Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2024.

Kahden poliitikon tragedia

Kuva
RAIMO SALOKANGAS – Juha Vikatmaa (1941–1974) oli näkyvä kokoomuslainen poliitikko, joka tappoi itsensä. Seppo Toiviainen (1944–2005) oli taistolaiskommunistien akateeminen kärkinimi, joka joi itsensä tärviölle. Kummastakin on ilmestynyt tuore elämäkerta. Opiskelin 1970-luvun alkupuoliskolla Turun yliopistossa. Kokoomus oli ylioppilaskunnan suurin puolue ja sen käsissä oli myös Turun Ylioppilaslehden päätoimittajuus. Juha Vikatmaa oli nuori apulaisprofessori oikeustieteellisessä tiedekunnassa, mutta ennen kaikkea pyrkivä poliitikko. Ylioppilaslehden lukija ei voinut jäädä hänestä tietämättömäksi. Seppo Toiviaisen yliopisto oli Tampereella ja vaalipiiri Helsinki, joten hänestä tulin tietoiseksi lähinnä Helsingin Sanomien politiikkauutisista. He herättivät aikalaisen kiinnostuksen, mutta kumpaakaan en ole koskaan nähnyt, eikä kummankaan edustama poliittinen suuntaus vetänyt puoleensa. Mediajulkisuutta seurasin, heidänkin. Vikatmaan elämäkerran kirjoittaja Riku Keski-Rauska on koko