Kovaa peliä Keski-Suomessa

RAIMO SALOKANGAS – Takakannessa kiteytetään Elina Grundströmin kirjan ydin hyvin: ”Vesa-Pekka Kangaskorpi on Suomen 2000-luvun tärkein mediavaikuttaja, jonka imperiumi leviää Suomen kartalla kuin mustetahra imupaperilla. Keskisuomalainen on hänen aikanaan laajentunut yhden läänin lehtitalosta puolta Suomea hallitsevaksi mediakonserniksi.”

Elina Grundström on pitkän linjan toimittaja, joka kirjoitti ensimmäisen juttunsa Kangaskorvesta jo vuonna 1999 Markkinointi & Mainonta -lehteen. Hän myös kertoo pitäneensä alusta saakka Kangaskorvesta, joka oli erilainen, ei-pönöttävä mediapomo. Se varmaan mahdollisti kymmenkunta pitkää haastattelua ja pääsyn monen muun puheille. Kirja on myös osa Jyväskylän journalistiikka-oppiaineen tutkijoiden Tyhjenevätkö lehdet? Median keskittymisen demokratiavaikutukset -tutkimushanketta, jossa Grundströmin osuus on ”tämä journalistisin keinoin toteutettu narratiivinen eli tarinamuotoinen tietokirja”. Tulos onkin kuin pitkä lehtijuttu, luettava, viihdyttävä ja informatiivinen. Herättää se ajatuksiakin.

Itse olin neljännesvuosisadan töissä Keskisuomalaisen katseen alla, mutta Kangaskorpea en koskaan tavannut. Näkökulmani häneen on neutraali ja mediamarkkinoihin akateemisen utelias.

Vesa-Pekka Kangaskorpi on kirjasta luettuna vaatetustaan myöten värikäs, vauhdikas, sosiaalinen verkostoitumisen mestari ja jopa karismaattinen, eikä uskallusta puutu. Pikkukuva väsyneestä miehestä on kirjan takakannesta.

Imperiumia rakennetaan

Keskisuomalaisen hallituksen jäsen, puheenjohtaja ja lopulta yhtiön toimitusjohtaja hänestä tuli pohjimmiltaan siksi, että perhe hankkiutui yhtiön suurimmaksi osakkeenomistajaksi. Sitä ennen kauppatieteiden maisteri Kangaskorpi hankki kontakteja muutamassa suuryhtiössä ja eduskunnan virkamiehenä. Hän tunsi jo valmiiksi melkein ”kaikki” siinä vaiheessa, kun yhtiö 1999 listautui pörssiin ja aloitti laajenemisen hankkimalla pian Savon Sanomat kokonaan omistukseensa. ”Yhtiö tarvitsi modernia johtajuutta ja maakuntalehdet pelastajan, joka puolustaisi niitä etelän median valtausyrityksiä vastaan”, sanoittaa Grundström tilanteen.

Kaikki alkoi 1980-luvun puolimaissa, kun muutamat yritteliäät alkoivat ostella sopivien lehtiyhtiöiden osakkeita ja vallata nurkkia. Ensimmäinen uudelle omistajalle siirtynyt uhri oli Vaasa/Pohjalainen, toinen Savon Sanomat, joka viimein päätyi Keskisuomalaiselle Sanoman ja useiden maakuntalehtien perustaman Pro Lehdistön kautta. Tarina on kerrottu yksityiskohtaisesti niin Keskisuomalaisen kuin Savon Sanomien historiateoksissa[1].

Savon Sanomat oli ensimmäinen Kangaskorven vetämä kasvuoperaatio. Toinen oli Eero Lehden Suomen Lehtiyhtymän osto vuonna 2013. Siinä oli erityisen merkittävää se, että Keskisuomalainen tunkeutui etelään, Sanoman reviirille, saadessaan Uudeltamaalta viisi tilattavaa lehteä ja parikymmentä ilmaisjakelulehteä. Tätä ennen, vuonna 2006, oli mennyt mönkään hanke Alma Median ja Keskisuomalaisen yhdistymisestä, eli käytännössä pienemmän Keskisuomalaisen joutumisesta Aamulehden leiriin. Hankkeen kaatamiseen liittyi julkisuus, ja kirjassa Kangaskorpi tunnustautuu vuotajaksi; hanke ei olisi muutenkaan mennyt läpi Keskisuomalaisen hallituksessa, vaikka keskeiset omistajat, Kangaskorpi itse yhtenä, olisivat tienanneet rutkasti. Tätä potentiaalista rahanmenetystä hän kirjassa jälkikäteen harmittelee, sillä hänelle lehdet ovat omistajien bisnestä, eikä journalismilla ole niin väliä.

Syksyllä 2016 oli vuorossa Päijät-Häme. Keskisuomalainen omisti jo ennestään neljänneksen Etelä-Suomen Sanomista, joten harva yllättyi. Vuonna 2019 listalle tulivat Kaakkois-Suomen lehdet: Savonlinnassa, Mikkelissä, Lappeenrannassa, Imatralla, Kouvolassa ja Kotkassa ilmestyvät päivälehdet sekä joukko paikallislehtiä. Pian joukkoon liitettiin mm. Loviisan Sanomat, Keski-Häme sekä karkkilalaisen Karprintin paikallislehdet.

Kesällä 2021 Keskisuomalainen osti Hämeen Sanomat ja sai samalla Forssan Lehden ja jakeluyhtiön, jonka myi hyvällä voitolla, kuten oli myynyt muitakin ”kaupanpäällisiä”. Talvella 2024 Keskisuomalainen vihdoin osti Karjalaisen ja yhtiön puolisen tusinaa paikallislehteä. Grundström luonnehtii Kangaskorpea ”puolen Suomen valtiaaksi”, jonka konsernilla on käytännön monopoli kahdeksassa Manner-Suomen 18 maakunnasta. Keväällä 2025 Suomessa ilmestyi 164 tilattavaa Uutismedian liiton jäsenlehteä ja niistä joka kolmannen omisti Keskisuomalainen. Päivälehdistä sillä oli joka toinen.

Roskisdyykkareita

Sanomalehdistö on kutistuva ala ja se näkyy kiinnostavalla tavalla Keskisuomalaisen toimissa. Niin Kangaskorpi kuin päätoimittaja ja konsernin journalistinen johtaja Pekka Mervola muotoilevat toimiensa olleen roskisdyykkausta. Ostettiin kun halvalla saatiin ja kun aiemmat omistajat halusivat saada vielä sentään jotain pois. Monesti on ollut niinkin, että ostaja on tuntenut ostettavan paremmin kuin myyjä ja saanut vähällä rahalla enemmän kuin myyjä ymmärsi myyvänsä. Tuottoisin kaappaus lienee Hämeen Sanomat.

Voi olla, etteivät erinäisten yhtiöiden myynnistä päättäneet mielikseen lue tuotteidensa löytyneen roskiksesta kierrätettäviksi. Nimenomaan kierrätyksellä Kangaskorpi ja Mervola kuitenkin perustelevat ostoksia. Vaikka väkeä on vähennetty ja toimintoja yhdistetty, ilman Keskisuomalaista monet lehdistä olisivat lakanneet ilmestymästä ja moni pikkupaikkakunta jäänyt ilman paikallislehteä. Se on yksi peruste: parempi laihdutettu lehti kuin ei lehteä lainkaan. Laihdutuskuurien laajuuden voi kyllä kyseenalaistaa, sillä Keskisuomalainen on koko ajan jakanut omistajilleen epätavallisen muhkeat osingot. Olisi siitä voitosta nyt edes osan voinut sijoittaa tuotteeseen ja pitää töissä enemmän toimittajia, sillä eivät ne hyvät sisällöt itsestään synny.

Säästöä yhteisillä sisällöillä

Keskeinen rahan säästämisen väline on ollut sisältöyhteistyö. Sen juurena voi pitää Sunnuntaisuomalaista, joka oli Keskisuomalaisen pitkäaikaisen ja vallanhaluisen päätoimittajan Erkki Laatikaisen toteutunut unelma: viiden lehden yhteiset sunnuntaisivut Vaasasta (Pohjalainen) Seinäjoen (Ilkka), Jyväskylän (Keskisuomalainen) ja Kuopion (Savon Sanomat) kautta Joensuuhun (Karjalainen). Grundström väittää kaikkia keskustataustaisiksi, mutta Pohjalaisen ja Karjalaisen taustapuolue on kokoomus. Enemmän kuin keskustapuolueen etu, ”Väli-Suomen” ajatuksen takana oli muodostaa vyöhyke ”etelän mediaa” vastaan. Vaikka käytettiin sitä ajoittain myös keskustan hyväksi.

Yhteistyön selvitysmiehenä oli edellisvuonna erinomaisella tutkimuksella tohtoriksi väitellyt Pekka Mervola. Hän teki vuonna 1996 parisataasivuisen raportin Väli-Suomen mediayhteistyö, josta on ehkä enää tallella vain Mervolan oma kappale. (Nyt harmittelen että laitoin oman kappaleeni poistoon Jyväskylästä muutettaessa.) Raportin ydin ja Mervolan pysyvä perusajatus on, että yhteistyöllä saadaan aikaan sellaista journalismia, mihin yksittäisellä maakuntalehdellä ei olisi yksin varaa.

Sunnuntaisuomalainen olikin alkuun menestys, mutta yhteistyökuvioiden muuttuessa ja Keskisuomalainen-konsernin paisuessa konseptia on reivattu niin, että on Uutissuomalainen, joka tuottaa sisältöä koko päivälehtijoukolle. Lehtimäärän kasvaessa ei erilaisten järjestelmien ja käytäntöjen yhteensovittaminen (tai konsernin käytäntöjen siirtäminen ostetuille) ole aina ollut helppoa. Sisältöjen yhdenmukaistuminen on todettu useissa tutkimuksissa.

Yhden vaiheen loppusuoralla?

Vesa-Pekka Kangaskorven rooli Keskisuomalaisen mediaimperiumin luomisessa on ollut aivan keskeinen. Hänen haastattelusitaateistaan käy kirkkaasti selväksi, että se on tapahtunut raha edellä. Ja ainakin 2000-luvun ensimmäisen neljänneksen perspektiivissä se näyttää kannattaneen. Roskiksista on löytynyt rahanarvoista tavaraa. Mutta kuinka kauaksi aikaa?

Keskisuomalaisella on lehtinimikkeitä ylivoimaisesti eniten ja se pärjää lukijamäärässäkin, mutta… Sanoman markkina-arvo oli vuoden 2024 lopussa 1,25 miljardia euroa ja Alman 900 miljoonaa, Keskisuomalaisen vain 70 miljoonaa. Jos Keskisuomalainen parikymmentä vuotta sitten määritti itsensä yhtiöksi, joka ostaa ja jota ei osteta, niin nyt on tilanne muuttunut. Kangaskorven urakka on tehty, ostettavaa ei enää ole. TS-yhtymän luonteva tuleva koti on Sanoma ja keskipohjalais-kainuulaisen Hilla Groupin Kaleva.

Kirjan mukaan Kangaskorpi on alkanut ostella lisää Keskisuomalaisen osakkeita. Niin on alkanut tehdä myös Pekka Mervola, joka vielä muutama vuosi sitten piti omistajan ja päätoimittajan rooleja yhteen sopimattomina. Grundström pohtii, valmistautuvatko herrat yhtiön myyntiin. Kotimaista ostajaa tuskin löytyy, sillä Sanoma kasvaisi liian määrääväksi, Almalle riittävät lehtipuolella digimenestyjät Iltalehti ja Kauppalehti, ja Kalevan hartiat ovat liian kapeat. Ulkomaisia ostajaehdokkaita on tasan kaksi, ja ne ovat jo Suomessa. Ruotsalainen Bonnier omistaa kokonaan Pohjanmaan ruotsinkieliset lehdet ja enemmistön Uudenmaan lehtiä julkaisevassa Hufvudstadbladetissa. Norjalainen, myös mm. Svenska Dagbladetin ja Aftonbladetin omistava Schibsted, taas osti hiljattain MTV:n. Keskisuomalaisen hinta nykyisellä markkina-arvolla tuskin on kummallekaan ongelma.

Tärkeä juonne Kangaskorven toiminnassa on yhteiskunnallinen vaikuttaminen, kuten keskeinen asema Pro Markkinatalous -järjestössä, jonka Grundström arvioi vaalituellaan ratkaisseen viime eduskuntavaalituloksen ja siten nykyisen hallituspohjan.

Toinen silmille hyppivä asia on pyrkimys Yleisradion aseman horjuttamiseen ja tehtävän rajaamiseen. Aikoinaan sen kampanjan keihäänkärki oli Helsingin Sanomien päätoimittajakaudellaan Mikael Pentikäinen, mutta viime vuosikymmenen puolivälistä saakka se on ollut Vesa-Pekka Kangaskorpi. Kun hänestä tuli Medialiiton puheenjohtaja, liitto keksi alkaa nähdä Ylessä vaarallisen kilpailijan. Pekka Mervola on uutterasti saattanut julkisuuteen kantaa, että Ylen alueuutiset syövät maakuntalehtien leipää. Keskisuomalainen-konsernin päivälehdillä ja niiden levikkialueen paikallislehdillä on useissa maakunnissa uutismonopoli. Se kelpaa herroille hyvin, mutta se ei heille käy, että lähes ainoalla täydentäjällä, Yleisradiolla, on alueellista uutistoimintaa.

Elina Grundström, Tehtävä Keski-Suomessa. Vesa-Pekka Kangaskorpi ja kaikkien aikojen mediavallankaappaus. Siltala 2025.

---------------------

VIITTEET

[1] Lasse Kangas, Painetun sanan elämää. Keski-Suomi ja Keskisuomalainen 1871-2007. Keskisuomalainen Oyj 2007; Kaija Vuorio, Savossa Savon Sanomat. Sanomalehti Savon Sanomat 100 vuotta 1907-2007. Savon Sanomat Oy 2007.