Levikkityötä Amerikan kautta

RAIMO SALOKANGAS – Jaakko Oskari Ikola (1887–1951) oli Vaasa-lehden päätoimittaja, jokseenkin oikeistolainen kokoomuksen kansanedustaja (1927–30 ja 1939–45) sekä, ennen muuta, murrepakinoitsija Vaasan Jaakkoo. Lehden myöhempi päätoimittaja Ilmari Laukkonen on Jaakkoo-kirjassaan[1] arvioinut tämän kirjoittaneen lähes 3000 pakinaa, joiden otsikkona oli Oottako kuullu. Jaakoon suosio perustui nimenomaan näihin, joihin hän usein sai aiheentyngän lukijoilta. ”Kirjoota Jaakkoo tuosta ja paa itte lisää”, saatettiin evästää. Hänen toinen vakiopalstansa oli Jaakkoo seliittää. Ne olivat poliittisia kolumneja, joiden logossa Ikolaksi tunnistettava hahmo ”seliittää” sormi pystyssä, miten lukijan passaa mistäkin asiasta ajatella.

Vuoden 1945 eduskuntavaaleissa Ikola jäi rannalle, sillä hän ei sopinut uuteen todellisuuteen edes oman puolueensa mielestä. Lehden johtokuntakin halusi hänen maltillistavan kirjoitustyyliään. Yksi seuraus oli, että Ikolaa jo eduskuntakaudella päätoimittajana tuurannut Heikki Hyppönen nostettiin varsinaiseksi päätoimittajaksi.

Laukkonen toteaa, että Jaakkoo kirjoitti sodan jälkeen usein amerikanpaketeista ja amerikansuomalaisista. Vaasa-lehteä tilattiin siirtolaisille runsaasti, joten Jaakkoo oli heille tuttu. Kesällä 1947 Jaakoolle tuli Minnesotan Duluthista viesti, jossa sikäläinen lohtajalaislähtöinen liikemies kutsui hänet Amerikkaan ja lupasi kustantaa kaiken. Jaakkoo lähti Vaasan rautatieasemalta 25.8.1947 ja oli takaisin samassa paikassa yhdeksän kuukautta myöhemmin. Laukkonen on laskenut, että lehdessä julkaistiin matkan aikana ja sen jälkeen 161 matkakertomusta. Lisäksi reissu tuotti kirjan Vaasan Jaakkoo rapakon takana[2].

Jaakkoo matkasi junalla Vaasasta Turkuun, sieltä laivalla Tukholmaan, edelleen junalla Göteborgiin ja sitten Drottningholm-laivalla yli Atlantin. Amerikassa matka taittui junalla ja Greyhound-busseilla ja välillä isäntien autoilla. Kotiin hän peräti lensi SAS:n koneella New Yorkista Kööpenhaminaan, sieltä toisella koneella Tukholmaan ja edelleen Aeron kyydillä Helsinkiin.

Yhdysvalloissa ja Kanadassa oli 1940-luvun lopulla satoja tuhansia ensimmäisen polven suomalaissiirtolaisia – ja erityisen paljon heitä oli Vaasa-lehden levikkialueelta. Lehden jokaisella lukijalla oli siellä tuttuja, jos ei sukulaisia, niin ainakin kyläläisiä. Ja vastavuoroisesti monia Amerikassa kiinnosti lukea Suomen asioista tai kuulla Jaakoon suusta hänen versionsa niistä.

Minunkin isäni isoisän kuolinilmoituksessa vuodelta 1917 luki, että puolison lisäksi vainajaa jäi suremaan viisi poikaa, joista kolme Amerikassa. Yksi heistä kävi siellä perheineen useaan otteeseen ja sodan jälkeen perheen lapset, isäni serkut, muuttivat sinne pysyvästi. Monen kyläläisen Amerikka oli Ohion Ashtabula, jonka noin 60 000 asukkaasta 6-7000 oli Jaakoon käydessä suomalaisia.

Myös kirjan alkujakso ennen New Yorkiin saapumista on kiinnostava. Miten saada lippujen ostoon ja menomatkalle edes vähän Duluthin miehen lähettämää ulkomaanvaluuttaa, joka piti kierrättää sitä tiukasti säännöstelevän Suomen Pankin kautta? Näyttäisikö punainen Valpo moisen porvariänkyrän matkalle vihreää valoa? Mutta Jaakkoo pääsi matkaan, ja: ”Kun Turuun rannasta lähti, niin aukes taas mailma, ruoka, oikia kaffi, kerma, voi, leivokset, sokeri, tupakat – niinkun ennen vanhaan!” Ruotsin yltäkylläisyys sai silmät ympyriäisiksi, mutta kallista oli.

Sama ällistely jatkui New Yorkissa, jossa Jaakkoo sai tutustua Amerikan ihmeisiin tavaratalojen ja kauppojen tuoterunsaudesta itsepalveluruokaloihin, maan alla kulkevan junan monennäköisiin matkustajiin ja katuruokaan. Missään suhteessa avaramielinen Jaakkoo ei ollut Amerikassakaan, kuten alta voi lukea (jos kieltä ymmärtää). Ja nämä olivat sentään valkoisia kloppeja, muunvärisiä Jaakoolle ei juuri ollut olemassa kuin häiriötekijöinä.

Nyttemminhän tuota jäähokkeita pelataan Suomessakin ihan lämmitetyissä huoneissa, joiden lattia kumminkin on jäätä.

Yhdysvalloissa ja Kanadassa Jaakkoo kiersi suomalaisseudut, valmistelijoina, avustajina ja oppaina paikallisia suomalaisia. Englantia hän ei osannut, joten apua tarvittiin siirtolaispiirien ulkopuolella. Ruotsia hän puhui sujuvasti, tarvittaessa vöyriläisittäin, ja maisterin tutkinnon pääaine hänellä oli venäjä.

Atlantin takana oli 1940-luvun lopulla vielä runsaslukuinen suomenkielinen sanomalehdistö, ja poliittiset jakolinjat olivat paljolti säilyttäneet Suomen sisällissodan aikaisen ja jälkeisen jyrkkyyden. Niinpä Jaakoon kontaktit olivat pääasiassa hänen omista porvarillisista piireistään, mutta kävi hän myös sosiaalidemokraattisissa lehtitaloissa. Hieman hän toki epäröi Oskari Tokoin päästämistä armoihinsa – mutta tämä oli merkittävä amerikanavun organisoija ja sosiaalidemokraatit myös meren takana kommunismin patoajia.

Kommunisteja, joilla oli tuolloin vielä suomalaisseuduilla omia sanomalehtiä ja kirjapainoja, hän mätki armottomasti, mutta kävi heidän kirjakaupoissaan hankkimassa agitaatiokirjallisuutta. Kuten Laukkonen toteaa, matkaraporttien näillä osilla oli myös ajankohtainen sisäpoliittinen roolinsa, sillä Suomessa olivat eduskuntavaalit tulossa ja Vaasa-lehden lukijoita oli syytä opastaa oikealle tielle.

Levikinedistämistyönsä Jaakkoo otti vakavasti. Matkakirjeet vilisivät nimiä ja puhekumppaneiden suomalaisia lähtöpaikkoja, ei vain pitäjän, vaan kylän ja kulmakunnan tarkkuudella. Voi uskoa että Vaasa-lehden lukijoita ilahdutti saada tietää sukulaisten ja tuttujen menestyksestä suurella lännellä, nimenomaan siitä.

Varjopuolista Jaakkoo kirjoitti yleisellä tasolla. Montanan Butte, eli Lännen lokari -laulun Piutti, oli ympäristöineen noin 70 000 asukkaan kaivoskaupunki, jossa oli suunnilleen 5000 suomalaista. ”Työ kaivoksis on raskasta ja elämä ´villiä´, juopotellaan paljo, pelataan uhkapeliä, tanssitaan vierivieres olevis kapakois, jokka on paljolti yötä päivää auki.” Kapakkakierroksellekin Jaakkoo vietiin: ”Humalas saa olla, laulaa ja hihkua senkun jaksaa, ei suhriteta.” ”Humalapäis siellä moni mainari kortilla menettää paris tunnis kaikki rahansa.”

Länsirannikko tuli nähtyä Kanadan Vancouverista Kalifornian Los Angelesiin, jossa Jaakoon haastattelu pääsi peräti LA Timesin etusivulle. Itään hän palasi junalla Arizonan, Utahin, Wyomingin ja Nebraskan kautta Chicagoon ja sieltä New Yorkiin, josta käväisi vielä Washingtonissa.

Lentokoneeseen nousi paljon nähnyt, väsynyt mies. Mutta olipahan viihdytetty niin lehden lukijoita kuin amerikansuomalaisia.

---------------------

VIITTEET

[1] Ilmari Laukkonen, Vaasan Jaakkoo. Tosi pohjalainen. Ykkös-Offset Oy, ei painovuotta.

[2] Vaasan Jaakkoo rapakon takana 1947–48. Matkakirja Etelä-Pohjanmaan murteella. WSOY 1949.