Ada Norna, Uusi Suomi, Berliini 1928–1945
RAIMO SALOKANGAS – Ada Norna (1896–1976) on sen verran tunnettu henkilö että hänestä on artikkeli Suomen kansallisbiografiassa. Sen tekijä on Jyrki Vesikansa, joka on kirjoittanut useita teoksia Nornan pitkäaikaisen päätyönantajan Uuden Suomen historiasta[1]. Ada Norna toimi lehden Berliinin-kirjeenvaihtajana vuosina 1928–1945 ja pysyi Berliinissä sodan loppuun ja Saksan miehitykseen saakka.
Ada Nornaa tunnetumpi lienee kuitenkin hänen veljensä, nyrkkeilijä Gunnar ”GeeBee” Bärlund, joka seisoo patsaaksi valettuna Vallilassa.
Ada Bärlund luki Helsingin yliopistossa maisteriksi ja muutti 1923 Berliiniin, jossa opiskeli teatterialaa kolmen vuoden ajan. Uusi sukunimi ei liittynyt avioitumiseen, vaan ilmeisesti kyse oli pyrkimyksestä ”kansainvälistyä”. Hän avusti Berliinistä useita lehtiä, mm. Suomen Kuvalehteä, ja toimi Suomen Työväenteattereiden Liiton edustajana etsien sopivia näytelmiä. Hän suomensikin kolmisenkymmentä sellaista.
Uuden Suomen kirjeenvaihtajaksi hän hankkiutui, Vesikansan sanoin ”teki itsensä välttämättömäksi”. Lehti alkoi maksaa hänelle varsin hyvää palkkaa ja kustansi myös ulkomaisten kirjeenvaihtajien yhdistyksen (Verein der Ausländischen Presse zu Berlin) jäsenmaksun.
Tuo yhdistys on tirkistysluukku, jonka kautta voi tuoda jotain uutta Nornan henkilökuvaan. Olin talven ja kevään 1980 Svenska Institutetin stipendiaattina Tukholmassa ja etupäässä istuin Kungliga Biblioteketissa lukemassa, mutta kävin huvikseni myös Riksarkivetissa katsomassa, olisiko siellä mitään kiinnostavaa. Oli siellä esimerkiksi tuon yhdistyksen arkisto, jonka sen viimeinen sodanaikainen puheenjohtaja, Helsingin Sanomien kirjeenvaihtaja Eero Petäjäniemi, oli syksyllä 1944 pelastanut mukaansa joutuessaan poistumaan Berliinistä. Tekemäni muistiinpanot ovat säilyneet kaikissa muutoissa. Nyttemmin arkisto on palautettu yhdistykselle ja Tukholmassa on vain mikrofilmi[2].
Norna siis ilmaantuu yhdistyksen jäsenmatrikkeliin vuonna 1928, tittelinä ”Frl. Dr.” Neiti hän oli, mutta mistään ei ole käynyt ilmi että hän olisi väitellyt tohtoriksi. Muutaman vuoden jälkeen ”Dr.” jää pois, joten ilmeisesti kyse oli saksalaisen tittelinkunnioituksen hyväksikäytöstä.
Yhdistyksen vuosikokouksiin ja muihin yleiskokouksiin hän osallistui säännöllisesti ja tammikuussa 1939 hänet viimein valittiin sen hallitukseen. Aivan ensimmäinen nainen hän ei ollut, sillä vuodesta 1935 muutaman vuoden eteenpäin hallitukseen kuului Chicago Tribunen ja Mutual Broadcasting Systemin maineikas Sigrid Schultz.
Norna oli poliittisesti kaukana oikealla ja innostui myös natsien noususta valtaan. Vesikansa kirjoittaa Nornan epäilleen, menevätkö hänen kaikki tekstinsä lehdessä läpi, niin lapualaishenkinen kuin Uusi Suomi siinä vaiheessa olikin. Vesikansa myös toteaa Saksan uuden hallinnon kohdelleen Nornaa ”hyvin huomaavaisesti” ja että tämä oli yksi kymmenestä ulkomaisesta kirjeenvaihtajasta, jotka saivat kutsun natsien suureen lehdistötilaisuuteen pian vallanoton jälkeen.
Ennen sotaa Berliinissä toimivien kirjeenvaihtajien enemmistö tuli demokraattisista maista, ja 1930-luvulla heidän yhdistyksensä puheenjohtaja oli usein amerikkalainen. Hallitukseen tapasi kuulua myös italialainen Filippo Bojano (Popolo d´Italia), joka vihdoin tammikuussa 1939 valittiin puheenjohtajaksi. Länsimainen jäsenistö näyttää kuitenkin olleen Bojanoon sen verran tyytymätön, että kun Norna vuotta myöhemmin esitti hänelle jatkokautta, hän kieltäytyi ja valituksi tuli hollantilainen Gerrie van Maasdijk (De Telegraaf); vielä ei Saksa ollut miehittänyt Hollantia ja sen naapurimaita.
Nornasta tuli yhdistyksen varasihteeri, mille tehtävälle hän sai jatkoa tammikuun 1941 yleiskokouksessa. Tässä kokouksessa oli joka tapauksessa valittava uusi puheenjohtaja, sillä edellisen kotimaa oli edelliskeväänä miehitetty. Amerikkalaiset, joille tosin tuli lähtö vasta joulukuussa, kieltäytyivät puheenjohtajaehdokkuudesta ja valituksi tuli ruotsalainen Bertil Svahnström (Stockholms-Tidningen). Nornan ohella myös Helsingin Sanomien Eero Petäjäniemi valittiin hallitukseen. Vuoden 1942 tammikuussa Norna kieltäytyi ehdokkuudesta ja kiisteli puheenjohtaja Svahnströmin kanssa toisen ruotsalaisen vaalikelpoisuudesta.
Yhdistyksen vieraskirjan (tammikuusta 1939 toukokuuhun 1943) mukaan Ada Norna oli aina paikalla kollegoiden lähtöillallisilla ja muissa illanistujaisissa. Oman jäsenistön lisäksi vieraina olivat toisinaan Berliinissä toimivien lähetystöjen ja edustustojen lehdistöattaseat sekä isäntämaan hallinnon lehdistönvalvonta- ja propagandaväki.
Esimerkiksi helmikuussa 1940 järjestettiin ”olutilta” Saksan ulkoministeriön lehdistöosaston sekä propagandaministeriön edustajien kunniaksi ja marraskuussa 1942 kunnioitettiin illallisella Valtakunnanlehdistöpäällikköä. Ensimmäisen illan osallistujaluettelossa Norna on kolmantena nimenä ja Petäjäniemi pitkän listan häntäpäässä.
On yleisellä tasolla tiedossa, että Ada Nornalla oli hyvät suhteet natsieliittiin, mutta tarkempi tieto vaatisi kaivautumista Saksan lehdistö- ja propagandaelinten materiaaliin, sikäli kuin tämän aiheen kannalta relevanttia aineistoa on säilynyt.
Jotain voi kuitenkin päätellä Nornan kirjasta Kun venäläiset tulivat Berliiniin. Päiväkirjan lehtisiä Hitler-Saksan viime ajoilta (WSOY 1946). Kun Suomi syyskuussa 1944 katkaisi diplomaattiset suhteet Saksaan, Helsingin Sanomien Petäjäniemi poistui maasta, mutta Ada Norna jäi, eivätkä isännät peruuttaneet hänen oleskelulupaansa. Itse hän kertoo odottaneensa pidätystä ja siksi lakanneensa käymästä ulkoministeriössä ulkomaankirjeenvaihtajien päivittäisillä vastaanotoilla, jotka olivat yksi kirjeenvaihtajien virallisista lähteistä.
Oman kuvauksensa mukaan Norna keksi esittää Stockholms-Tidningenin kirjeenvaihtajalle (joka oli tuolloin Christer Jäderlund), että voisi alkaa lehden palvelukseen ja välittää sitä kautta uutisia Uudelle Suomelle. Ruotsalainen esitti asian saksalaiselle virkamiehelle, joka suostui siihen että Norna sai jäädä Berliiniin ”apukirjeenvaihtajana”. Ketä tahansa tuskin olisi hyväksytty. Mutta, kirjoittaa Norna: ”Asemani oli kuitenkin tullut siinä määrin vaikeaksi, että viimeiset kuukaudet ennen Saksan romahdusta käytin matkoihin ja matkojen valmisteluihin.”
Yksi matkoista suuntautui Sveitsiin, josta hän palasi junalla tammikuun lopulla 1945 ja pääsi raunioituneessa Münchenissä viimeiseen Berliiniin menevään pikajunaan. Norna kertoo kirjassaan Sveitsistä palattuaan arvioineensa sodan kestävän vielä sen verran että hän ehtisi käydä autollaan Venetsiassa. Tarvittavaan lupaan suhtauduttiin ulkoministeriössä myönteisesti, mutta propagandaministeriö asettui vastahankaan ja sen edustaja ilmoitti myös, että bensaa ei sellaiseen heruisi. Ulkoministeriöstä viisumi kuitenkin lopulta irtosi maaliskuussa, jolloin venäläiset olivat jo niin lähellä että olisivat Berliinissä ennen kuin hän ehtisi takaisin.
Norna muotoilee Berliiniin jäämisensä syyt epämääräisesti. Oli käytävä itsensä kanssa ”taistelu sydämeni halujen sekä ammattini ja isänmaan velvoitusten välillä”. Hän myös korostaa, ettei halunnut tulla yhdistetyksi Baijeriin pakenevien natsipamppujen yhä taajenevaan virtaan, vaikka häntä mukaan yllytettiin.
Norna siis jäi Berliiniin odottamaan puna-armeijan tuloa. Hän asui Dahlemin esikaupungissa, jonka kautta yksi hyökkäyskiiloista suuntautui kohti keskustaa, ja joutui vähintäänkin lähelle taisteluita.
Venäläisten kanssa Norna sitten tuli kertomansa mukaan toimeen, joskin kuvauksessa näiden otteista tuntuu julkaisuajan itsesensuuri.
Sodan jälkeen Ada Norna toimi freelancerina Milanossa, mutta kuoli Suomessa.
---------------------
VIITTEET
[1] Tässä niistä relevantti on Sinivalkoiseen Suomeen. Uuden Suomen ja sen edeltäjien historia I 1847-1939. Otava 1997.
Kommentit
Lähetä kommentti
Olemme kiitollisia kaikista kommenteista, mutta ne tarkistetaan ennen julkaisemista. Pyydämme kärsivällisyyttä.