uusia asioita, tai ainakin painotuksia, jotka eivät näkyneet muussa mediassa. Stenius-Kaukonen sanoi esimerkiksi pitävänsä europarlamenttia eurokansalaisten äänenä vallan keskuksessa:

” – Kun kerran EU on olemassa, on tärkeää, että siellä on myös suoraan valittuja edustajia puhumassa tavallisten ihmisten asioista. Parlamentti ja etenkin sen sosiaali- ja työllisyysasiain valiokunta keskustelevat paljon hyvinkin ihmisläheisistä aiheista.”

Stenius-Kaukosen mukaan eurokeskustelu oli tyypillisesti syvällisempää kuin kotoisessa eduskunnassa. Hän korosti valiokuntatyön laatua ja sanoi, että valiokunnissa edustajat todella paneutuivat kysymyksiin:

”Siellä järjestettiin isoja kuulemisia, joihin hankittiin Euroopan parhaat asiantuntijat kertomaan näkemyksistään. Etenkin tutkimus-, teknologia- ja energiavaliokunta käytti paljon tutkimuspuolen asiantuntijoita.”

Asioihin paneutuminen näkyi esimerkiksi silloin ajankohtaisessa hullun lehmän taudin tutkimuskomitean työssä. Parlamentin komitea paneutui asioihin tiukasti eikä päästänyt komissiota helpolla.

Stenius-Kaukonen kannatti Sydän-Hämeen Lehden haastattelussa yhteispäätösmenettelyn lisäämistä, mutta samalla sen yksinkertaistamista ja rajaamista niin, että se ei ulotu jäsenmaiden ulkopolitiikkaan. Haastattelussa käsiteltiin myös parlamentin merkittävää roolia budjettivallan käyttäjänä; se ei noussut esille juuri koskaan keskustelussa parlamentin vaikutusvallasta.

Stenius-Kaukonen kertoi myös, että 16 suomalaista euroedustajaa eivät olleet niin yksituumainen Suomen etujen puolustajien ryhmä kuin ulospäin usein näytti. Oli paljon asioita, joissa puoluekanta vaikutti enemmän kuin kotimaa ja väliin myös otettiin yhteen:

” – Joissakin asioissa Pirkanmaan puolustaminen aiheutti sen, että jouduin napit vastakkain joidenkin suomalaisten kanssa.”

Sydän-Hämeen Lehden toimittaja Timo Peltonen kysyi haastattelun lopuksi, mitä ”tarmokas nainen” kokee saaneensa aikaan lyhyenläntänä edustajankautenaan. Stenius-Kaukonen nosti esiin kaksi asiaa. Tukholman kautta Suomeen tulevan pohjoismaisen maakaasuputken saamisen energiaverkkojen listalle ja diabetestutkimuksen saamisen mukaan viidenteen puiteohjelmaan, jonka laatiminen alkoi kesällä 1996.

Marjatta Stenius-Kaukonen julkaisi Kansan Uutisissa 3.10.1996 eräänlaisen tilinpäätöksen kahdesta vuodestaan. Kirjoitus muistuttaa hieman luentoa, jossa perehdytetään tulevia meppejä parlamentin työskentelyyn ja vaikutusvallan eri muotoihin. Jutussa käydään läpi esimerkiksi yhteispäätösmenettelyn, yhteistoimintamenettelyn ja kuulemismenettelyn erot. Ensimmäisessä menettelyssä parlamentin valta on suurin ja viimeisessä pienin, mutta ei olematon siinäkään; monet parlamentin ehdotuksista menevät silloinkin läpi.[170]

Stenius-Kaukonen korosti tässä tekstissään suomalaisten euroedustajien yhteistyötä, jolla oli saatu parlamentin tuki Suomen kannalta tärkeille asioille. Keskeisessä roolissa olivat asiaa valmistelevan valiokunnan suomalaiset jäsenet, eikä silloin ollut merkitystä sillä, kuuluiko suureen vai pieneen ryhmään. Hän käsitteli melko yksityiskohtaisesti myös parlamentin jäsenten, komission, ministerineuvoston ja virkakunnan yhteyksiä ja tiedonvaihtoa sekä nosti esiin ns. intergroupit, parlamentaarikkojen ja kansalaisjärjestöjen toimintaryhmät, joissa kuullaan asiantuntijoita, keskustellaan ja tehdään ehdotuksia.

Stenius-Kaukonen siirsi eteenpäin tietoa, jota ei oppikirjoista ja esitteistä saanut. Niistä oppi EU:n eri elimien viralliset valtasuhteet, mutta ei sitä, miten tieto liikkui, päätökset etenivät ja epäviralliset verkostot toimivat.

* * *

Vuonna 1999 Marjatta Stenius-Kaukonen palasi vielä neljäksi vuodeksi eduskuntaan, joten Erkki sai taas ajaa häntä aamuisin Pispalanharjulta junalle.

2025

Uskokaa tai älkää, mutta mepit ja toimittajat onnistuivat!

Lupasin jutun alussa kiinnittää huomiota siihen, mitä Marjatta Stenius-Kaukosen kahden vuoden mediaseurannan perusteella voi päätellä yhtäältä poliitikkojen ja toisaalta toimittajien EU-parlamentissa kohtaamasta haasteesta ja työtehtävästä. On muistettava, että aineisto on melko pieni ja yhden henkilön kautta rajattu. Sen perusteella ei voi tehdä varmoja yleistyksiä, mutta jotakin voi arvailla. Tulos lyhyesti: poliitikkojen tehtävä oli mahdoton ja journalistien lähes mahdoton.

Yhteisiä haasteita oli paljon. Tiedolliset kynnykset olivat korkeita. Luultavasti kaikki joutuivat jossakin vaiheessa opiskelemaan, mitä eroa oli Eurooppa-neuvostolla, Euroopan unionin neuvostolla ja Euroopan neuvostolla. Ja jos puhuttiin vain neuvostosta, mitä neuvostoa silloin tarkoitettiin? Työyhteisö oli monikielinen, monikulttuurinen ja monibyrokraattinen, eikä suomalaisilla ollut edeltävää sukupolvea, joka olisi siirtänyt kokemuksen ja hiljaisen tiedon sen toiminnasta. Asiat oli opiskeltava valitettavan usein lyömällä oma päänsä seinään. Työyhteisö oli myös logistinen ja tekninen painajainen jatkuvien siirtymisten ja pahasti jälkeen jääneen tekniikan vuoksi. Pohjolassa käytettiin jo matkapuhelimia ja läppäreitä, mutta Brysselissä läheteltiin faxeja ja naputeltiin kirjoituskonetta.

Kaikki hyppäsivät liikkuvaan junaan, sillä europarlamentin toiminta ja valta muuttuivat muutaman vuoden välein. Suomessakin vaihtui hallitus keväällä 1995 ja maa vasta opetteli, mitä EU-jäsenyys merkitsee. Kaikki varmasti myös ihmettelivät, missä valta oikeastaan luuraa ja mikä tässä kaikessa saattaisi kiinnostaa suomalaista lukijaa ja äänestäjää. Ja aika moni varmasti myös pohti, oliko koko puuhassa mitään tolkkua verrattuna siihen aikaan ja rahaan, jota se vaati.

Euroedustajien tehtävä oli journalistien työtä vaikeampaa sikäli, että he joutuivat toimimaan koko ajan toinen jalka Brysselissä tai Strasbourgissa ja toinen Suomessa. Yhteyttä täytyi pitää kaikkiin niihin ryhmiin, jotka Suomessa odottivat meppinsä palveluksia: omaan puolueeseen ja sen jäsenistöön, omaan maakuntaan ja kaupunkiin, omiin äänestäjiin – ja kaikkiin niihin instansseihin, joiden elämään EU tavalla tai toisella vaikutti. Lyhyesti sanottuna: kaikkiin. Yksi haki rahaa, toinen etsi uusia markkinoita, kolmas vastusti direktiivejä, neljäs toimeenpani päätöksiä. Ja jokainen halusi tietää ja jokainen halusi vaikuttaa meppinsä kautta. Piti selittää, vakuuttaa, selvittää, luvata…

Europarlamentti toimi hieman monisyisemmällä logiikalla kuin Suomen eduskunta, jossa tärkeimmät tekijät olivat puoluejako ja kuuluminen joko hallitusrintamaan tai oppositioon. EU:ssa valtaa käyttävät koalitiot jakautuivat vaihtelevasti toimielinten valtasuhteiden sekä poliittisten, kansallisten ja kulttuuristen rintamalinjojen mukaan. Vaikuttamaan pyrkivän mepin oli tunnettava myös virkakoneiston tärkeimmät rattaat ja etsittävä vallankäytön avainhenkilöitä eri tahoilta ja eri tasoilta. Koska päätösten muotoutumisen prosessi oli monimutkainen ja hidas erityisesti yhteispäätösmenettelyssä, piti olla liikkeellä oikeaan aikaan, olla oikeassa asemassa ja tuntea oikeat ihmiset.

Marjatta Stenius-Kaukonen korosti joissakin haastatteluissaan ja teksteissään suomalaisten euroedustajien ideologista eriseuraisuutta ja kilpailua omien maakuntiensa puolesta. Joskus, kuten vuonna 2025 käydyssä keskustelussa, hän painotti hankauskohtien sijasta suurten linjojen yksituumaisuutta; useimmissa Suomen edun kannalta olennaisissa asioissa oltiin samaa mieltä ja ”tehtiin yhdessä hommia”.

Suomalaisen yleisön kiinnostus EU-asioita kohtaan oli meppien ja toimittajien yhteinen huoli. Se nimittäin alkuvuosien jälkeen herpaantui. Vuoden 1996 vaalien äänestysprosentti lähes puolittui vuonna 1999. Matti Mörttinen otti vuonna 2000 kirjoittamassa artikkelissaan siitä ison osan journalismin piikkiin. Julkinen sana ei ollut saanut suomalaisia aidosti kiinnostumaan integraatiosta ja EU:n päätöksenteosta. Yrityksiä esimerkiksi uusien juttu- ja ohjelmatyyppien kehittelyyn oli tehty, mutta ”valtaosa EU-journalismista on edelleen rutiininomaista päivittäisraportointia päätöksenteon yläkerroksista”.[171]

Vuosina 1995–1996 suomalainen uutismedia selvästi vielä haki sopivia uutiskriteerejä EU-asioiden välittämiseen. Esimerkiksi europarlamentin käsittelemät työsuojeluun ja työsopimuksiin liittyvät asiat kiinnostivat Suomessa paljon työntekijä- ja työnantajajärjestöjä, mutta eivät välttämättä suurempaa yleisöä. Uutismedia tiesi, että lähes kaikki päätettävät asiat kiinnostivat jotakin erikoisryhmää Suomessa. Sillä oli kuitenkin vaikeuksia hahmottaa, miten suuri ryhmän pitäisi olla tai asian muuten niin tärkeä, että se olisi uutisen väärti laajalle yleisölle tarkoitetussa viestimessä. Ja kannattiko yksittäisiä tiedon sirpaleita julkaista, jos niitä ei taustoitettu kunnolla?

Europarlamentaarikoille suomalaiset journalistit olivat välttämätön yhteys kotimaahan, mutta samalla myös niukan aikabudjetin menoerä. Heitä piti palvella ja heidän työnsä tuloksia piti seurata. Mepit luultavasti tiesivät, että vanhoissa EU-maissa europarlamentti ei mediaa juuri kiinnostanut ja jos kiinnosti, väärien asioiden takia. Brittitabloideissa EU:n kurkut olivat jo silloin umpisolmussa. Suomalainen uutismedia oli moniin maihin verrattuna sivistynyttä ja reilua.

Yksi lehtijutuista avautuva europarlamentaarikkojen peruskertomus käytännön työstä oli nukahtaminen kesken asiakirjavuoren lukemisen. Toinen koski lentokoneisiin ja lentoasemille keskittyvää elämäntapaa ja kolmas haaveeksi jäänyttä rentoa iltakävelyä ja illallista Brysselin tai Strasbourgin kujilla. Stenius-Kaukonen tapasi sanoa, että ainoa inhimillinen puoli mepin elämässä Strasbourgissa oli juuri iltakävely – jos se vain toteutui.

Monet haasteista olivat myös mahdollisuuksia, jos euroedustajan aktiivisuus ja terveys sen kestivät. Koska järjestelmä oli elävässä vaiheessa, oli mahdollista vaikuttaa siihen, millaiset käytännöt vakiintuisivat. Ja koska prosessit ja asiat olivat monimutkaisia, uuttera poliitikko sai kilpailuetua ja vaikutusmahdollisuuden perehtymällä niihin. Tarvittiin myös sosiaalista rohkeutta, kielitaitoa ja aloitekykyä. Seinän vierustoja pitkin kävelemällä ja suomalaisessa mediassa letkauttelemalla saattoi kyllä päästä europarlamenttiin, mutta sillä tyylillä ei siellä saanut aikaan kuin tihutöitä.

Voi olla, että Stenius-Kaukosen sosiaaliasioiden ”vastaanotolla” saamasta kokemuksesta esimerkiksi työkyvyttömyyseläkettä koskevien päätösten oikaisemisessa, oli käyttöä myös Brysselissä. Tarvittiin kykyä lukea säädöstekstien rivit ja rivien välit tarkasti, sitkeyttä viedä oikaisu vuosiakin kestäneen prosessin läpi ja kykyä pitää katse koko ajan tavallisen ihmisen oikeuksissa.

Stenius-Kaukonen vastusti siis ennen kansanäänestystä Suomen liittymistä EU:n jäseneksi. Häntä voi pitää EU-kriitikkona myös meppikautensa aikana, sillä hän halusi rajata unionin vallan varsin vähäiseksi. EU, jonka jäseniksi pääsisivät kaikki halukkaat Euroopan valtiot, olisi tuskin voinut olla muuta kuin keskustelufoorumi. Talous- ja rahaliiton hän halusi purkaa ja vastusti kaikkea yhteistyötä ulko- ja turvallisuuspolitiikan alueella. EU merkitsi hänelle vaaraa Suomen itsenäisyydelle.

Kovimman linjan EU-kriitikoista hänet kuitenkin erotti yksi tärkeä asia. Hän ei lyönyt hommia läskiksi tai yrittänyt kampittaa EU:n päätöksentekoa, vaan tehostaa ja kehittää sitä. Koska EU:ssa ja sen parlamentissa joka tapauksessa tehtiin suomalaisia koskevia päätöksiä, niihin piti yrittää vaikuttaa.

Marjatta Stenius-Kaukosen EU-kautta käsittelevät lehtijutut tarjoavat mahdollisuuden myös tarkastella EU:ta silloin koskeneita ja osin edelleen ajankohtaisia stereotypioita. Hän nimittäin korosti usein sitä, että EU on avoimempi kuin ajatellaan ja vastaavasti Suomen poliittinen järjestelmä suljetumpi kuin uskotaan. Tämä ei koskenut ainoastaan europarlamentin valiokuntien kokousten julkisuutta, vaan usein kävi niin, että EU edellytti läpinäkyvyyttä, jollaiseen Suomen hallinto ei ollut valmis.

Esimerkki tästä oli vasemmistoliiton valtuuskunnan heinäkuun alussa 1996 tavannut Francis Rawlingson, joka hoiti virkamiehenä komissiossa Suomen osuutta EU:n rakennerahastoissa. Hän nimittäin nosti esiin ongelmana sen, että kaikki ministeriöt Suomessa, esimerkiksi kauppa- ja teollisuusministeriö, eivät toimi avoimesti:

” – Emme tiedä paljoakaan siitä, mitä EU:n budjetista Suomeen siirtyville rahoille tapahtuu, kun ne kulkevat KTM:n kautta.”

Jos siis Suomessa tuskailtiin sitä, että EU:n rahat putkahtivat jostakin salaperäisestä mustasta luukusta, EU:ssa harmiteltiin, että ne Suomessa katosivat johonkin mustaan aukkoon.[172]

Kansan Uutiset 11.7.1996. Kuvateksti: ”Suomen rakennetukia EU:n komissiossa hoitava Francis Rawlingson pitää KTM:n hallintokulttuuria salailevana”. Kuva: Jarmo Lintunen.

EU:n ja Suomen ehkä tärkein ero oli Stenius-Kaukosen mukaan siinä, että politiikkaa ei unionissa tehty hallitusneuvottelujen salaisin sopimuksin ja puoluejohtajien keskinäisin supatteluin, vaan keskustelemalla, asiantuntijoita kuulemalla ja jatkuvasti äänestämällä.

* * *

Marjatta Stenius-Kaukonen oli poliitikko, joka toimi uransa aikana useilla politiikan eri tasoilla ja kentillä, ja media tuntui arvioivan häntä eri tavalla kentästä ja tasosta riippuen.

Europarlamentissa Stenius-Kaukonen näyttää olleen hyvin yhteistyökykyinen asioiden edistäjä, jonka ideologisuus oli vähäosaisten puolustamista. Se saattoi yllättääkin hänen suomalaiset kollegansa, sillä esimerkiksi maakaasuhankkeessa yhteistyötä hänen kanssaan tehnyt kokoomuksen Riitta Jouppila arvioi, että ”Marjatta on muuttunut täällä pehmeämmäksi”.[173]

Europarlamentissa Stenius-Kaukonen ei syyllistänyt ongelmista suomalaisia kollegojaan tai EU:ta, vaan etsi ratkaisuja. EU ei romuttaisi suomalaista sosiaaliturvaa, mutta erityisesti Iso-Britannia ja Saksa olivat unionissa jumittaneet tämän alueen kehittämisen. Kun kansa päätti, että EU:hun mennään, sitten mennään, tehdään työtä täysillä ja yritetään saada sieltä kaikki hyöty irti. Hän teki yhteistyötä poliittisesti ja kansallisesti kaikenmoisten parlamentaarikkojen kanssa. Moni media arvioi ja arvosti häntä vuosina 1995–96 tästä näkökulmasta.

Toisella tasolla, kotimaan politiikassa, turhautuminen eduskuntatyöhön, oman puolueen kiivaat osapuoliriidat, taistolaisuuden jyrkät mielipiteet ja suorasanaisuus olivat muokanneet Stenius-Kaukosen mainetta kulmikkaiden tiukkapipojen suuntaan. Tästä näkökulmasta tuntui Helsingin Sanomat häntä väliin vielä Brysselissäkin tarkastelevan.

Kolmannella tasolla olivat Pirkanmaan, maakunnan asiat, joissa Stenius-Kaukonen oli tottunut työskentelemään jo aiemmin yhdessä eri puolueisiin kuuluvien kansanedustajien kanssa maakunnan parhaaksi, käytännöllisesti, ilman ideologian esteitä. Aamulehti asennoitui selvästi häneen tästä näkökulmasta ja tuntui arvostavan hänen työnsä korkealle.

Neljäs taso oli ruohonjuuritason työ, esimerkiksi tavallisten ihmisten käytännön asioiden hoitaminen ”vastaanotoilla”, toiminta diabeteksen hoidon ja potilaiden aseman parantamiseksi sekä aktiivisuus omissa lähiyhteisöissä, Pispalassa ja Rautajärven kylässä. Myös tätä työtä toimittajat selvästi arvostivat ja arvostavat edelleen.

Brysselissä Stenius-Kaukonen pystyi tuomaan ruohonjuuritason kokemuksensa sosiaalikysymysten käsittelyyn ja edistämään diabetesasioita monella tavalla: ”Meitä on EU:n alueella 15 miljoonaa. Kyllä siinä on työkenttää.”[174]

Stenius-Kaukonen selvisi euroedustajan työn haasteista ja työtehtävästä mielestäni mainiosti, eikä hän ollut ainoa hyvää työtä tehnyt suomalainen meppi. Journalismikin pärjäsi mielestäni hyvin; sen asenne oli avoin ja opinhaluinen. Suomessa järjestettiin 90-luvun aikana paljon täydennyskoulutusta toimittajille, jotka halusivat ymmärtää EU:n paremmin ja kehittää omaa osaamistaan. Yksi tärkeimmistä kouluttajista oli Aamulehden Matti Mörttinen.

En tutkinut muuta EU-journalismia kuin Stenius-Kaukosta käsitteleviä juttuja, mutta vaikutelmani oli, että uutismedian tavoitteena oli välittää lukijoille runsaasti tietoa kaikille tuntemattomasta meppien työstä ja EU:n toiminnasta. Europarlamentista kerrottiin laajasti ja asiallisesti, vaikka painotuksista voi olla eri mieltäkin. Mepit itse narisivat hieman siitä, että matkakorvaukset ja arkielämän kuvaukset veivät liikaa tilaa asiallisilta asioilta. Mutta toisaalta he ymmärsivät yleisön kiinnostuksen elämäänsä kohtaan ja ottivat myönteisen julkisuuden mieluusti vastaan.

Uutismedian kiinnostus europarlamentin työhön näyttää laskeneen 1990-luvun lopulla. Jyväskylän yliopistossa valmistui vuonna 2003 Pilvi Isotaluksen pro gradu -työ euroedustajien näkyvyydestä suomalaisessa mediassa 2000-luvun alussa sekä heidän julkisuusstrategioistaan.[175] Mediajulkisuutta oli tarjolla lähinnä silloin, kun mepin toiminta liittyi kotimaan politiikkaan – jos hän esimerkiksi pyrki oman puolueensa puheenjohtajaksi. Jonkin verran uutismediaa kiinnostivat edustajan työhön – kuten matkakorvauksiin – liittyvät aiheet, ja viihdejulkisuutta saattoi saada erityisesti televisiossa, jos oli siihen valmis.

Sen sijaan europarlamentissa käsiteltävät asiat kiinnostivat hyvin vähän. Ehkä osin siksi monet mepit pyrkivät tavoittamaan suomalaisia äänestäjiä ohi journalistisen median esimerkiksi sähköpostin uutiskirjeillä, omilla internet-sivuilla, kotimaassa jaettavilla tiedotuslehdillä ja kolumneilla.[176] Erityisesti kolumneista oli tullut tärkeä kanava, ja esimerkiksi Paavo Väyrynen kirjoitti niitä taajaan kolmeen eri lehteen. Väyrysellä oli hänen avustajansa mukaan myös luottotoimittaja kaikissa suuremmissa sanomalehdissä.[177]

Vähäinen asia-asioiden käsittely ei meppien mukaan johtunut niinkään Brysselissä työskentelevistä suomalaisista journalisteista, vaan heidän kotitoimituksistaan ja viime kädessä yleisöstä, jota asiat eivät innostaneet.[178] Parlamentin hitaat prosessit eivät taipuneet uutisiksi, joissa on kiinnostavia ihmisiä, selkeitä tapahtumia, valtaa ja draamaa.

Pilvi Isotaluksen gradu on vain yksi tutkimus laajasta aiheesta, mutta jo vuoden 1999 eurovaalien äänestysprosentin romahdus tulkittiin usein – kuten Matti Mörttinen edellä – median vähentyneen mielenkiinnon seuraukseksi.  

Vielä vuosina 1995–1996 suomalaisen uutismedian asenne europarlamentin työtä kohtaan oli kaikkiaan pääosin myönteinen ja utelias. Helsingin Sanomissa oli muutama juttu, joista voi aistia kyynisyyttä ja väheksyntää, mutta ei kovin monta. Stenius-Kaukoseen itseensä kohdistui aineistossa pari piikkiä, mutta pääosin julkisuus oli asiallista tai myönteistä ja hänen panostaan parlamentissa kiitettiin usein.

Erityisesti Aamulehden kirjoittelu näyttää sekä monipuoliselta että asiantuntevalta. Kiinnostava oli myös se tapa, jolla Sydän-Hämeen Lehti toi paikallisen euroedustajan kautta EU:n käsittelemiä asioita lähemmäs lukijoita.

Kysyä toki voi, oliko suomalaisten journalistien ja meppien yhteistyö jo liiankin läheistä tai suhtautuminen EU:n päätöksentekojärjestelmään liian kritiikitöntä. Journalismi katsoi tehtäväkseen valistaa suomalaisia EU:n toiminnasta, koska muita lähteitä heillä ei aina ollut ja asiat olivat kansallisesti suuria. Yhteiset haasteet ja olosuhteet olivat ehkä luoneet Brysseliin tunnelman virkahenkilöiden, poliitikkojen ja toimittajien yhteisestä veneestä, jota ei ole viitsitty turhaan keikuttaa. Stenius-Kaukosen näkemyksen mukaan journalistit kyllä kritisoivat EU:n päätöksentekoa, mutta se ei ollut läpileikkaava teema.[179]

Matti Mörttinen on käsitellyt artikkelissa Media. Tiedonvälittäjänä, opettajana ja pelinappulana Suomen EU-jäsenyyden alkuvuosia journalismin ja itse Brysselissä työskennelleen journalistin näkökulmasta.[180] Otsikon sana ”pelinappulana” kertoo siitä, että suomalainen uutismedia ei saa itsenäisyydestään aivan puhtaita papereita. Mörttisen mukaan suomalaisen median ja virkakunnan välit EU-tiedottamisessa olivat vähän liiankin toimivat, koska ulkopuolelta tarkkaillen ”esimerkiksi suomalaisten Brysselin-kirjeenvaihtajien on katsottu olevan poikkeuksellisen hyvin maamme EU-edustuston ohjailtavissa.[181]

Mörttisen mukaan journalismi onnistui sekä kansalaisten että asiantuntijoiden arvioiden mukaan täyttämään suhteellisen hyvin tiedottamisen asiasisällön laadun ja tasapuolisuuden vaatimukset. Suhteet päättäjiin, niin virkakuntaan kuin poliitikkoihin, säilyivät verrattain hyvinä. Ongelmana oli EU-journalismin etäisyys ja tylsyys.[182]

Kohdekaan ei ollut helpoimmasta päästä, ja EU on erityisen pahamaineinen aihe kuvajournalismille. Byrokratian ruuvipenkkiin kahlittu pilkku, jota viilataan neljä vuotta, ei tarjoa kovin jännittäviä kuvakulmia. Suurin osa Marjatta Stenius-Kaukosta käsittelevistä kuvista oli yksinkertaisia henkilökuvia yksin tai ryhmässä. Hänen oman puolueensa, vasemmistoliiton, lehdissä kuvat olivat väliin vaalimainostyyppisiä, muissa julkaisuissa journalistisempia. Varsin kilttejä, hymyileviä ja edustavia ne olivat kuitenkin kaikissa julkaisuissa ja myös muiden suomalaismeppien kohdalla. Hieman toimintaa oli kuvissa, jotka oli otettu istuntosalin sananvaihdoista, erilaisista tilaisuuksista ja edustajien vapaa-ajasta. Räjähtävintä oli action kahdessa Seura-lehden kuvassa, joista toisessa Heidi Hautala pyöräilee ja toisessa Olli Rehn lenkkeilee pieni Suomen lippu rinnassaan.

Seura Nro 14–15 4.4.1996, s. 11. Kuva: Kari Santala.

Jonkin verran käytettiin kuvien aiheina myös Euroopan parlamentin istuntosalia, ulkoa kuvattuja EU:n rakennuksia, kaasuputkia tai muita euroedustajien työn kohteita.

Mediajulkisuuden osalta muutos eduskunnasta europarlamenttiin oli Stenius-Kaukoselle suuri. Hän oli ennen Brysseliin lähtöä vasemmistoliiton eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, mutta media esitti kysymykset puheenjohtajalle ja hänen oli hyvin vaikea päästä esille. Europarlamentissa tilanne muuttui täysin, sillä journalistit olivat kiinnostuneita kaikkien meppien elämästä ja politiikan teosta. Ja koska Stenius-Kaukonen oli koko ajan hyvin aktiivinen ja hänelle syntyi edelläkävijän ja EU:n päätösprosessien asiantuntijan maine, kiinnostus ei kahden vuoden aikana laantunut.

Entä euroedustajien julkisuus nyt? Stenius-Kaukonen sanoo, että hän seuraa verraten harvoja tiedotusvälineitä eikä sosiaalista mediaa lainkaan, joten hänen tietonsa julkisuudesta eivät ole laajat. Hänen vaikutelmansa kuitenkin on, että meppikauden alkuviikkoja seurataan yhä tiiviisti, kuten tehtiin vuonna 1995. Sen jälkeen mediajulkisuutta on nykyisin vähän ja se keskittyy muutamille näkyville edustajille, kuten viime kaudella parlamentin varapuheenjohtajana toimineelle Heidi Hautalalle. Seurattavaa kyllä olisi, sillä europarlamentin valta on kasvanut sen ja ministerineuvoston välisen yhteispäätösmenettelyn laajennettua.[183]

Mutta Brysselin hiljaisuus on vain yksi oire politiikan journalismin muutoksesta. Sellaista algoritmia ei taida olla, joka jakaisi viestin sitä laajemmalle joukolle, mitä enemmän siinä kerrotaan yhteispäätösmenettelyn sovittelukomiteasta.

---------------------

VIITTEET

[1] Luxemburgilaisen Jacques Santerin komissio toimi 25.1.1995–17.9.1999.

[2] Sivu 31 | 18.01.1995 | Helsingin Sanomat (hs.fi) Suomalaiset pääsivät ääneen. Marjatta Stenius-Kaukonen ja Olli Rehn vaativat muutoksia komissioon.

[3] Aamulehti 18.1.1995, s. 9 ”Tasa-arvo olisi pitänyt siirtää Liikaselle”.

[4] Keskustelu 17.4.2025.

[5] Kansalaisten auttaminen intohimona – Kulttuurivihkot; Stenius-Kaukosesta maakuntaneuvos - VASEN KAISTA ja Vuoden 1975 jytky - Kyliltä - Sydän-Hämeen Lehti.

[6] Keskustelu 17.4.2025.

[7] Aamulehti 24.11.1994, s. 6 Liike EY:tä vastaan.

[8] Hämeen Yhteistyö 19.2.1992, s. 4 ”Demokratiavaje on EY:n oleellisin puute”.

[9] Aamulehti 3.10.1994, s. 11. Virkamiehet ovat euronöyristelijöitä; Sivu 5 | 27.09.1994 | Helsingin Sanomat (hs.fi) EU-päätös ei ratkaise sosiaaliturvan tasoa.

[10] Sivu 9 | 01.10.1993 | Helsingin Sanomat (hs.fi) Sosiaalivaliokunta säilyttäisi Alkon monopolin.

[11] Kansan Uutiset 1.6.1994, s. 6 Pesälä informoi Vasemmistoliittoa tukipaketista. ”Maatalouden erityiskohtelua vaikea ymmärtää”.

[12]  Sivu 7 | 02.09.1994 | Helsingin Sanomat (hs.fi)  EU:n parlamentti ei innosta suomalaisia kansanedustajia.

[13] Keskustelu 17.4.2025.

[14] Stenius-Kaukonen totesi eduskuntauransa päättymisestä, että ”20 vuotta on kohtuullinen aika yhdessä hommassa”. Helsingin Sanomat 13.6.1994, s. A 7 Lähes parikymmentä edustajaa on päättänyt jättää parlamentin.

[15] Keskustelu 17.4.2025.

[16] Sivu 7 | 02.09.1994 | Helsingin Sanomat (hs.fi) EU:n parlamentti ei innosta suomalaisia kansanedustajia.

[17] Sivu 9 | 11.11.1994 | Iltalehti Arkisto Julkaistut Varapuhemiehet Pelttari ja Paakkinen ehdolla EU-parlamenttiin. Strasbourgiin ei ole pyrkyä.

[18] Sivu 7 | 20.10.1994 | Helsingin Sanomat (hs.fi) Kokoomus joutuu karsimaan EU-parlamenttiin haluavia.

[19] Keskustelu 17.4.2025.

[20] Kansan Uutiset 25.11.1994, s. 3 Stenius-Kaukonen europarlamenttiin.

[21] Kansan Uutiset 16.11.1994, s. 11 Sosiaalinen ulottuvuus ykkösasiaksi.  Syyskuussa 1994 Marjatta Stenius-Kaukonen totesi Helsingin Sanomien haastattelussa, että Suomella olisi parhaat edellytykset kehittää omaa sosiaaliturvaansa EU:n ulkopuolella. Unioni pyrkii lähentämään järjestelmiä toisiinsa, eikä Suomen malli tule siinä menestymään, hän uskoi. Sivu 5 | 27.09.1994 | Helsingin Sanomat (hs.fi) EU-päätös ei ratkaise sosiaaliturvan tasoa.

[22] Pirkanmaan Yhteistyö 30.11.1994, s. 1 Sosiaaliasiat nostettava esille Euroopan unionissa ja keskustelu 17.4.2025.

[23] Stenius-Kaukosen sosiaalipoliittista osaamista toi esiin myös se, että Helsingin Sanomat julkaisi samoihin aikoihin pääkirjoitussivullaan hänen ns. vieraskynäkirjoituksensa Kunnollinen perusturva kuuluu jokaiselle Sivu 2 | 26.11.1994 | Helsingin Sanomat (hs.fi). Siinä Stenius-Kaukonen esitti ”Liisan listan” (Sdp:n kansanedustajan ja varapuheenjohtajan Liisa Jaakonsaaren ehdottama leikkauslista) vaihtoehdoksi ”Marjatan mallin”.

[24] Ks. esim. Ilta-Sanomat 7.12.1994, s. B 12 Euroedustajat jättivät Suomelle jäähyväisiä. Ilta-Sanomien Linnan juhlista julkaiseman valokuvan kuvateksti kuului: ”Kansanedustaja Marjatta Stenius-Kaukonen lähtee eurokansanedustajaksi. Linnassa hän oli miehensä, yht.kand. Erkki Kaukosen kanssa.” Kaukonen oli tuolloin yhteiskuntatieteiden tohtori.

[25] Sivu 9 | 20.11.1994 | Helsingin Sanomat (hs.fi) Ministeri Pietikäinen politiikan tasa-arvosta: ”Periksiantamattomuudesta sain häijyn akan maineen”.

[26] Aamulehden Moro-liite, päiväys puuttuu, s. 11 Marjatta-Stenius-Kaukonen, europarlamentaarikko, Pispala.

[27] Sivu 5 | 25.11.1994 | Iltalehti Arkisto JulkaistutUlpu Iivari muistuttaa kadehtijoita: ”Se on tavallista reppurin elämää”.

[28] Kansan Uutiset 1.12.1994, s. 12–13 Stenius-Kaukonen keskittyy sosiaalipolitiikkaan EU:ssakin. Suomelta odotetaan panosta sosiaaliseen ulottuvuuteen.

[29] Nimien ja lyhenteiden lähteinä käytetty: Euroopan parlamentti ja Breakdown by national parties and political groups | Absolute | 1994 Constitutive session | 2024 European election results | European Parliament

[30] Aamulehti 1.12.1994, s 13 EU hyväksyy Pirkanmaan 5b-kunnat;  Demari 1.12.1994, s. 8  Ensimmäiset EU-rahat tulevat syksyllä 1995; Sydän-Hämeen Lehti 8.12.1994, s. 1 Marjatta Stenius-Kaukosesta Pirkanmaan EU-luottohenkilö ja saman numeron pääkirjoitus s. 4 Rajuhko on ajan riento.

[31] Pirkanmaan kansanedustajat tekivät paljon yhteistyötä maakuntansa yritysten ja toimeentulon eteen. Tutkimusajankohtaan osui mm. muotinäytös, jonka pirkanmaalaiset kansanedustajat järjestivät eduskunnassa esitelläkseen Pirkanmaalla valmistettua muotia sekä edistääkseen suomalaisen tekstiiliteollisuuden myyntiä ja alan työllisyyttä. Mukana oli myös Marjatta Stenius-Kaukonen Sivu 5 | 7.4.1994 | Iltalehti Arkisto Julkaistut jaSivu 17 | 8.4.1994 | Iltalehti Arkisto Julkaistut.

[32] nyky Tampere 18.12.1994, s. 2 Pääkirjoitus.

[33] Sivu 7 | 14.12.1994 | Helsingin Sanomat (hs.fi) Tulevilta euroedustajilta toivotaan apua unionin remontoimiseen. Otsikko on sanaleikki EU-parlamentin puhemiehen Klaus Hänschin tervetulosanoista uusille parlamentaarikoille, Hänsch toivotti heidät tervetulleiksi remontoimaan parlamentin toimintaa. Hän toivoi skandinaavisten työtovereiden tuovan pohjoismaista demokratiakäsitystä ja avoimuutta kaikkeen EU-hallintoon. EU-parlamentin tiloissa Strasbourgissa alkoi kyseisen kokousviikon jälkeen kokous- ja työtilojen laajennusremontti, jotta kolmen uuden jäsenmaan edustajille saatiin tilaa.

[34] Helsingin Sanomat 17.1.1995 EU-parlamentti otti suomalaiset ja muut uudet edustajat vastaan aplodein Puhemies Hänsch toivotti uudet euroedustajat mukaan "Euroopan ihmeeseen" | HS.fi

[35] Keskustelu 17.4.2025.

[36] Sivu 10 | 15.12.1994 | Helsingin Sanomat (hs.fi); Sivu 6 | 16.12.1994 | Helsingin Sanomat (hs.fi) ja Sivu 8 | 18.12.1994 | Helsingin Sanomat (hs.fi).

[37] Sivu 10 | 15.12.1994 | Helsingin Sanomat (hs.fi) Sdp esti vasemmistoliiton pääsyn sosialistiryhmään. Stenius-Kaukonen etsii vielä paikkaansa EU-parlamentissa. Aamulehti ihmetteli pääkirjoituksessaan Suomalaisilla on EU-parlamentissa valtaa 18.12.1994, miksi Stenius-Kaukonen vierastaa mm. entisistä ja nykyisistä kommunisteista koostuvaa yhtyneen vasemmiston ryhmää.

[38] Kansan Uutiset 9.6.1995 Stenius-Kaukonen ei hakeutunut GUE-ryhmään.

[39] Sivu 7 | 22.12.1994 | Helsingin Sanomat (hs.fi) Otsikko Stenius-Kaukonen vasemmistoryhmään europarlamentissa.

[40] Kansan Uutiset 29.12.1994, s. 6 Marjatta Stenius-Kaukonen: Pohjolan vihreä vasemmistoryhmä on itsenäinen. Stenius-Kaukosen mukaan parlamentissa tekivät säännöllistä yhteistyötä keskenään sosialidemokraattinen vasemmisto, GUE/NGL, vihreät ja radikaaliallianssi. Ne sopivat mm. siitä, mitä asioita viedään yhdessä eteenpäin.

[41] Keskustelu 17.4.2025. Ks. myös Kansan Uutiset 8.6.1995, s. 11 Stenius-Kaukonen arkkistalinistien ryhmätoiminnassa.

[42] Helsingin Sanomat 18.12.1995, s. A 9 Ahkeralla EU-parlamentaarikolla on suuret tulot ja suuret menot.

[43] Ilta-Sanomat 7.12.1994, s. B 12 Euroedustajat jättivät Suomelle jäähyväisiä.

[44] Tamperelainen, julkaisupäivä ei tiedossa EU-edustaja Marjatta Stenius-Kaukosen viikonloppu meni työn merkeissä. ”On hyvä olla mukana EU:ssa”.

[45] Lehtileikkeessä ei päiväystä, vuosi 1995.

[46] Euroopan komission valkoiset kirjat ovat asiakirjoja, jotka sisältävät ehdotuksia tiettyä alaa koskevaksi Euroopan unionin toiminnaksi. Valkoisen kirjan tarkoituksena on käynnistää yleisön, sidosryhmien, Euroopan parlamentin ja neuvoston välinen keskustelu, jonka tavoitteena on poliittisen yksimielisyyden saavuttaminen. Valkoinen kirja - EUR-Lex

[47] Sivu 31 | 18.01.1995 | Helsingin Sanomat (hs.fi) Suomalaiset pääsivät ääneen. Marjatta Stenius-Kaukonen ja Olli Rehn vaativat muutoksia komissioon. Ks. myös Aamulehti 18.1.1995, s. 9 ”Tasa-arvo olisi pitänyt siirtää Liikaselle”. Helsingin Sanomien jo viikkoa aiemmin julkaiseman STT:n jutun mukaan NGL-ryhmä asetti komission hyväksymisen ehdoksi tasa-arvoasioiden siirron pois irlantilaiselta sosiaalikomissaarilta, joka ei ollut osoittanut erityistä aktiivisuutta tasa-arvon edistämisessä. Sivu 7 | 11.01.1995 | Helsingin Sanomat (hs.fi) Stenius-Kaukonen haluaa EU:n tasa-arvoasiat naiskomissaarille.

[48] Sivu 27 | 19.01.1995 | Helsingin Sanomat (hs.fi) Komissio ei kelvannut kaikille suomalaisille.

[49] Keskustelu 17.4.2025.

[50] Sivu 15 | 28.01.1995 | Helsingin Sanomat (hs.fi) Euroopan parlamentissa tehdään vakavaa työtä.

[51] Sevón työskenteli GUE/NGL-ryhmän ryhmävirkailijana, joten hänen työhönsä kuului Stenius-Kaukosen avustamisen ohella myös koko ryhmää palvelevia tehtäviä. Sevón väitteli valtiotieteen tohtoriksi 1995.

[52] Sivu 7 | 16.02.1995 | Helsingin Sanomat (hs.fi) Skinnari vaihtuu Skinneriin.

[53] Sivu 9 | 18.02.1995 | Helsingin Sanomat (hs.fi) Suomen euroedustajat ovat löytäneet katon päälleen

[54] Keskustelu 17.4.2025.

[55] Keskustelu 17.4.2025.

[56] Seura Nro 14–15 4.4.1996 Uusi, uljas euroeliitti, s. 13.

[57] Iltalehti 5.10.1996, s. 25 Ei luksusta, mutta kallista.

[58] Sivu 9 | 18.02.1995 | Helsingin Sanomat (hs.fi) Suomen euroedustajat ovat löytäneet katon päälleen.

[59] Seura Nro 14–15 4.4.1996 Uusi, uljas euroeliitti, s. 16.

[60] Edellä mainittu artikkeli ja sivu.

[61] Edellä mainittu artikkeli ja sivu.

[62] Edellä mainittu artikkeli, s. 13.

[63] Kansan uutiset 15.3.1995, s. 14 Stenius-Kaukosen ensikokemukset uudelta areenalta: Europarlamentissa yritystä sosiaaliseen ulottuvuuteen.

[64] Helsingin Sanomat 29.4.1996 Päivän puheet -palsta Stenius-Kaukonen: Julkispalveluille EU-vähimmäistaso.

[65] Helsingin Sanomat 16.10.1996, s. A 8 EU-parlamentin vasemmisto puolusti julkisia palveluja; Aamulehti 16.10.1996, s. 11 Eurovasemmisto ei ota kantaa ERM-ratkaisuun.

[66] Helsingin Sanomat 2.3.1995 Europarlamentti hylkäsi biotekniikan patentit.

[67] Kansan uutiset 15.3.1995, s. 14 Stenius-Kaukosen ensikokemukset uudelta areenalta: Europarlamentissa yritystä sosiaaliseen ulottuvuuteen.

[68] Kansan Uutiset 15.3.1995, s. 14 Stenius-Kaukosen ensikokemukset uudelta areenalta: Europarlamentissa yritystä sosiaaliseen ulottuvuuteen.

[69] Helsingin Sanomat 15.3.1995, s. A 8 Stenius-Kaukosen ääniperintö askarruttaa vasemmistoliittoa.

[70] Luostarinen, Heikki (2024). Velka vaaliaseena. Helsingin Sanomat ja julkinen velka eduskuntavaaleissa 1995, 2011 ja 2023, s. 63–64. Tampereen yliopisto 978-952-03-3606-6.pdf.

[71] Ilta-Sanomat 6.5.1995, s. A 8 EU-edustaja Marjatta Stenius-Kaukonen: Andersson on takinkääntäjä. Ks. myös Aamulehti 11.12.1995, s. 11´Olisin taatusti lentänyt eduskuntaryhmästä´.

[72] Sivu 9 | 2.5.1996 | Iltalehti Arkisto Julkaistut Enemmistö äänestää tänään pysymisen puolesta. Vasemmistoliitto jää hallitukseen.

[73] Vuonna 1997 Stenius-Kaukonen ja Andersson kävivät vielä syntymäpäiväjuttujen taiston. 60 vuotta täyttänyt Andersson sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa, että taistolaiskommunistit olisi pitänyt alun perin ”selvittää ulos” vasemmistoliitosta: ”Sitä minä en vain tajunnut, olin jotenkin naiivi silloin”.[73] Stenius-Kaukonen sanoi puolestaan omassa Aamulehden 50-vuotishaastattelussaan: ” – Erityisen raskaasti koin vasemmistoliiton puheenjohtajan lausunnon 60-vuotishaastattelussaan. Hän piti suurena virheenä sitä, ettei taistolaisia ´putsattu pois´ vasemmistoliittoa perustettaessa.” Stenius-Kaukonen lienee ollut oikeassa ennustaessaan, että osapuolijaosta päästäisiin irti vasta uuden sukupolven myötä. Aamulehti 19.7.1997, s. 16 Europarlamentaarikosta ammattiauttajaksi.

[74] Keskustelu 17.4.2025; Aamulehti 15.8.1995, s. 8 Stenius-Kaukonen jää ensi vuonna pois europarlamentista.

[75] Aamulehti 16.8.1996, s.11 Eurovasemmisto ei ota kantaa ERM-ratkaisuun.

[76] Helsingin Sanomat 16.10.1996, s. A 8 EU-parlamentin vasemmisto puolusti julkisia palveluja.

[77] Aamulehti 18.1.1995, s. 9 ´Tasa-arvo olisi pitänyt siirtää Liikaselle´. Suomalaiset europarlamentaarikot olivat pääosin tyytyväisiä komission puheenjohtajan linjauksiin.

[78] Helsingin Sanomat 29.10.1995, s. A 5 Helsingin seutu ja Tampere kilpaan EU:n slummirahoista Sivu 5 | 29.10.1995 | Helsingin Sanomat.

[79] Aamulehti 7.4.1995, s. 13 Kaupunkialueille tarjolla 23 miljoonaa. Jos Suomi hakee EU:n rahaa, Tampellan–Finlaysonin alue saattaa olla yksi kärkihankkeista. Ks. myös Sivu 5 | 29.10.1995 | Helsingin Sanomat Tampere sijoittaisi tyhjiin tehtaisiin ja Sivu 9 | 31.10.1995 | Helsingin Sanomat Tampere haluaa rakentaa keskustan teollisuushalleihin museokeskuksen ja oppilaitoksia.

[80] Helsingin Sanomat 7.6.1997 Helsingin ja Vantaan lähiöohjelmiin EU:lta 23 miljoonaa markkaa | HS.fi.

[81] Kansan Uutiset 4.5.1995, s. 11 Porvarihallitus ei hakenut EU:lta kaupunkien kehittämisrahaa. Komissio puuttui Suomen hakemukseen.

[82] Ks. esim.Sivu 28 | 29.10.1995 | Helsingin Sanomat (hs.fi) EU:n parlamentti antoi tukensa Pohjolan kaasuputkelle; Sivu 25 | 16.11.1995 | Helsingin Sanomat (hs.fi) Pohjolan kaasuverkko pois EU:n tukilistalta; Kansan Uutiset 15.3.1995, s. 14 Stenius-Kaukosen ensikokemukset uudelta areenalta:  Europarlamentissa yritystä sosiaaliseen ulottuvuuteen ja Aamulehti 11.12.1995, s. 11 EU:n sosiaalipolitiikka Saksan takia jumissa.

[83] Aamulehti 12.11.1996, s. 6 Europarlamentaarikot heti myllyyn. Pohjolan kaasuverkon vaiheista vuoden 1996 aikana ks. esim. Aamulehti 9.4.1996, s.12 Pohjolan kaasuverkko putosi -ja nousee taas; Aamulehti 16.10.1996, s. 12 Venäjän kaasuputki voisi kulkea Suomesta Ruotsiin; Kansan Uutiset 6.6.1996, s. 11 Maakaasua Lounais-Suomeen mahdollisesti jo vuonna 2003; Helsingin Sanomat 7.6.1996, s. B 11 Pohjoismainen kaasuverkko noussee EU:n energiaverkkojen listalle ja Kansan Uutiset 6.9.1996, s. 6 EU-komissio saattoi energiaverkkohankkeet ajan tasalle. Pohjolan kaasuverkko mukana uudella listalla.

[84] Kansan Uutiset 4.5.1995, s. 10–11 EU:n vuoden 96 konferenssi valmistautuu unionin laajentumiseen. Yksimielisyys ei enää valttia päätöksenteossa.

[85] Sivu 28 | 18.05.1995 | Helsingin Sanomat (hs.fi) EU-parlamentti haluaa WEU:n turvaamaan rajoja. Suomalaiset euroedustajat äänestivät Strasbourgissa EU:n valtaoikeuksista kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja.

[86] Sydän-Hämeen Lehti 2.10.1995, s. 2 Stenius-Kaukonen Strasbourgissa: EU-kansalaisilla oikeus tietää lihan laatu ja alkuperä.

[87] Sivu 32 | 14.12.1995 | Helsingin Sanomat (hs.fi) Turkki ja EU tulliliittoon.

[88] Sivu 6 | 19.10.1995 | Helsingin Sanomat (hs.fi) Nelikymppisten on turha kolkutella EU:n ovia; Kansan Uutiset 22.8.1995, s. 9 Komissiolle kysymys EU-työntekijöiden ikärajoista. Stenius-Kaukonen epäilee ikä- ja sukupuolisyrjintää.

[89] Kansan Uutiset 19.12.1995, s. 9 Europarlamentaarikon piina: onko tästä kaikesta vastaavaa hyötyä. Marjatta Stenius-Kaukosen eurovuosi päättyi etätyöhön.

[90] Tamperelainen, ei päiväystä, vuosi 1995, s. 5 Stenius-Kaukonen moitti EU:n ympäristöarvoja.

[91] Aamulehti 15.8.1995, s. 8 Stenius-Kaukonen jää ensi vuonna pois europarlamentista.

[92] Sivu 7 | 27.11.1995 | Helsingin Sanomat (hs.fi) Julkkisvaalit huolettavat pohjoisen edustajia.

[93] Kansan Uutiset 19.12.1995, s. 9 Europarlamentaarikon piina: onko tästä kaikesta vastaavaa hyötyä. Marjatta Stenius-Kaukosen eurovuosi päättyi etätyöhön.

[94] Keskustelu 17.4.2025.

[95] Keskustelu 17.4.2025.

[96] Helsingin Sanomat 19.7.1997, s. A 4 Asiantuntemuksen ohitus surettaa.

[97] Aamulehti 11.12.1995, s. 11 EU:n sosiaalipolitiikka Saksan takia jumissa.

[98] Sivu 5 | 22.12.1995 | Iltalehti Arkisto Julkaistut

[99] Helsingin Sanomat 11.6.1995, s. D 8–9 Mikä suunta unionille?

[100] Kansan Uutiset 19.12.1995, s. 9 Europarlamentaarikon piina: onko tästä kaikesta vastaavaa hyötyä. Marjatta Stenius-Kaukosen eurovuosi päättyi etätyöhön.

[101] Keskustelu 17.4.2025.

[102] Helsingin Sanomat 12.4.1996 Huippuluokan naispesäpalloilu ei sytyttänyt Euroopan pääkaupunkia | HS.fi.

[103] Kansan Uutiset 28.4.1995, s. 14 Vasemmistoliiton väki tutustui europarlamenttiin. Stenius-Kaukonen toivoi tiiviimpää yhteyttä eduskuntaan.

[104] Kansan Uutiset 9.7.1996, s. 10 Vasemmistoliiton ehdokkaat tehokurssilla Brysselissä.

[105] Taloustutkimuksen mukaan vasemmistoliiton kannattajista kuului vuonna 1995 42 prosenttia työväestöön ja 34 prosenttia oli eläkkeellä. Nuoria, naisia ja korkeakoulututkinnon suorittaneita oli kannattajakunnassa vähän. Kansan Uutiset 28.5.1995, s. 14–15 Nuoret vieroksuvat, naisia ja toimihenkilöitä vähän, osaamiseen ei luoteta. Vasemmistoliitto on työmiesten puolue.

[106] Kansan Uutiset 9.7.1996, s. 10–11 Oppia Liikaselta, EU-virkamiehiltä ja vasemmistopoliitikoilta. Vasemmistoliiton ehdokkaat tehokurssilla Brysselissä.

[107] Sivu 15 | 04.01.1996 | Helsingin Sanomat (hs.fi) Europarlamentaarikko puhuu EU-vuodesta.

[108] Ks. esim. Sivu 17 | 08.02.1996 | Helsingin Sanomat (hs.fi) Sosiaaliturvamme tulevaisuus EU:ssa? Eurokansanedustaja Marjatta Stenius-Kaukonen puhuu Lahdessa aiheesta Euroopan unionin sosiaalipolitiikka ja Suomi ja Sivu 16 | 29.08.1996 | Helsingin Sanomat (hs.fi) Kaupunkikierros-palstalla kerrottiin, että eurokansanedustaja Marjatta Stenius-Kaukonen on mukana Pispalan päihdepäivän paneelissa, jossa pohditaan päihdeongelmaisen oikeuksia.

[109] Ylä-Lappi 29.2.1996, s. 3 Euroedustaja vieraili Ivalossa.

[110] Karjala 20.6.1996, s. 7 Suomen ja Venäjän välistä yhteistyötä ei pidä rajoittaa pelkkään talouteen.

[111] Hämeenkyrön Sanomat 20.8.1996, s. 5 Ei valituksia, vaan esittelyä ja vilkasta keskustelua.

[112] Iltalehti 5.10.1996, s. 23–25.

[113] Aamulehti, Moro-liite 24.4.1996, s. 4–5.

[114] Sivu 11 | 10.2.1996 | Iltalehti Arkisto Julkaistut.

[115] Keskustelu 17.4.2025.

[116] Tamperelainen, ei päiväystä, vuosi 1996. Erkki Wessmanin sarjassa Tamperelaisia tapaamisia, osa 64 Dipl.ins. Marjatta Elämäni täyttymys? – Stenius-Kaukonen.

[117] Keskustelu 17.4.2025 ja Tamperelainen, ei päiväystä ”On hyvä olla mukana EU:ssa”.

[118] Aamulehti 28.7.1996, s. 1 EU-edustaja voi valita työtahtinsa itse.

[119] Aamulehti 28.7.1996, s. 8 Satakunta äänestystä aamun urakkana ja Kokemus, keskittymiskyky ja hyvät kengät tarpeen.

[120] Seura Nro 14–15 4.4.1996 Uusi, uljas euroeliitti.

[121] Sivu 26 | 27.7.1996 | Iltalehti Arkisto Julkaistut.

[122] Aamulehti 25.10.1996, s. 14 Euroedustajat eivät halua puuttua kulukorvauksiin.

[123] Sivu 6 | 25.10.1996 | Helsingin Sanomat (hs.fi) Europarlamentaarikot eivät halua leikata korvauksiaan. Suomalaisista vain Stenius-Kaukonen ja Hautala kannattivat uudistusta; Sivu 12 | 25.10.1996 | Iltalehti Arkisto Julkaistut Suomen euroedustajat menettäisivät 400 000 mk vuodessa; Aamulehti 25.10.1996, s. 14 Euroedustajat eivät halua puuttua kulukorvauksiin: Kansan Uutiset 25.10.1996, s. 18 Stenius-Kaukonen esitti matkakorvausten alentamista.

[124] Keskustelu 17.4.2025.

[125] Keskustelu 17.4.2025.

[126] Euroedustajalla oli mahdollisuus vapaaehtoiseen anteliaaseen lisäeläkkeeseen, jos oli ollut tehtävässä vähintään viisi vuotta, eli yhden kauden. Eläkettä varten täytyi maksaa noin 13 000 markkaa kuukaudessa rahastoon, mutta parlamentti hoiti siitä kaksi kolmasosaa ja yksi kolmannes vähennettiin edustajan yleisestä kulukorvauksesta. Näillä maksuilla eläkerahastoon oli karttunut jo kymmenien miljoonien vaje, mutta Euroopan veronmaksajat lupasivat maksaa senkin iloisina. Eläkettä voi alkaa nostaa täytettyään 60 vuotta. Sivu 3 | 16.10.1996 | Iltalehti Arkisto JulkaistutEuroedustajan eläke kaksoisvarmistettu. Mitä pahaa tässä on?

[127] Sivu 4 | 30.10.1996 | Helsingin Sanomat (hs.fi) Harmaita päiviä. Ks. myös Sivu 9 | 28.10.1996 | Iltalehti Arkisto; Julkaistut Sasi vaatii euroedustajien kulukorvauksia verollisiksi. Hautala ajaa yhä kulukorvauksien leikkausta; Sivu 14 | 30.10.1996 | Helsingin Sanomat (hs.fi) EU:n kulukorvausten moraali.

[128]  Sivu 17 | 21.08.1996 | Helsingin Sanomat (hs.fi) EU-parlamentissa voi vaikuttaa.

[129] Sivu 13 | 29.08.1996 | Helsingin Sanomat (hs.fi) Suurten ehdoilla EU-valiokunnissa.

[130] Sivu 10 | 26.9.1996 | Iltalehti Arkisto JulkaistutVaikutusvallasta eurovaalien kiistanaihe. Kenen ääni kuuluu EU-parlamentissa?

[131] Ilkka 13.10.1996, s. 10 Europarlamentissa rankan antoisaa.

[132] Edellä mainittu artikkeli ja keskustelu 17.4.2025

[133] Edellä mainittu artikkeli.

[134] Sivu 11 | 03.10.1996 | Helsingin Sanomat (hs.fi) Työttömillä on oltava oikeus matkustaa ulkomaille. Ks. myösSivu 8 | 03.02.1997 | Helsingin Sanomat (hs.fi) Osa sai rahaa Brysselin-matkalta, osa ei. Työttömyyspäivärahasta ulkomaanmatkalta eri tulkintoja.

[135] Helsingin Sanomat 6.2.1996 Stenius-Kaukonen kysyy komissiolta ksylitolin verovapaudesta; Sivu 4 | 14.3.1996 | Iltalehti Arkisto JulkaistutKsylitolialoite tyssää ehkä EU-komissioon.

[136] Aamulehti 13.4.1996, s. 13 Stenius muokkasi syöpädirektiiviä.

[137] Aamulehti 14.2.1996, s. 8 ´Tukioikaisu vain hallituksen esityksestä´; Aamulehti, päiväämätön leike, vuosi 1996 Hallitus ei aio vaihtaa EU:n kakkostukialueita ja Kansan Uutiset 22.10.1996, s. 11 Stenius-Kaukonen toi kaksi lisäpaikkaa Tampereelle. Ääniharava aloittaisi työttömyydestä.

[138] Aamulehti 2.2.1996, s. 2 pääkirjoitus Vaalikartta uusiksi.

[139] Sivu 34 | 15.02.1996 | Helsingin Sanomat (hs.fi) EU-parlamentti tiukalle linjalle: Televisiomainontaa ja eurooppalaisuuskiintiötä haluttaisiin kiristää merkittävästi.

[140] Sivu 6 | 23.02.1996 | Helsingin Sanomat (hs.fi) Andersson: Tv-kiintiöistä ei hyötyä.

[141] Sivu 30 | 14.03.1996 | Helsingin Sanomat (hs.fi) Europarlamentin kanta WEU:sta laimeni äänestyksissä.

[142] Hufvudstadsbladet 17.3.1996, s. 5 Stenius-Kaukonen om arbetslösheten: Regeringskonferens ingen bot.

[143] Kansan Uutiset 3.10.1996, s. 7 Ranskan entinen pääministeri aloitteen tekijänä. Europarlamentti vaati työajan lyhentämistä.

[144] Kansan Uutiset 23.7.1996, s. 5 Myös europarlamentti salailee.

[145] Nostalginen Turku: ”We go my room!” - Kaupunki - Aamuset; Helsingin Sanomat 13.11.1996 Järvilahti taas eduskuntaan | HS.fi.

[146] Timo Järvilahti ja EU-avustajatuet | Elävä arkisto | Yle.

[147] Sivu 26 | 27.7.1996 | Iltalehti Arkisto Julkaistut”Sama palkka kaikille ja kulukorvaukset kuittien mukaan”; Helsingin Sanomat 5.6.1996 Järvilahden selvitykset avustajarahojen käytöstä riittävät EU-parlamentille | HS.fi

[148] Sivu 23 | 21.10.1996 | Iltalehti Arkisto Julkaistut.

[149] Sivu 18 | 21.10.1996 | Iltalehti Arkisto Julkaistut.

[150] Aamulehti 2.4.1996, s. 2 Hyviä ehdokkaita ´elefanttien hautausmaalle´.

[151] Kansan Uutiset 12.11.1996, s. 3 Sosiaali- ja työllisyysvaliokunnan varapuheenjohtajuus odottaa tammikuussa. Outi Ojala vaihtoi europarlamenttiin.

[152] Aamulehti 12.11.1996, s. 6 Europarlamentaarikot heti myllyyn.

[153] Sivu 42 | 22.10.1996 | Helsingin Sanomat (hs.fi) Luopuva euroedustaja oli vasemmistoliiton onnenpotku. Puolueet ottivat Tampereella taas vanhat paikkansa. Stenius-Kaukonen sai Paavolan protestiäänet.

[154] Sivu 26 | 27.7.1996 | Iltalehti Arkisto Julkaistut ”Sama palkka kaikille ja kulukorvaukset kuittien mukaan”.

[155] ”Hänkään”-sana viittaa Saara-Maria Paakkisen edellä olevaan toteamukseen, että hän aikoo jatkaa monipuolisesti järjestötyössä.

[156] Helsingin Sanomat 11.9.1996, s. A 7 EU-parlamenttiurasta luopuvat arvostaisivat eurovaaleissa kokemusta.

[157] Sivu 26 | 27.7.1996 | Iltalehti Arkisto Julkaistut ”Sama palkka kaikille ja kulukorvaukset kuittien mukaan”.

[158] Kansan Uutiset 25.10.1996, s. 11 Ralf Sund. Onko vaalien jälkeen elämää?

[159] Helsingin Sanomat 8.10.1996, s. A 7 Vasemmistoliitto etenee ahtaassa raossa EU-vaaleja kohti.

[160] Ilkka 13.10.1996, s. 10 Europarlamentissa rankan antoisaa.

[161] Kansan Uutiset 12.11.1996, s. 3 Sosiaali- ja työllisyysvaliokunnan varapuheenjohtajuus odottaa tammikuussa. Outi Ojala vaihtoi europarlamenttiin. Kiittäjiin kuului jutun mukaan myös vasemmistoliiton kansainvälisten asioiden sihteeri Rauno Merisaari, joka totesi Kansan Uutisissa, että kauttaan lopetteleva Marjatta Stenius-Kaukonen on toiminut ”erittäin aktiivisesti sosiaali- ja palvelukysymyksissä” ja että hänen työlleen toivotaan jatkajaa.

[162] Sivu 18 | 1.3.1997 | Iltalehti Arkisto Julkaistut ”Paskareissujen jälkeen ryhdyn vapaaksi taitelijaksi”.

[163] Keskustelu 17.4.2025.

[164] Ilta-Sanomat 21.10.1996, s. B 17 Äänikuningas Paavo jätti juhlat väliin.

[165] Hufvudstadsbladet 19.7.1997 Skär inte ner preventivvården.

[166] Sivu 30 | 26.10.1996 | Iltalehti Arkisto JulkaistutEi tullut vuorineuvosta, mutta tulihan veijarikirjailija. Iso-Kallella on nyt lottovoittajan otteet.

   Aamulehti ei palannut syntymäpäivähaastattelussaan EU-aikoihin, mutta totesi että ”kansanedustajat yli puoluerajojen, virkamiehet sekä etujärjestöjen lobbarit oppivat aikoinaan arvostamaan Marjatta Stenius-Kaukosen työteliäisyyttä ja syvällistä perehtymistä käsiteltäviin asioihin”. Aamulehti 19.7.1997, s. 16 Europarlamentaarikosta ammattiauttajaksi.

   Helsingin Sanomat lämmitti uudelleen urbaaniksi legendaksi muuttuneen Stenius-Kaukosen puheenvuoron europarlamentissa 17.1.1995: ”Hänen kerrotaan kivahtaneen, kuinka Erkki Liikanenkin olisi tasa-arvokomissaariksi parempi kuin irlantilainen tai luxemburgilainen miespoliitikko. Liikanen on sentään suomalaisnaisten kasvattama!” Helsingin Sanomat 19.7.1997, s. A 4 Asiantuntemuksen ohitus surettaa.

[167] Keskustelu 17.4.2025.

[168] Kansan Uutiset 18.7.1997, s. 6 Stenius-Kaukonen kaipaa keskustelua kunnallispolitiikkaan.

[169] Sydän-Hämeen Lehti 20.3.1997, s. 8–9 EU:n parlamentissa voi vaikuttaa, sanoo Marjatta Stenius-Kaukonen. Eurovaltaa ja maailmanparannusta.

[170] Kansan Uutiset 3.10.1996, s. 16 Horisontti Europarlamentissa paremmat vaikutusmahdollisuudet kuin Suomen eduskunnassa.

[171] Mörttinen, Matti. Media. Tiedonvälittäjä, opettaja ja pelinappula. Teoksessa Raunio, Tapio & Wiberg, Matti (toim.) EU ja Suomi. Unionijäsenyyden vaikutukset suomalaiseen yhteiskuntaan. Edita, Helsinki 2000, s. 113.

[172] Kansan Uutiset 11.7.1996, s. 10 Suomen rakennerahastoja hoitava EU-virkamies: KTM:n salailu on häiritsevää. Ks. myös Mörttinen, Matti. Media. Tiedonvälittäjä, opettaja ja pelinappula. Teoksessa Raunio, Tapio & Wiberg, Matti (toim.) EU ja Suomi. Unionijäsenyyden vaikutukset suomalaiseen yhteiskuntaan. Edita, Helsinki 2000, s. 105.

[173] Seura Nro 14–15 4.4.1996 Uusi, uljas euroeliitti, s. 13.

[174] Keskustelu 17.4.2025. Ks. myös Sivu 7 | 09.05.1996 | Helsingin Sanomat (hs.fi) Diabetes-ryhmä europarlamenttiin.

[175] Isotalus, Pilvi. Europarlamentaarikot sanomalehdissä. Suomalaisten Euroopan parlamentin jäsenten julkisuusstrategiat suhteessa eteläsuomalaisten sanomalehtien uutisointiin. Jyväskylän yliopisto, yhteisöviestinnän pro gradu -tutkielma, 2003 Tutkielmaseminaari.

[176] Edellä mainittu tutkimus, s. 85–86.

[177] Edellä mainittu tutkimus, s. 78.

[178] Edellä mainittu tutkimus, s. 71–72.

[179] Keskustelu 17.4.2025.

[180] Mörttinen, Matti. Media. Tiedonvälittäjä, opettaja ja pelinappula. Teoksessa Raunio, Tapio & Wiberg, Matti (toim.) EU ja Suomi. Unionijäsenyyden vaikutukset suomalaiseen yhteiskuntaan. Edita, Helsinki 2000, s. 95–113.

[181] Edellä mainittu teos, s. 99. Mörttinen arvelee EU-suurlähettilään ja -komissaarin Erkki Liikasen ja Helsingin Sanomien vastaavan päätoimittajan Janne Virkkusen mökkinaapuruuden ja muun yhteydenpidon vaikuttaneen siihen lämpimään tukeen, jota HS antoi pääkirjoitussivullaan Suomen päätöksille liittyä rahaliittoon ja siirtyä euroon.

[182] Edellä mainittu teos, s. 112–113.

[183] Keskustelu 17.4.2025.