Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2026.

Internet kiinnosti, mutta paperilehteen uskottiin 30 vuotta sitten

Kuva
ARI HEINONEN – Toisaalla tässä blogissa Janne Ridanpää kertoo , kuinka 1990-luvun puolivälin Helsingin Sanomissa otettiin ensimmäisiä askeleita verkkoaikakauden viestintäympäristöön. Ideoita riitti VHS-kasettilehdestä cd-rompulla jaettavan lehden kautta lopulta syntyneeseen verkkolehteen – jota tosin kutsuttiin vain Verkkoliitteeksi. Ajankuva on osuva, sillä pitkin ja poikin Suomen lehtitaloja yritettiin tuolloin muodostaa edes jonkinlaista käsitystä internetin merkityksestä omalle toiminnalle. Julkaisin vuonna 1997 tutkimusraportin Sanomalehdistö ja internet , jonka melkoisen suurellisen pääotsikon täsmentävä alaotsikko kuvasi ajan tunnelmia vähän Ridanpään kertoman tapaisesti: ”Toiveita, huolia, epätietoisuutta”. Raportissa sanomalehtien päätoimittajat kertoivat, miten he suhtautuvat internetiin ja kuinka se mahdollisesti vaikuttaa lehtien tekemiseen. Näin tervehti Aamulehti lukijaansa verkossa vuonna 1996. Julkaisua luvattiin päivittää joka arkipäivä puoleen päivään mennessä. K...

Romppu oli ”helpoin tie” sähköisen lehden lukijaksi

Kuva
JANNE RIDANPÄÄ – Kun Sanoma Osakeyhtiö julkaisi vuoden 1995 toimintakertomuksensa, yhtiö ja sen päätuote Helsingin Sanomat olivat huippukunnossa. Lama oli kurittanut mediakenttää, mutta Erkon imperiumi oli selvinnyt vaikeista ajoista kuivin jaloin. Sanomat kirjasi vuodelta 1995 1,7 miljardin markan liikevaihdon jo 186 miljoonan liikevoiton. Painettu lehti eli kulta-aikaansa, mutta muutos oli muhimassa. Vuoden 1995 toimintakertomus oli ensimmäinen, jossa internet mainittiin – peräti kuusi kertaa. Se ei suinkaan ollut sattumaa, sillä kertomusvuoden aikana kilpailijat Iltalehti ja MTV olivat lanseeranneet ensimmäiset verkkopalvelunsa. Tavallaan Hesarikin oli sähköistynyt yli vuosikymmen aiemmin. Lehden teksti-tv-uutiset, HS-Kaapelisanomat , oli aloitettu jo vuonna 1983, ja ideoita oli heitelty niin VHS-kasettina toimitettavasta lehdestä kuin mahdollisuudesta tulostaa päivän aviisi kotona itse. Vuosikertomus sisälsi mielenkiintoisen ennustuksen internetin ja median tulevaisuudest...